Kardashianin "kirous" sai viimeisimmän uhrinsa? Travis Scottin keikalla 300 loukkaantunutta, 17 sairaalaan ja 8 kuollutta.
Travis Scottin keikkaa on luonnehdittu jopa aikamme pahimmaksi ja tuhoisammaksi festivaalionnettomuudeksi. Kaikista karuinta on ehkä se, että festivaalia oli kuvaamassa lukuisia kameroita eri kulmista sekä ihmiset kuvasivat kännykkäkameralla festivaalin tapahtumia. Edes tämä ei riittänyt tuhoisan tapahtumaketjun katkaisemiseen. Jo ensimmäisen kuolonuhrin kohdalla pyydettiin keskeyttämään festivaali, mutta tätä ei jostain syystä tehty.
Kävijät luonnehtivat tapahtumaa mm. "maanpäälliseksi helvetiksi". Poliisi yhä tutkii Astroworld festivaalin tapahtumia. Oletettavasti moni loukkaantui ja menehtyi talloutuessaan hengiltä, mutta somessa on liikkunut myös huhuja, että joku olisi huumannut piikillä festivaaliyleisöä ja se olisi johtanut sydämenpysähdyksiin.
Kardashian klaanin naisten miehiä on jo vuosia vainonnut mystinen huono tuuri ja on jopa puhuttu Kardashian "kirouksesta". Kanye West on pitkään kamppaillut mielenterveytensä kanssa, Lamar Odom löytyi yliannostuksen ottaneena bordellista 2015, Scott Disick on myös kamppaillut päihderiippuvuuden ja mielenterveytensä kanssa, Tyga ajautui taloudellisiin vaikeuksiin ja nyt Travis Scottin festivaaliesiintyminen meni karmivalla tavalla pieleen.
‘No Way Out’: A Sudden Life-and-Death Struggle at a Houston Concert
https://www.nytimes.com/2021/11/06/us/travis-scott-crowd-surge.html
Kommentit (176)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietynlaiset naiset vetävät puoleensa tietynlaisia miehiä. Tätä ei suuret rahatukot muuta. Rahalla ei voi ostaa hyvää makua.
Totta. On vaan uskomatonta, miten nämä naiset ovat maailman menestyneimpien ja varakkaimpien kärkeä. Plastikkakirurgiaa, pyllykuvia, seksivideota, huonolaatuisia tuotteita, epämääräisiä miehiä ja loputonta draamaa. On tavallaan surullista että menestyneen naisen malli on tämä.
Tämän vuoksi juuri naisten pitäisi pysyä kaukana päätöksenteosta. Ei heistä ole siihen. Tämä nähdään hyvin nykyisen pääministerin kohdalla. Pelkkää somea kun pitäisi tehdä töitä.
Itse naisena ja jopa jossain määrin feminismiin kallistuvana alan jo olla tätä mieltä. Joka kerta kun nainen pääsee esille ja asemaan, alkaa jossain vaiheessa tissikuvat, pyllykuvat, seksijutut jne. Vaatteita pitää aina päästä riisumaan. Varsinkin jos on kyseessä alle 50v nainen. Marin valtava pettymys. Oma mielikuva hänestä oli, että on tiukasti asiaihminen. Mutta sitten olikin jo ilman paitaa kansikuvassa. Miksi?
Näin miehenä ihmettelen minne ne järkevät naiset ovat kadonneet. Ei Merkel tietääkseni ole tissejään koskaan esitellyt. Omassa nuoruudessani porno ja muu vastaava esineellisti naisia. Nyt naiset tuovat samaa itse esille.
https://www.google.com/search?q=merkel+bruste&client=ms-android-huawei-…

Merkel onkin jo hieman iäkkäämpi rouva. Jotenkin se riisuminen näyttäytyy aina miehiltä hyväksynnän ja ihailun hakemisena, vaikka pitäisi muka olla vanha ja pätevä nainen. Tavallaan surullista. Tuskin nämä naiset muita naisia varten riisuu ja itseään varten voi taas olla alasti kotona.
Miksi miehet eivät alistu tuollaiseen?

Niin? Onhan menestyneen miehenkin malli aika karu, jos rikkaita ja palvottuja julkkismiehiä katsotaan?
Huuumeita, viinaa, seksiä, mielenterveysongelmia, rikkinäisiä perheitä jne.
