Musiikki lapsena?
Oliko vanhemmillasi levyjä tai kasetteja? Mitä he kuuntelivat? Omat vanhempani kuuntelivat iskelmiä ja humppaa. Kamala lapsuus kun radio soi noin 9-18 päivittäin ja melko kovallakin.
Kommentit (14)
Oli paljon levyjä ja radiota kuunneltiin myös.
Vanhemmillani oli monipuolinen musiikkimaku. Rakastin itse erityisesti Richard Claydermanin levyä.
Kännissä sinfoniaa täysillä käytiin konserteissa . Tauluja maalatessa soi joku sinfonia .
Kumpikaan ei ole varmaan koskaan kuunnellut mitään musiikkia. Radio oli päällä lähinnä uutisten takia. Itse sen sijaan halusin kasettisoittimen jo 4-vuotislahjaksi ja kuuntelin Abbaa, joka oli edellisenä vuonna voittanut Euroviisut.
Vanhempani eivät juuri kuunnelleet kasetteja tai levyjä, mutta radio oli auki aamusta iltaan ja myös autoajeluilla, ja sitä kautta 80- ja 90-lukujen suomirock ja iskelmä tulivat tutuiksi. Leevi and the Leavings, J. Karjalainen, Miljoonasade, ulkomaisista esimerkiksi Sarah Brightmanin Memory jne. Toki vanhemmat myös tarjoilivat minulle lastenmusiikkia niin kasetteina kuin Lasten puhelintoivekonsertista nauhoitettuna, ja niistäkin pidin. Oma musiikkimakuni on kyllä kehittynyt varsin monipuoliseksi metallista syntikkapopin kautta klassiseen, ja nuo lapsuudesta tutuilla kappaleilla on edelleen paikka sydämessä. Kaikista kuulemistani kappaleista en tietenkään innostunut, mutta ei myöskään ole muodostunut sellaista ajatusta että suostuisin kuuntelemaan vain yhden tyyppistä musiikkia.
Klassista musiikkia kuunneltiin levyiltä. Ei koskaan mitään muuta.
Hyvää musiikkia soittivat. Poppia, rokkia, folkia, progea, psykedeelistä.
Vierailija kirjoitti:
Hyvää musiikkia soittivat. Poppia, rokkia, folkia, progea, psykedeelistä.
Siis kuuntelivat, soittivat levyltä ja kaseteilta.
Meillä kuunneltiin jazzia ja kaikkea klassilliseen kitaransoittoon liittyvää (isä), Vivaldia ja Tschaikowskia, ranskalaista uudempaa musiikkia (äiti), me lapset rockia ja poppia ja countrymusiikkia. Mutta ehkä me kuitenkin enemmän tehtiin sitä musiikkia itse: pianolla, kitarilla, klarinetillä. Jossain huoneessa joku aina soitteli.
Ainoa asia mistä olen omien lasteni kasvatuksessa todella ylpeä on se, että olen saanut musiikin osaksi heidänkin elämäänsä! Ihanaa!
Elämän valttikortit! Humppaa ja iskelmää, vinyylilevyltä.
Olen syntynyt 1971.
Ei ollut juuri kasetteja, 2-3 valmiiksi nauhoitettua, ehkä yhdelle äitini äänitti radiosta jotain.
Radiota kuunneltiin, vanhasta iskelmästä vanhempani pitävät.
Pieni matkaradio oli talon ainoa äänentoistolaite.
Telkusta katsoivat myös Toivotaan, toivotaan- ohjelmaa ja Lauantaitansseja.
Isäni soittelee myös hieman kitaraa, kansanlaulujen melodioita yksiäänisesti.
""Oliko vanhemmillasi levyjä tai kasetteja? Mitä he kuuntelivat? Omat vanhempani kuuntelivat iskelmiä ja humppaa. Kamala lapsuus kun radio soi noin 9-18 päivittäin ja melko kovallakin""
...voisi olla huomminkin ja suoltaa aamusta iltaan tätä mitä Suomipop tai Ylex tuuttaa tulemaan.
Klassista, Beethoven & kumpp.