Tarina raskauden ajan masennuksesta ja ahdistuksesta

Kerron tämän siksi, että toivon jonkun saavan apua tämän myötä. Tulin toivotusti raskaaksi. Ensimmäiset viikot olin onnellisempi kuin koskaan. Sitten alkoi synkkyys, joka voimistui lopulta niin etten kyennyt enää nukkumaan, menetin mielenkiintoni kaikkeen, vihasin alkiota, raskautta, itseäni, jopa miestäni! Varasin ajan aborttiinkin! Ahdistus oli niin voimakasta, että halusin vain kuolla. Sitten sain keskusteluajan kokeneelle kätilölle, joka suoraan sanottuna pelasti minut. Hän lupasi hoitaa minulle lääkityksen masennukseen ja ahdistukseen ja kertoi, että tuntemukseni ovat normaaleja, joskin harvinaisempia. Lääkitys alkoi purra, pystyin taas hymyilemään, itsemurja-ajatukset jäivät pois, pystyin taas aloittamaan rakastamani liikunnan. Olen ollut ennen lääkevastainen, varsinkin raskauden aikana käytettävät masennus- yms. lääkkeet ovat kuulostaneet pelottavilta. Minun tapauksessani ne kuitenkin pelastivat vauvan hengen. Tuskani oli niin paha, että ilman lääkkeitä olisin tehnyt abortin ja hormonien tasaannuttua en olisi luultavasti antanut sitä koskaan itselleni anteeksi. Raskaus ei siis ole aina onnellista aikaa vaikka raskaus olisi toivottu. Minulla ei ole siis aiempaa masennustaustaa, siksi tämä tila tulikin aivan puun takaa. Miksi juuri minulle, tervejärkiselle ja tasapainoiselle elämäniloiselle.