V I T TU MITÄ JEESUSTELUA TÄMÄKIN KETJU. Katsokaa mitä rikkaat ja kuuluisat miehet tekee ja on aina tehnyt, ja tulkaa sitten ulisemaaan miten surullista on kun julkisuudessa olevat naiset poseeraa jossain kuvassa. Ei ju m a l a u t a mitä urpoja taas palstalla.
Mikä ihmeen "KARDASHIANIEN KIROUS"? Kardashianit tykkää jännnnämiehistä, joten tottakai tulos on tuo.
Ei siinä sen kummempaa mystiikkaa ole taustalla.
Antakaa joillekin ostarin jännä-Repeille samat mahdollisuudet ja massit kuin nuilla miehillä, niin noin siinä käy. Ongelmat ei lähde mihinkään, mutta areena kasvaa ja kainalosta löytyy joku kuuluisa kaunokki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin kanssa tätä koko valvontayhteiskuntaa ja kameroiden funktiota, kun niitä on nykyään joka paikassa. Tuolla tapahtumapaikalla oli aivan valtavasti kameroita kuvaamssa ihan joka suuntaan. Sen lisäksi yleisö kuvasi kännykkäkameroilla ja niitä klippejä on ollut TikTokissa ja Youtubessa. Silti mitään ei tehty eikä keikkaa keskeytetty. Varmasti nähtiin mitä tapahtuu. Ja varsinkin Travis Scottin on täytynyt lavalta käsin nähdä kaaos yleisössä.
Monet kuvasivat, mutta katsoiko kukaan tapahtumasta tai turvallisuudesta vastannut taho näitä videoita jostain tiktokeista? Epäilen, että ei. Festariyleisö näyttää kaoottiselta sekä lavalta että turvakameroista – on kovin pieni ero hyvin menevän tungoksen ja painajaiseksi muuttuneen tungoksen välillä. Olen itse joutunut kerran kovaan tungokseen ihan kadulla. Sitä ennen en ymmärtänyt miten ihmiset voivat päästä hengestään noissa tilanteissa. Oman kokemukseni perusteella on hyvin pienestä kiinni milloin tilanne yhtäkkiä muuttuu pahaksi. Silti: tapahtuman järjestelyt olivat surkeat ja/tai pettivät pahan kerran kun näin oli edes mahdollista tapahtua.
En tarkoittanut että turvallisuudesta vastaavien pitäisi katsoa TikTokkeja, vaan alueen turvakameroita sekä itse tapahtumaa kuvanneita virallisia kameroita. Siellä oli ihan kameramiehiä kuvaamassa, ilmeisesti televisiota, dokkaria tms. varten? Yleisö pyysi näiltä kameramiehiltä apua ja yritti vedota että tapahtuma pitää keskeyttää, mutta yksi ainakin vaan jatkoi kuvaamista. Klippi tästä on Youtubessa.
Millä tavoin kameramies voi tuossa tilanteessa auttaa sen enempää kuin kuka tahansa muukaan tai varsinkaan keskeyttää tapahtumaa? Kameramiehen työnä on kuvata, hän ei ole poliisi tai tapahtuman johtoa, hänellä tuskin on myöskään mitään erikoisyhteyksiä mihinkään hyödylliseen tahoon tuossa tilanteessa.
Kuten jo todettua, voi olla vaikeaa nähdä niistä turvakameroista ajoissa milloin tungos on ok ja milloin ei. Siksi nämä tilanteet olisi viisasta estää ennalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietynlaiset naiset vetävät puoleensa tietynlaisia miehiä. Tätä ei suuret rahatukot muuta. Rahalla ei voi ostaa hyvää makua.
Totta. On vaan uskomatonta, miten nämä naiset ovat maailman menestyneimpien ja varakkaimpien kärkeä. Plastikkakirurgiaa, pyllykuvia, seksivideota, huonolaatuisia tuotteita, epämääräisiä miehiä ja loputonta draamaa. On tavallaan surullista että menestyneen naisen malli on tämä.
Tämän vuoksi juuri naisten pitäisi pysyä kaukana päätöksenteosta. Ei heistä ole siihen. Tämä nähdään hyvin nykyisen pääministerin kohdalla. Pelkkää somea kun pitäisi tehdä töitä.
Miksi Marinin sometus on osoitus siitä, että naiset näin yleensä eivät kykene päätöksentekoon, mutta lukuisten miespoliitikkojen sometus ei taas kerro miehistä mitään? Vai onko tämä taas sitä kaksoisstandardia, että naisten pitää olla parempi kuin mies ollakseen tasa-arvoinen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietynlaiset naiset vetävät puoleensa tietynlaisia miehiä. Tätä ei suuret rahatukot muuta. Rahalla ei voi ostaa hyvää makua.
