Miten ennen vanhaan saatiin teinit kasvatettua etteivät
harrastaneet seksiä eikä näin ollen ollut vahinkoraskauksia eikä tehty abortteja?
Kommentit (19)
Tietoisuus asiasta nimeltä seksi oli vähäisempää, ei tullut mielitekoja kokeilla kepillä jäätä? Tuntuu että nykyisin jo ala-asteikäiset ovat tietoisia seksistä ja aikuisviihteestä.
Hekoheko.
ediaviollinen seksi on tuomikirjojen tyypillisimpiä rikoksia niin kauan kuin tuomiokirjoja on saatavilla. A orttejakin tetiin, mutta monet toki vaan sit synnytti...
Joo ja silloin vanhoina hyvinä aikoina ei myöskään juopoteltu, tupakoitu, huumeita ei käytetty ja oltiin kotona aina seitsemältä.
-
Ei mutta kyllähän mä vähän samaa mieltä olen. Olen tällä hetkellä 17-vuotias ja kaveriporukastani ainut joka ei ole seurustellut. Monet ystävistäni juovat, polttavat ja harrastavat yhdenyönsuhteita. Olen ainut joka ei tee mitään näistä kolmesta. Enkä koe että mistään olisin jäänyt paitsi. Tuntuuhan se aika hurjalta että ystävä vetää harva se kuukausi jälkiehkäisypillereitä ja on käynyt kaavinnassa. Mutta en tuomitse, lähinnä säälin. Näitä kun sitten kutsutaan selän takana kyläpyöriksi yms.
Olen kuullut huhun että mitä enemmän ihmisiä kielletään/holhotaan niin sitä rajummaksi käytös muuttuu.
[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 16:38"]
harrastaneet seksiä eikä näin ollen ollut vahinkoraskauksia eikä tehty abortteja?
[/quote]Ei niitä saatukaan.
Kyllä ennenvanhaan harrastettiin salavuoteutta ja muitakin paheita. Yksinkertaistat asioita.
Veikkaan että tänä päivänä itse asiassa teiniraskauksia on vähemmän kuin vaikka parikymmentä vuotta sitten. Asioista vain uutisoidaan herkemmin ja sosiaalisen median kautta "kaikki" on helpommin saatavilla olevaa tietoa.
Tyypillistä että ihmiset romantisoivat mennyttä. He kokevat nykytodellisuuden omin silmin ja näkevät sen hyvät ja huonot puolet, mutta menneisyydestä he oppivat vain kirjojen ja tarinoiden kautta ja näkevät sen ruusunpunaisten lasien läpi: "Ennen kaikki oli vain niiiin hyvin."
Tosiasiassa ennen maailmassa oli ihan samalla lailla ongelmia kuin nykyäänkin, ja monet niistä oli paljon vakavampia. Kyllä nuoret ennenkin nussivat, olihan silloinkin haluja. Mutta ilman ehkäisyä vahinkoraskauksia syntyi paljon. Ja koska silloin se oli niin suuri tabu, niin nuoret pakotettiin avioon joka taas johti onnettomiin avioliittoihin koska he olivat yhdessä vain lapsen takia.
Ennenvanhaan oli sellainen asia kuin kunnia. Jokainen tiesi paikkansa yhteisössä ja tiesi senkin, miten paljon aviottomalla lapsella menettää. Maaton väestö ei menettänyt mitään, siksi alimmassa sosiaaliluokassa oli lapsia vähän sinne ja tänne. Sen sijaan porvaristossa tiedettiin, että esiaviollisen seksin raskautumisriskiä kannatti välttää, jos ei halunnut päätyä jonnekin sivuun tai peräti piikomaan lapsi kainalossa. Abortteja tehtiin vaikka millä keinoilla ja lapsia annettiin pois. Tytär lähti hoitamaan huonoa oloa Saksaan ja palasi hoikkana takaisin.
Avioliitto oli naiselle paras tapa hankkia elantonsa, joten ei kannattanut ottaa riskiä päätyä äidiksi ennen aamenta. Jokaisen tuttavapiirissä oli joku, joka ei malttanut odottaa ja huonostihan siinä kävi.
Ei ollut ehkäisyä. Pelko paksuksi pamahtamisesta oli kova. Ja häpeäkulttuuri oli erilaista.
Ennen vanhaan kunniallinen mies otti vastuun kun nainen oli raskaana. Tosin tiedän tapauksia joissa isä maksoi nk ruokkoa siis kokonaan ja poisti näin epäedullisen miniä ehdokkaan listoilta pois.
Äitini kuuluu suurin ikäluokkiin. Hänen työpaikallaan tuli joskus 70-luvun alussa nuori nainen raskaaksi olematta avioliitossa. Homma meni niin, että kaikki teeskentelivät, että raskautta ei ollut ja synnytyksen jälkeen lapsi meni adoptoitavaksi.Tyttö palasi töihin eikä asiasta puhuttu työpaikalla muuten kuin salaa selän takana.
