Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Anaalifissuura - kiitän Jumalaa luontaistuotteista.

Vierailija
24.01.2015 |

Minulla todettiin taannoin peräaukon haavauma eli anaalifissuura, jonka takia olin kärsinyt tuskallista kipua kolme viikkoa, ja annettiin erään lääkevoiteen resepti (glyseryylitrinitraattivoide).

Olisi pitänyt työntää sormi pyllyyn kolmesti päivässä kuukauden ajan ja voidella peräaukon sisäpuoli. En ostanut lääkettä, koska minun käsittääkseni peräaukko on tarkoitettu ainoastaan ulos tulevaa tavaraa varten. Ostin luontaistuotekaupasta siankärsämöuutetta.

Vuorokauden käytön jälkeen kipu katosi ja haava mitä ilmeisimmin umpeutui. Tarkastuskäynnillä lääkäri oli ihmeissään kun ei löytänyt enää haavaa eikä edes arpikudosta ollut, vaikka olin jättänyt hänen määräämänsä reseptilääkkeen käyttämättä. Arpikudos olisi kuulemma pitänyt jäädä. Hän vaikutti pettyneeltä.

Tänään sain vuolaana virranneen nenäverenvuodon. Kahdeksan liuskaa talouspaperia kastui täysin verisiksi. Otin kolminkertaisen annoksen siankärsämöuutetta heti kun vuoto alkoi. Vuoto loppui 20 minuutissa. Myöhemmin olen ottanut lisää uutetta.

Netin lääkärisivustojen mukaan mm. saunomista pitää välttää, kun on ollut nenäverenvuoto. Vuoto voi uusiutua helposti. Kävin saunassa ja otin tiukat löylyt. Ei nenäverenvuotoa.

Olen ihmeissäni ja kiitollinen siitä asiasta, miten Jumala on voinut laittaa luontoon sellaisia kasveja, jotka, ja joista valmistetut uutteet, pystyvät parantamaan sairauksia. Siankärsämö (Achillea millefolium) ei ole ainoa. Niitä on paljon. Paljon.

Kiitän maailmankaikkeuden Luojaa Jahvea ja Hänen Poikaansa, Vapahtajaamme Jeesusta Kristusta parantavista kasveista ja niistä tehdyistä luontaistuotteista.

Kommentit (22)

Vierailija
1/22 |
24.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Up! :)

Vierailija
2/22 |
24.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ni mitä vittua kiität sitä satuolentoa anaalijutuista? Hänhän on nekin mennyt siinä pohjattomassa rakkaudessaan luomaan... krapulassa vissiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/22 |
24.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

No sä et varmaankaan anna sitten edes vauvalle Panadol suppoa kuumeeseen.

Vierailija
4/22 |
24.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko sulla nettikauppa vai kivijalkamyymälä, ap?

Vierailija
5/22 |
24.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.01.2015 klo 21:58"]

No sä et varmaankaan anna sitten edes vauvalle Panadol suppoa kuumeeseen.

[/quote]

Hyväksyn myös teolliset lääkkeet, ja käytän niitä tarvittaessa. Olen antanut lapselleni Panadolia silloin, kun hän oli pieni. Ap.

Vierailija
6/22 |
24.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten ap laitoit tuon siankärsämöuutteen haavaumaan? Kuinka usein? Ja mistä ostit sen, minkä merkkistä?

Ihan tosissani kysyn, nyt on ollut kroonistunut haavauma 4kk ja toivoisin apua. Lääkäriltä sain jotain voidetta mutta en pysty tunkemaan sitä hanuriin kun sattuu niin perhanasti..

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/22 |
24.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Up! :)

Vierailija
8/22 |
24.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.01.2015 klo 22:28"]

Miten ap laitoit tuon siankärsämöuutteen haavaumaan? Kuinka usein? Ja mistä ostit sen, minkä merkkistä? Ihan tosissani kysyn, nyt on ollut kroonistunut haavauma 4kk ja toivoisin apua. Lääkäriltä sain jotain voidetta mutta en pysty tunkemaan sitä hanuriin kun sattuu niin perhanasti..