Totta. On vaan uskomatonta, miten nämä naiset ovat maailman menestyneimpien ja varakkaimpien kärkeä. Plastikkakirurgiaa, pyllykuvia, seksivideota, huonolaatuisia tuotteita, epämääräisiä miehiä ja loputonta draamaa. On tavallaan surullista että menestyneen naisen malli on tämä.
Tämän vuoksi juuri naisten pitäisi pysyä kaukana päätöksenteosta. Ei heistä ole siihen. Tämä nähdään hyvin nykyisen pääministerin kohdalla. Pelkkää somea kun pitäisi tehdä töitä.
Itse naisena ja jopa jossain määrin feminismiin kallistuvana alan jo olla tätä mieltä. Joka kerta kun nainen pääsee esille ja asemaan, alkaa jossain vaiheessa tissikuvat, pyllykuvat, seksijutut jne. Vaatteita pitää aina päästä riisumaan. Varsinkin jos on kyseessä alle 50v nainen. Marin valtava pettymys. Oma mielikuva hänestä oli, että on tiukasti asiaihminen. Mutta sitten olikin jo ilman paitaa kansikuvassa. Miksi?
Näin miehenä ihmettelen minne ne järkevät naiset ovat kadonneet. Ei Merkel tietääkseni ole tissejään koskaan esitellyt. Omassa nuoruudessani porno ja muu vastaava esineellisti naisia. Nyt naiset tuovat samaa itse esille.
Onhan niitä vaikka millä mitalla, mutta eipä niistä kukaan jaksa kirjoitella kun eivät ole tyrkyllä. Media kyllä tietää mitä kansalle pitää tarjota saadakseen niitä klikkauksia, ja ne ei valitettavasti ole analyyttistä ja älykkäitä mielipiteitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin kanssa tätä koko valvontayhteiskuntaa ja kameroiden funktiota, kun niitä on nykyään joka paikassa. Tuolla tapahtumapaikalla oli aivan valtavasti kameroita kuvaamssa ihan joka suuntaan. Sen lisäksi yleisö kuvasi kännykkäkameroilla ja niitä klippejä on ollut TikTokissa ja Youtubessa. Silti mitään ei tehty eikä keikkaa keskeytetty. Varmasti nähtiin mitä tapahtuu. Ja varsinkin Travis Scottin on täytynyt lavalta käsin nähdä kaaos yleisössä.
Monet kuvasivat, mutta katsoiko kukaan tapahtumasta tai turvallisuudesta vastannut taho näitä videoita jostain tiktokeista? Epäilen, että ei. Festariyleisö näyttää kaoottiselta sekä lavalta että turvakameroista – on kovin pieni ero hyvin menevän tungoksen ja painajaiseksi muuttuneen tungoksen välillä. Olen itse joutunut kerran kovaan tungokseen ihan kadulla. Sitä ennen en ymmärtänyt miten ihmiset voivat päästä hengestään noissa tilanteissa. Oman kokemukseni perusteella on hyvin pienestä kiinni milloin tilanne yhtäkkiä muuttuu pahaksi. Silti: tapahtuman järjestelyt olivat surkeat ja/tai pettivät pahan kerran kun näin oli edes mahdollista tapahtua.
En tarkoittanut että turvallisuudesta vastaavien pitäisi katsoa TikTokkeja, vaan alueen turvakameroita sekä itse tapahtumaa kuvanneita virallisia kameroita. Siellä oli ihan kameramiehiä kuvaamassa, ilmeisesti televisiota, dokkaria tms. varten? Yleisö pyysi näiltä kameramiehiltä apua ja yritti vedota että tapahtuma pitää keskeyttää, mutta yksi ainakin vaan jatkoi kuvaamista. Klippi tästä on Youtubessa.
Millä tavoin kameramies voi tuossa tilanteessa auttaa sen enempää kuin kuka tahansa muukaan tai varsinkaan keskeyttää tapahtumaa? Kameramiehen työnä on kuvata, hän ei ole poliisi tai tapahtuman johtoa, hänellä tuskin on myöskään mitään erikoisyhteyksiä mihinkään hyödylliseen tahoon tuossa tilanteessa.
Kuten jo todettua, voi olla vaikeaa nähdä niistä turvakameroista ajoissa milloin tungos on ok ja milloin ei. Siksi nämä tilanteet olisi viisasta estää ennalta.
