KULTA PIENI, aivan ihana runo

Pieni mökötti ja synkisteli. Hän löi ja lätki, mäiski, pätki, hyrskyn, myrskyn, mullin mallin, sikin sokin, tillin tallin!



" Kulta pieni" , sanoi Suuri.

" Mistä moinen kiukku kuuri?"

" No kun minä olen möhnää" , sanoi Pieni.

" Möhnää ja pöhnää ja myrkkysientä, eikä kukaan rakasta Pientä."

" Kulta pieni" , sanoi Suuri.

" Aina päästä häntään asti rakastan sua valtavasti."



Pieni sanoi: " Entäs jos olisinkin joku toinen? Vaikka karvaturveloinen?"

" Kulta pieni" , sanoi Suuri, " aina päästä häntään asti rakastaisin valtavasti."



Pieni sanoi: " Entäs jos olisinkin kärsäpäinen sottapytty mönkiäinen?"

" Halaisin ja hoivailisin,kärsänpäästä häntään asti rakastaisin valtavasti."



" Ankka tai lammas" , nauroi Pieni. " Taikka vaikka irvihammas!"

" Silloin juuri" , sanoi Suuri, " irvihampaat harjaan sulta, olisit mun oma kulta."



" Voiko rakkaus mennä rikki" , kysyi Pieni. " Ja voiko sen korjata, auttaako liima tai tikki?"

" Voihan nenä, nyt tuli tenä" , sanoi Suuri. " Sitä kun minä en tiedä, mutta ei rakkautta ainakaan roskiin viedä."



" Entäs sitten" , sanoi Pieni, " kun ei ollakkaan vierekkäin, voitko mua vielä rakastaa vai jääkö rakkaus tänne näin?"



He katsoivat ikkunastaan yön tummaan kirkkauteen, Suuri painoi rakasta lastaan, sitä pikkuista, povelleen.

" Kulta pieni, katsohan kauas kuinka tähdet loistelee tuolla, ne loistavat, vaikka niistä ovat jotkut jo ehtineet kuolla."



" Ne loistavat, loistavat aina vaan, eivät kuole, ei kuole rakkauskaan."