Pohjanmaalla tunnetaan nykyäänkin ns. "yksintehdyt" lapset eli toisin sanoen vielä mun nuoruudessa 80-luvulla saattoi jossain perheessä olla äidin aviomiehen sukunimellä oleva lapsi, josta naapurit jne. tiesi, että lapsi oli itse asiassa vanhempi kuin pariskunnan avioliitto ja lapsen isä oli joku muu kuin aviomies. Naimisiin menon jälkeen mies oli sitten adoptoinut lapsen. Samaten naimattomalla naisella saattoi olla ns. yksintehty lapsi, jonka isä oli kaikkien tiedossa tai sitten ei. Noista asioista ei vain kauheasti ääneen puhuttu, mutta kaikki aikuiset tiesi asian laidan. Meille lapsille asiat selvisivät sitten jossain vaiheessa aikuisten puheita sivusta kuuntelemalla tai jonkun kaverin juorutessa.
[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 16:57"]
Tyypillistä että ihmiset romantisoivat mennyttä. He kokevat nykytodellisuuden omin silmin ja näkevät sen hyvät ja huonot puolet, mutta menneisyydestä he oppivat vain kirjojen ja tarinoiden kautta ja näkevät sen ruusunpunaisten lasien läpi: "Ennen kaikki oli vain niiiin hyvin."
Tosiasiassa ennen maailmassa oli ihan samalla lailla ongelmia kuin nykyäänkin, ja monet niistä oli paljon vakavampia. Kyllä nuoret ennenkin nussivat, olihan silloinkin haluja. Mutta ilman ehkäisyä vahinkoraskauksia syntyi paljon. Ja koska silloin se oli niin suuri tabu, niin nuoret pakotettiin avioon joka taas johti onnettomiin avioliittoihin koska he olivat yhdessä vain lapsen takia.
[/quote]
Miten niin ne oli yhdessä lapsen takia? Olihan niillä sitä seksiäkin, ei sitä kannata unohtaa.
Omassa nuoruudessani siten että koulusta tultiin suoraan kotiin lukion loppuun asti. Ja iltaisin ei päässyt käymään missään. Myöskään ei saanut kutsua kavereita kotiin. Kun ei käynyt missään eikä käytännössä ollut muussakaan kontaktissa samanikäisten kanssa koulun ulkopuolella ei edes tiennyt muiden jotain seksiä harrastavan. Kun kotiarestia ei voinut määrätä kun oli jo valmiiksi kotiarestissa, rangaistusasteikko lähti tappamisesta eikä varsinaisesti halunnut testata minkäänlaista kapinointia.
Mikä on ap:n mielestä ennenvanhaan? Minä Olin 70 luvun lopulla 15 v. Eikä silloin oltu todellakaan kovin kilttejä. Minun tyttäreni on tänä päivänä paljon kiltimpi. Me olimme jo tuolloin kaupungilla keskikaljapullot kädessä. Tunsin monta tyttöä joilla oli poikaystäviä 12 v. Asti. Mutta itseasiassa kukaan ei tullut raskaaksi. Luulen että silloin raskaaksi tulo teininä oli todella suuri peloite ja oli niin selvää että elämä käytännössä loppuu siihen....silloin se olisi ollut niin kamalaa.
[quote author="Vierailija" time="21.01.2015 klo 17:48"]
Mikä on ap:n mielestä ennenvanhaan? Minä Olin 70 luvun lopulla 15 v. Eikä silloin oltu todellakaan kovin kilttejä. Minun tyttäreni on tänä päivänä paljon kiltimpi. Me olimme jo tuolloin kaupungilla keskikaljapullot kädessä. Tunsin monta tyttöä joilla oli poikaystäviä 12 v. Asti. Mutta itseasiassa kukaan ei tullut raskaaksi. Luulen että silloin raskaaksi tulo teininä oli todella suuri peloite ja oli niin selvää että elämä käytännössä loppuu siihen....silloin se olisi ollut niin kamalaa.
[/quote]
Minäkin olin nuori 70-luvun lopussa. Siihen aikaan oli kahdenlaisia tyttöjä: niitä, jotka hillui kauoungilla kaljapullot kädessä ja tuli kouluun fritsuja kaula täynnä ja sitten oli ne toiset, jotka kävi koulua, kirjoitti päiväkirjaan ja meni tansseihin vasta rippikoulun jälkeen.
Se kaljaporukka päätyi pääsääntöisesti huonoon liittoon 19v iässä, tyytyi elämään ilman ammattia ja itkee nyt ohikiitänyttä elämää. Ne tylsät tytöt on lääkäreitä, opettajia ja talouspäälliköitä. Ehkä niillä ei ollut nuorena kivaa, mutta nyt niillä on ainakin varaa tehdä asioita, joista se kaljaporukka vain unelmoi.
Päivän toiseksi huonoin