Uskomatonta. Tänä päivänä on kaikki maailman teknologia, jolla olla ihmisiin yhteydessä miltei reaaliajassa. Jokaisella on älypuhelin. Kameramies ei voinut olla yhteydessä esimieheensä, oli se sitten järjestäjän, tai Travis Scottin porukkaa ja kertoa, että nyt on vakava tilanne? Tuo kävi silloin kun yksi oli jo kuollut ja se ihminen vetosi kameramieheen, että täällä kuoli juuri joku.

Jokaisella on älypuhelin. Sillä kannattaa soittaa ambulansseja ja poliiseja paikalle eikä keskittyä kuvaamaan ihmisten liiskautumista tiktokkiin. Sillä kameramielellä tuskin oli lähimainkaan suoraa yhteyttä kehenkään tilanteessa hyödylliseen henkilöön. Toki hän olisi voinut kuvaamisensa ohella (ei varmaan uskaltanut keskeyttää työtään jos ei itse nähnyt ruumista, juttu kun olisi voinut olla myös valetta) ottaa yhteyttä ylempään tahoon mutta nopein tapa saada kunnollista apua on soittaa hätänumeroon.

Se kameramies oli joko järjestäjän tai Travis Scottin porukkaa. Aivan varmasti hänellä oli esimies ja joku kontakti ylemmäs. Järjestäjä voi keskeyttää tapahtuman, ohjeistaa ja rauhoitella ihmisiä. Ambulanssi ei pääse edes helposti tuonne väkijoukkoon. Tärkein ensiapu tuossa tilanteessa olisi ollut ehkäistä ja pysäyttää ryysis ja riehuminen sekä rauhoitella ihmisiä. Ei antaa sen vaan jatkua ja soitella lanssia paikalle, jonne se ei edes pääse.
Tosiaan uskomatonta, miten moni jaksaa puolustella piittaamattomuutta ja näitä monimiljardöörejä, jotka ei viitsineet laittaa rahaa oman tapahtumansa turvallisuusjärjestelyihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietynlaiset naiset vetävät puoleensa tietynlaisia miehiä. Tätä ei suuret rahatukot muuta. Rahalla ei voi ostaa hyvää makua.
Totta. On vaan uskomatonta, miten nämä naiset ovat maailman menestyneimpien ja varakkaimpien kärkeä. Plastikkakirurgiaa, pyllykuvia, seksivideota, huonolaatuisia tuotteita, epämääräisiä miehiä ja loputonta draamaa. On tavallaan surullista että menestyneen naisen malli on tämä.
Niin? Onhan menestyneen miehenkin malli aika karu, jos rikkaita ja palvottuja julkkismiehiä katsotaan?
Huuumeita, viinaa, seksiä, mielenterveysongelmia, rikkinäisiä perheitä jne.
V I T TU MITÄ JEESUSTELUA TÄMÄKIN KETJU. Katsokaa mitä rikkaat ja kuuluisat miehet tekee ja on aina tehnyt, ja tulkaa sitten ulisemaaan miten surullista on kun julkisuudessa olevat naiset poseeraa jossain kuvassa. Ei ju m a l a u t a mitä urpoja taas palstalla.
Ei tule kyllä yhtään miespoliitikkoa mieleen joka ratsastaisi ulkonäöllään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietynlaiset naiset vetävät puoleensa tietynlaisia miehiä. Tätä ei suuret rahatukot muuta. Rahalla ei voi ostaa hyvää makua.
Totta. On vaan uskomatonta, miten nämä naiset ovat maailman menestyneimpien ja varakkaimpien kärkeä. Plastikkakirurgiaa, pyllykuvia, seksivideota, huonolaatuisia tuotteita, epämääräisiä miehiä ja loputonta draamaa. On tavallaan surullista että menestyneen naisen malli on tämä.
Tämän vuoksi juuri naisten pitäisi pysyä kaukana päätöksenteosta. Ei heistä ole siihen. Tämä nähdään hyvin nykyisen pääministerin kohdalla. Pelkkää somea kun pitäisi tehdä töitä.
Miksi Marinin sometus on osoitus siitä, että naiset näin yleensä eivät kykene päätöksentekoon, mutta lukuisten miespoliitikkojen sometus ei taas kerro miehistä mitään? Vai onko tämä taas sitä kaksoisstandardia, että naisten pitää olla parempi kuin mies ollakseen tasa-arvoinen?
