Anaalifissuura - kiitän Jumalaa luontaistuotteista.
Minulla todettiin taannoin peräaukon haavauma eli anaalifissuura, jonka takia olin kärsinyt tuskallista kipua kolme viikkoa, ja annettiin erään lääkevoiteen resepti (glyseryylitrinitraattivoide).
Olisi pitänyt työntää sormi pyllyyn kolmesti päivässä kuukauden ajan ja voidella peräaukon sisäpuoli. En ostanut lääkettä, koska minun käsittääkseni peräaukko on tarkoitettu ainoastaan ulos tulevaa tavaraa varten. Ostin luontaistuotekaupasta siankärsämöuutetta.
Vuorokauden käytön jälkeen kipu katosi ja haava mitä ilmeisimmin umpeutui. Tarkastuskäynnillä lääkäri oli ihmeissään kun ei löytänyt enää haavaa eikä edes arpikudosta ollut, vaikka olin jättänyt hänen määräämänsä reseptilääkkeen käyttämättä. Arpikudos olisi kuulemma pitänyt jäädä. Hän vaikutti pettyneeltä.
Tänään sain vuolaana virranneen nenäverenvuodon. Kahdeksan liuskaa talouspaperia kastui täysin verisiksi. Otin kolminkertaisen annoksen siankärsämöuutetta heti kun vuoto alkoi. Vuoto loppui 20 minuutissa. Myöhemmin olen ottanut lisää uutetta.
Netin lääkärisivustojen mukaan mm. saunomista pitää välttää, kun on ollut nenäverenvuoto. Vuoto voi uusiutua helposti. Kävin saunassa ja otin tiukat löylyt. Ei nenäverenvuotoa.
Olen ihmeissäni ja kiitollinen siitä asiasta, miten Jumala on voinut laittaa luontoon sellaisia kasveja, jotka, ja joista valmistetut uutteet, pystyvät parantamaan sairauksia. Siankärsämö (Achillea millefolium) ei ole ainoa. Niitä on paljon. Paljon.
Kiitän maailmankaikkeuden Luojaa Jahvea ja Hänen Poikaansa, Vapahtajaamme Jeesusta Kristusta parantavista kasveista ja niistä tehdyistä luontaistuotteista.
Kommentit (22)
Ni mitä vittua kiität sitä satuolentoa anaalijutuista? Hänhän on nekin mennyt siinä pohjattomassa rakkaudessaan luomaan... krapulassa vissiin.
No sä et varmaankaan anna sitten edes vauvalle Panadol suppoa kuumeeseen.
Onko sulla nettikauppa vai kivijalkamyymälä, ap?
[quote author="Vierailija" time="24.01.2015 klo 21:58"]
No sä et varmaankaan anna sitten edes vauvalle Panadol suppoa kuumeeseen.
[/quote]
Hyväksyn myös teolliset lääkkeet, ja käytän niitä tarvittaessa. Olen antanut lapselleni Panadolia silloin, kun hän oli pieni. Ap.
Miten ap laitoit tuon siankärsämöuutteen haavaumaan? Kuinka usein? Ja mistä ostit sen, minkä merkkistä?
Ihan tosissani kysyn, nyt on ollut kroonistunut haavauma 4kk ja toivoisin apua. Lääkäriltä sain jotain voidetta mutta en pysty tunkemaan sitä hanuriin kun sattuu niin perhanasti..
[quote author="Vierailija" time="24.01.2015 klo 22:28"]
Miten ap laitoit tuon siankärsämöuutteen haavaumaan? Kuinka usein? Ja mistä ostit sen, minkä merkkistä? Ihan tosissani kysyn, nyt on ollut kroonistunut haavauma 4kk ja toivoisin apua. Lääkäriltä sain jotain voidetta mutta en pysty tunkemaan sitä hanuriin kun sattuu niin perhanasti..
[/quote]
Kyseinen uute on juotavaa mallia. 20 - 25 tippaa uutetta puoleen lasilliseen vettä 4 - 5 kertaa päivässä. En halua mainostaa, löydät kyllä tuotteen, ja jopa useiden eri valmistajien sivuilta netistä, jos haluat. Alkukesästä voi myös itse poimia luonnosta siankärsämö-kasvia, ja tehdä siitä joko alkoholiuutetta tai teetä. Ap.
Minä en ole vieläkään parantunut anaalifissuurasta, vaikka olen käyttänyt siankärsämöuutetta vaikka kuinka kauan :(
[quote author="Vierailija" time="24.01.2015 klo 22:42"]
Minä en ole vieläkään parantunut anaalifissuurasta, vaikka olen käyttänyt siankärsämöuutetta vaikka kuinka kauan :(
[/quote]
Olet trolli.
[quote author="Vierailija" time="24.01.2015 klo 22:41"][quote author="Vierailija" time="24.01.2015 klo 22:28"]
Miten ap laitoit tuon siankärsämöuutteen haavaumaan? Kuinka usein? Ja mistä ostit sen, minkä merkkistä? Ihan tosissani kysyn, nyt on ollut kroonistunut haavauma 4kk ja toivoisin apua. Lääkäriltä sain jotain voidetta mutta en pysty tunkemaan sitä hanuriin kun sattuu niin perhanasti..
[/quote]
Kyseinen uute on juotavaa mallia. 20 - 25 tippaa uutetta puoleen lasilliseen vettä 4 - 5 kertaa päivässä. En halua mainostaa, löydät kyllä tuotteen, ja jopa useiden eri valmistajien sivuilta netistä, jos haluat. Alkukesästä voi myös itse poimia luonnosta siankärsämö-kasvia, ja tehdä siitä joko alkoholiuutetta tai teetä. Ap.
[/quote]
Kiitos, enköhän löytänyt jo parikin vaihtoehtoa! Kokeilen, kiitos vinkistä!!
Mustikka voi myös auttaa. Syötynä siis. ;)
[quote author="Vierailija" time="24.01.2015 klo 22:53"]
Mustikka voi myös auttaa. Syötynä siis. ;)
[/quote]
Onko väitteelle mitään perusteluja? Edes heikkoja sellaisia?
Hyväksytkö myös marihuanan käytön? Sekin on luonnon yrtti. Entä oopium?
[quote author="Vierailija" time="24.01.2015 klo 22:47"]
[quote author="Vierailija" time="24.01.2015 klo 22:42"]
Minä en ole vieläkään parantunut anaalifissuurasta, vaikka olen käyttänyt siankärsämöuutetta vaikka kuinka kauan :(
[/quote]
Olet trolli.
[/quote]
Kun olisinkin trolli, kun olisinkin... Olen kokeillut anaalifissuuraan kaikkea, mitä lääkäri on määrännyt ja mitä keinoja olen netistä löytänyt. Niihin kuuluu siankärsämöuutekin. En ole parantunut.
Ap, jos sinulla on hyvät yhteydet yläkertaan, voisitko rukoilla puolestani, että paranen?
T. 12
Anaalifissuura voi parantua itsestään, nenäverenvuodon tyrehtymisestä puhumattakaan.
Tosi on.
"Alkaloids present in the yarrow plant act as a hemostatic (an agent used to stop internal bleeding).
Jean Carsamo (pronounced as: Siankärsämö)
Up! :)