Tuttu laittanut tyttärensä seinälle nolon kirjoituksen
"Kauan sitten minussa oli jo aavistus aavistus sinusta.
Kuukautta myöhemmin muutuit aavistuksesta todeksi, vauvaksi.
Kuin yhdessä hujauksessa löysin itseni sairaalasta, pieni nyytti sylissäni. Tämä nyytti katsoi minua kauniilla silmillään ihmeissään ja kietoi pikkuisen sormensa sormeni ympärille. Se nyytti olit sinä, rakas tyttäreni.
Kun lähdimme sairaalasta kotiin en voinut edes kuvitella mitä kaikkea tulisimme yhdessä kokemaan.
Muistan kuin eilisen kun otit ensiaskeleet. Pelkäsin sydän syrjällään että satutat itsesi, sillä sinulla oli niin kova kiire mennä ja nähdä maailman pienet ja suuret ihmeellisyydet.
En ole myöskään unohtanut sitä kun sanoit ensimmäisen kerran äiti, tai sitä kun opit ajamaan pyörällä. Muistan kuinka ylpeä olin sinusta.
Vuodet kului, yhtäkkiä päiväkoti vaihtui ala-asteeksi, ala-aste yläasteeksi ja yläaste lukioksi...
Moni asia on muuttunut, mutta muutama asia on pysynyt ennallaan ja tulee aina pysymään. Ensiksi, edelleen aina tasaisin väliajoin saan pelätä sydän syrjällään sinun vuoksesi, vaikka uskon ja luotan sinuun. Toiseksi, olen edelleen ylpeä sinusta ja saavutuksistasi. Kolmanneksi, olen rakastanut sinua aina koko sydämestäni ja tulen aina rakastamaan.
Tänään täytät 18-vuotta, enkä voi olla kysymättä mihin vuodet oikein katosi? Samalla muistan tarkkaan sen polun jota olemme kulkeneet. Moni kivi on käännetty ja muutamaan kantoonkin on tullut kompastuttua. Sinua katsoessani tiedän kuitenkin että juuresi ovat nyt niin vahvat että ne kestävät rajummankin myrskyn.
Paljon onnea <3
Rakkaudella: Äiti"
Onko pientä kaunistelua ilmassa? En kestä tuollaisia teeskenteleviä esittäjiä.
Kommentit (24)
No eihän toi nyt ollut paha. Eikä mitenkään nolo. Toisin kuin minun fb-kaverini päivitys, jossa hän kertoo yllättäneensä 15-vuotiaan poikansa tumputtamassa mennessään koputtamatta pojan huoneeseen. Ei siis näillä sanoin, mutta selkeästi kaikki kyllä ymmärtävät mistä puuhista poika yllätettiin. Ei ehkä kuitenkaan asia joka kuuluu jakaa fb:ssä. Täytyy tosiaan toivoa, että poika eikä ketään pojan tuttuja ole äidin fb kavereita.
Ihan kauniisti kirjoitettu. En itse tollasia kirjottelis julkisesti, mutta ei tossa mitään noloakaan ole.
Imelää ja kirjoitusvirheitä.
*oks*