Miehet ovat sen verran fiksuja etteivät äänestä niitä Anoja ja muita somehörhöjä pääministereiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin kanssa tätä koko valvontayhteiskuntaa ja kameroiden funktiota, kun niitä on nykyään joka paikassa. Tuolla tapahtumapaikalla oli aivan valtavasti kameroita kuvaamssa ihan joka suuntaan. Sen lisäksi yleisö kuvasi kännykkäkameroilla ja niitä klippejä on ollut TikTokissa ja Youtubessa. Silti mitään ei tehty eikä keikkaa keskeytetty. Varmasti nähtiin mitä tapahtuu. Ja varsinkin Travis Scottin on täytynyt lavalta käsin nähdä kaaos yleisössä.
Monet kuvasivat, mutta katsoiko kukaan tapahtumasta tai turvallisuudesta vastannut taho näitä videoita jostain tiktokeista? Epäilen, että ei. Festariyleisö näyttää kaoottiselta sekä lavalta että turvakameroista – on kovin pieni ero hyvin menevän tungoksen ja painajaiseksi muuttuneen tungoksen välillä. Olen itse joutunut kerran kovaan tungokseen ihan kadulla. Sitä ennen en ymmärtänyt miten ihmiset voivat päästä hengestään noissa tilanteissa. Oman kokemukseni perusteella on hyvin pienestä kiinni milloin tilanne yhtäkkiä muuttuu pahaksi. Silti: tapahtuman järjestelyt olivat surkeat ja/tai pettivät pahan kerran kun näin oli edes mahdollista tapahtua.
En tarkoittanut että turvallisuudesta vastaavien pitäisi katsoa TikTokkeja, vaan alueen turvakameroita sekä itse tapahtumaa kuvanneita virallisia kameroita. Siellä oli ihan kameramiehiä kuvaamassa, ilmeisesti televisiota, dokkaria tms. varten? Yleisö pyysi näiltä kameramiehiltä apua ja yritti vedota että tapahtuma pitää keskeyttää, mutta yksi ainakin vaan jatkoi kuvaamista. Klippi tästä on Youtubessa.
Millä tavoin kameramies voi tuossa tilanteessa auttaa sen enempää kuin kuka tahansa muukaan tai varsinkaan keskeyttää tapahtumaa? Kameramiehen työnä on kuvata, hän ei ole poliisi tai tapahtuman johtoa, hänellä tuskin on myöskään mitään erikoisyhteyksiä mihinkään hyödylliseen tahoon tuossa tilanteessa.
Kuten jo todettua, voi olla vaikeaa nähdä niistä turvakameroista ajoissa milloin tungos on ok ja milloin ei. Siksi nämä tilanteet olisi viisasta estää ennalta.
Uskomatonta. Tänä päivänä on kaikki maailman teknologia, jolla olla ihmisiin yhteydessä miltei reaaliajassa. Jokaisella on älypuhelin. Kameramies ei voinut olla yhteydessä esimieheensä, oli se sitten järjestäjän, tai Travis Scottin porukkaa ja kertoa, että nyt on vakava tilanne? Tuo kävi silloin kun yksi oli jo kuollut ja se ihminen vetosi kameramieheen, että täällä kuoli juuri joku.
Jokaisella on älypuhelin. Sillä kannattaa soittaa ambulansseja ja poliiseja paikalle eikä keskittyä kuvaamaan ihmisten liiskautumista tiktokkiin. Sillä kameramielellä tuskin oli lähimainkaan suoraa yhteyttä kehenkään tilanteessa hyödylliseen henkilöön. Toki hän olisi voinut kuvaamisensa ohella (ei varmaan uskaltanut keskeyttää työtään jos ei itse nähnyt ruumista, juttu kun olisi voinut olla myös valetta) ottaa yhteyttä ylempään tahoon mutta nopein tapa saada kunnollista apua on soittaa hätänumeroon.
Siellä on ilmeisesti ollut todella haastavaa kentän kanssa, eli puheluita ei ole saanut soitettua (tämä siis jostain Tiktok-videosta kuultua). Kyseisellä kameramiehellä oli radiopuhelin taskussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietynlaiset naiset vetävät puoleensa tietynlaisia miehiä. Tätä ei suuret rahatukot muuta. Rahalla ei voi ostaa hyvää makua.
