Oletteko tunteneet tavatessa heti himoa ?
Olen kokenut miehenä muutaman kerran sellaisen huiman sävähdyksen tunteen, kun olen ihan ensi kerran nähnyt ja tavannut tietyn tyyppisiä, yleensä aika muodokkaita, sensuelleja naisia, joista hehkuu "jotakin". Myös työtapaamisissa näitä on sattunut monesti, siis aivan ennalta arvaamatta,
Eräänkin uuden työkaverinaisen kanssa muistan kauan sitten, kun ensi tapaamisella katsoimme toisiamme heti pitkään silmiin ja siitä se lähti.
Joistakin näistä tapaamisista on sitten kehittynyt vähitellen myös ihanan kiihkeää seksiäkin, kun nainen on tuntenut samalla tavoin, on sitten ollut varattu tai ei.
Onko teillä tällaisia kokemuksia, joissa heti tiedätte " hänen kanssaan haluan seksiä " ?
Kommentit (9)
Kyllä. Todella kivan näköinen "pantava" nainen tuli kadulla vastaan. Tiesin heti että hänet haluan. Alle vuoden päästä olimme jo naimisissa.
Jep, ja heti sänkyyn. Nyt kimpassa kymmenet vuodet jo. Ja yhä palaa...
Nuorena tuli moniakin tyttöjä suudeltua ilman mitään säväyttävää. Sitten tanssiravintolassa suutelin yhtä tyttöä ja kaikki sumeni, muisti pätkii. Sen muistan, että kun piti lähteä tanssimaan oli vaikea nousta, kun kaluni oli kivikova ja jumissa tiukkojen farkkujen lahkeessa. Siitä eteenpäin menin sumussa 20v ja 3 lasta, ennenkuin havahduin miettimään mitä oli tapahtunut. Yhä vieläkään 45v jälkeen en tiedä mitä tavatessa puhuttiin, vai puhuttiinko mitään ja vain suudeltiin tai kuka teki aloitteen jne. Tänään viimeksi annoin vaimolle suudelman töihin lähtiessä ja aina vain jossain syvällä sielussa tuntuu humina. Seksi ollut taivaallista aina.
Lisään vielä tuohon edelliseen, että yrittänyt vaimolta tiedustella, että puhuttiinko me tavatessa jotain vai suudeltiinko vain ja miten siihen päädyttiin. Ei ole hänelläkään mielikuvaa, vaikka oltiin molemmat selvinpäin.
Päiväkahville menin tytön luokse. Juotiin kahvit ja sen jälkeen sänkyyn. Kyllähän siinä seksi oli mielessä. 12 vuotta tässä yhdessä mennyt.
O-do-ta, ko-kei-len... No ei kyllä kummoista fiilistä.
Olen tuntenut. Panostan treffeihin aina. Jos sitä molemminpuolista kemiaa löytyy, niin ei siinä kauaa tarvitse jutella vaan voi suudella ja muuta samantein. Toisia täytyy tapailla pidempään, jotain parikin viikkoa jopa, mutta kemian aistii. Ei sitä voi kumpikaan peitellä. Joistakin tajuaa heti ensitapaamisella, ettei tule mitään. Ihan kiva ihminen, mutta haluan että nämä treffit ovat nopeasti ohitse.
Ulkonäöstä ei voi tietoisesti päätellä onko kemiaa vaiko ei. Vaimoni ei ollut mitenkään naisihanteeni mukainen, silti joku käsittämätön voima veti puoleensa. Meillä ei ollut mitään yhteistä, erilaisista yhteiskunnallisista piireistä kotoisin, toinen enemmän tai vähemmän maalta ja minä stadista. Ei ollut, eikä ole oikein vieläkään yhteisiä harrastuksia. Silti alkuaikoina meni puhelimessa iltaisin pari kolme tuntia puhuessa helposti. Vaimoni ollut koko ikäni paras kaverini ja läheisin ihminen, läheisempi kuin vanhempani. Henkinen ja fyysinen yhteenkuuluvuus on maaginen, enkä pysty sitä järjellä selittämään.
3 min tanssilattialta panenaan hyttiin. Sanoja ei tarvittu.