ejakuloivat naiset hoi
En ole koskaan ejakuloinut, mutta olen aina halunnut. Olen lukenut kaikkia tutorialeja yms, että miten parhaiten onnistuisi. No, viime yönä näin seksiunta ja aamulla kun heräsin, ajattelin, että nyt voisi olla hyvä aika kokeilla taas. Sormetin gpistettä aikani, ja tuli se tuttu paineen tunne "kusihätä" mihin asti olen yleensä päässyt. Olen lukenut että pitäisi olla vaan mahdollsimman rento eikä yhtään pidätellä, niin sitten ejakulointi voisi onnistua. Hetken päästä tapahtui outoja, kohta jota sormetin muuttui ihan kivikovaksi ja hetken päästä paine purkautui ja ejakuloin. Kummaa tässä oli että se ei juurikaan tuntunut miltään.. eli kliimaksi jäi puuttumaan.. nestettä ehkä puoli litraa pitkin lakanoita. Kummastelun jälkeen haistoin lakanaa, se haisi lievästi kuselta! Olen nimenomaan lukenut että neste ei haise kuselta! Eli olinko sittenkin vain kussut alleni? Ja miten se on edes mahdollista, kun eihän siinä kliimaksi kohdassa pitäisi olla edes mahdollista kusta kun se rauhanen on paisunut sillä tavalla.. onko mahdollista, että olisin ejakuloinut oikeasti, mutta ejakuloinnin jälkeen virtsaputki olisikin avautunut ja perään olisi päässyt vähän virtsaakin? Pystyttekö ihmiset ejakuloimaan putkee uudelleen? Sillä ajattelin että yritän uudelleen mutta noin kolme tuntia hinkkasin gpistettä, ja ei tulosta. Useamman kerran kävi kuitenkin niin että oli iihaan lähellä, mutta ei kuitenkaan. Eli en onnistunut enää... kusesta sen verran vielä, että en tosiaan ollut käynyt aamupissalla ennen ejakulointia, joten rakko tosi täysi. Mutta kun kävin sitten myöhemmin aamupissalla, niin kusta tuli edelleen todella paljon.. luulisi, että jos olisin monta desiä kussut alleni ei sitä kusta riittäisi enää sinne pönttöön?? Joten mitä tuumaatte? Virtsan karkailua minulla ei ole koskaan ollut ja nimenomaan yritin mahdollisimman paljon tietoisesti olla pidättelemäti silloin kun tuntui että nyt laukean.
Kommentit (6)
Ei haise kyllä kuselle... sellaiselle lievästi spermaiselle ehkä, joskus voimakkaammalle. Ja on hieman paksumpaa, ei mitään spermaa, mutta jos vesi (tai pissa) imeytyy heti täydellisesti lakanaan, niin kiiltelee kyllä muutaman sekunnin pidempään kuin nuo muut nesteet.
[quote author="Vierailija" time="25.01.2015 klo 15:44"]Kusit allesi.
[/quote]
huoh, ehkä sitten näin.:( mutta ihmettelen edelleen, miten se on mahdollista, kun kiihottuneessa tilassa ei pitäisi pystyä kusemaan...
ja miten voin nyt jatkossa harjoitella ejakulointia, jos kerta tässä on tällainen kusemisen vaarakin mukana :/ ap
Hmm