Totta. On vaan uskomatonta, miten nämä naiset ovat maailman menestyneimpien ja varakkaimpien kärkeä. Plastikkakirurgiaa, pyllykuvia, seksivideota, huonolaatuisia tuotteita, epämääräisiä miehiä ja loputonta draamaa. On tavallaan surullista että menestyneen naisen malli on tämä.
Tämän vuoksi juuri naisten pitäisi pysyä kaukana päätöksenteosta. Ei heistä ole siihen. Tämä nähdään hyvin nykyisen pääministerin kohdalla. Pelkkää somea kun pitäisi tehdä töitä.
Itse naisena ja jopa jossain määrin feminismiin kallistuvana alan jo olla tätä mieltä. Joka kerta kun nainen pääsee esille ja asemaan, alkaa jossain vaiheessa tissikuvat, pyllykuvat, seksijutut jne. Vaatteita pitää aina päästä riisumaan. Varsinkin jos on kyseessä alle 50v nainen. Marin valtava pettymys. Oma mielikuva hänestä oli, että on tiukasti asiaihminen. Mutta sitten olikin jo ilman paitaa kansikuvassa. Miksi?
Näin miehenä ihmettelen minne ne järkevät naiset ovat kadonneet. Ei Merkel tietääkseni ole tissejään koskaan esitellyt. Omassa nuoruudessani porno ja muu vastaava esineellisti naisia. Nyt naiset tuovat samaa itse esille.
Merkel onkin jo hieman iäkkäämpi rouva. Jotenkin se riisuminen näyttäytyy aina miehiltä hyväksynnän ja ihailun hakemisena, vaikka pitäisi muka olla vanha ja pätevä nainen. Tavallaan surullista. Tuskin nämä naiset muita naisia varten riisuu ja itseään varten voi taas olla alasti kotona.
Miksi miehet eivät alistu tuollaiseen?
Putinilta ainakin lentaa paita pois usein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin kanssa tätä koko valvontayhteiskuntaa ja kameroiden funktiota, kun niitä on nykyään joka paikassa. Tuolla tapahtumapaikalla oli aivan valtavasti kameroita kuvaamssa ihan joka suuntaan. Sen lisäksi yleisö kuvasi kännykkäkameroilla ja niitä klippejä on ollut TikTokissa ja Youtubessa. Silti mitään ei tehty eikä keikkaa keskeytetty. Varmasti nähtiin mitä tapahtuu. Ja varsinkin Travis Scottin on täytynyt lavalta käsin nähdä kaaos yleisössä.
Mä taas pystyn hyvin kuvittelemaan, että esiintyjä on niin siinä omassa showssa täysillä mukana ja ihan fiiliksissä, että hänen on hyvin vaikeaa ymmärtää tilanteen vakavuutta, ainakaan nopeasti.
Suosittelen että puolustelijat katsoo klippejä Travis Scottin aiemmista keikoista ja miehen käytöksestä.
Tyyppi on keskeyttänyt keikan mm kadonneen kengän takia ja haukkuakseen ja ajaakseen pois lavalta tapahtuman kuvaajan. Se on HÄNEN show, kukaan muu ei saa olla lavalla ja yritti myös lietsoa väkijoukon hakkaamaan pojan joka otti kenkänsä. Ja on yllyttänyt yleisöä rageamaan ja osoittamaan keskisormea kaikille niille yleisössä, jotka ei lähde riehumiseen mukaan.
Tämä ei ollut ensimmäinen kerta. 2017 keikan katsoja halvaantui pudotessaan parvelta. Travis Scott yllytti ihmisiä mm. hyppäämään alas parvekkeelta. Eli kyllä on joku vastuu eikä kaikkea voi laittaa ”fiiliksen” piikkiin.
Vierailija kirjoitti:
https://www.instagram.com/p/CV7wR38jIJY/?utm_source=ig_web_copy_link
https://preview.redd.it/i2tpsoiuu7y71.jpg?width=960&crop=smart&auto=web…
Mitä nämä on?
Viimeisimpiä käänteitä: Houstonin poliisi aloittanut tapahtuman tutkinnan, Travis Scott ja Drake haastettu oikeuteen, ja netissä leviää salaliittoteoria tapahtuman symboliikkaan liittyen, että kyseessä olisi ollut joku okkultistinen rituaali, jossa Scott uhrasi nämä ihmiset. Siksi mm karjui mikkiin yeeeeaaa, kun yhtä kannettiin paareilla pois.
Ei ainakaan Suomessa varmaan keikalla esiintyjä vastaa keikkapaikan järjestelyjen turvallisuudesta.