[/quote]

Kyseinen uute on juotavaa mallia. 20 - 25 tippaa uutetta puoleen lasilliseen vettä 4 - 5 kertaa päivässä. En halua mainostaa, löydät kyllä tuotteen, ja jopa useiden eri valmistajien sivuilta netistä, jos haluat. Alkukesästä  voi myös itse poimia luonnosta siankärsämö-kasvia, ja tehdä siitä joko alkoholiuutetta tai teetä. Ap.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/22 |
24.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä en ole vieläkään parantunut anaalifissuurasta, vaikka olen käyttänyt siankärsämöuutetta vaikka kuinka kauan :(

Vierailija
10/22 |
24.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.01.2015 klo 22:42"]

Minä en ole vieläkään parantunut anaalifissuurasta, vaikka olen käyttänyt siankärsämöuutetta vaikka kuinka kauan :(

[/quote]

Olet trolli.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/22 |
24.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.01.2015 klo 22:41"][quote author="Vierailija" time="24.01.2015 klo 22:28"]

Miten ap laitoit tuon siankärsämöuutteen haavaumaan? Kuinka usein? Ja mistä ostit sen, minkä merkkistä? Ihan tosissani kysyn, nyt on ollut kroonistunut haavauma 4kk ja toivoisin apua. Lääkäriltä sain jotain voidetta mutta en pysty tunkemaan sitä hanuriin kun sattuu niin perhanasti..

[/quote]

Kyseinen uute on juotavaa mallia. 20 - 25 tippaa uutetta puoleen lasilliseen vettä 4 - 5 kertaa päivässä. En halua mainostaa, löydät kyllä tuotteen, ja jopa useiden eri valmistajien sivuilta netistä, jos haluat. Alkukesästä  voi myös itse poimia luonnosta siankärsämö-kasvia, ja tehdä siitä joko alkoholiuutetta tai teetä. Ap.
[/quote]

Kiitos, enköhän löytänyt jo parikin vaihtoehtoa! Kokeilen, kiitos vinkistä!!

Vierailija
12/22 |
24.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mustikka voi myös auttaa. Syötynä siis. ;)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/22 |
24.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Up ! :)

Vierailija
14/22 |
24.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.01.2015 klo 22:53"]

Mustikka voi myös auttaa. Syötynä siis. ;)

[/quote]

Onko väitteelle mitään perusteluja? Edes heikkoja sellaisia?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/22 |
24.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyväksytkö myös marihuanan käytön? Sekin on luonnon yrtti. Entä oopium?

Vierailija
16/22 |
24.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.01.2015 klo 22:47"]

[quote author="Vierailija" time="24.01.2015 klo 22:42"]

Minä en ole vieläkään parantunut anaalifissuurasta, vaikka olen käyttänyt siankärsämöuutetta vaikka kuinka kauan :(

[/quote]

Olet trolli.

[/quote]

Kun olisinkin trolli, kun olisinkin... Olen kokeillut anaalifissuuraan kaikkea, mitä lääkäri on määrännyt ja mitä keinoja olen netistä löytänyt. Niihin kuuluu siankärsämöuutekin. En ole parantunut.

Ap, jos sinulla on hyvät yhteydet yläkertaan, voisitko rukoilla puolestani, että paranen?

 

T. 12

Vierailija
17/22 |
24.01.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Anaalifissuura voi parantua itsestään, nenäverenvuodon tyrehtymisestä puhumattakaan. 

Vierailija
18/22 |
02.01.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tosi on.

"Alkaloids present in the yarrow plant act as a hemostatic (an agent used to stop internal bleeding).

http://www.herbs2000.com/herbs/herbs_yarrow.htm

Vierailija
19/22 |
02.01.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jean Carsamo (pronounced as: Siankärsämö)

Vierailija
20/22 |
02.01.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Uppelis puppelis... :)

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan yksi yksi