Millainen olit lapsena
Kommentit (11)
Hyvin luova, omiin ajatuksiin katoava, "persoonalliseksi" kuvailtu
Minulla oli paljon kavereita, olin aika äänekäs mutta aikuisten edessä ujo ja hiljainen. Olin koulukiusaaja ja hyvä koulussa. Pelkäsin kaikkea ja stressasin kaikesta turhasta.
Leikin pihalla paljon. Viihdyin ulkona kavereiden kanssa säällä kuin säällä enkä koskenutkaan pleikkareihin tai tietokeineisiin. Ei kiinnostanut. Toiset sisarukset ei muuta tehnytkään kuin pelasivat. Ärsyttää nykyisin kun jo silloin kotoa pois muuttaneet siskot olettavat edelleen että minäkin vietin lapsuuteni pleikkarin ääressä ja eivät usko minun olleen pihalla kun ei ne muutkaan pikkusisarukset. No, olen nyt 22 ja kaikista sisaruksista sosiaalisin ja samat ystävät edelleen on :)
Lisäksi olin todella kiltti ja omatoiminen. Ainoastaan 13-14v olen ollut vähän hankala ja valittanut kaikesta.
4 kymppiä todistuksessa
terv. Nörtti :D
Sulkeutunut omaan maailmaan, en huomannut mitä ympärillä tapahtui. Olin kiltti ja tunnollinen, tottelin aikuisia. Olin hiljainen ja rauhallinen, minulla oli silloin vielä hyvä keskittymiskyky. Tykkäsin olla yksin. Olin hyvä koulussa, etenkin matikassa. Autoin myös luokkakavereita matikassa, kun ne pyysi. Kaikki pölli aina mun värikynät :( Viidennellä ja kuudennella olin kiusattu. Olin ilmeisesti liian ujo, laiha, köyhästä perheestä ja mulla oli pyöreät silmälasit.
Kiltti, puhelias, sosiaalinen, mutta myös vähän epävarma pullukka
Siinä taviksen ja hikarin välillä :)