Eikö kirkkoon kuulumaton voi käydä viemässä kynttilää haudalle?
Mies ei lähtenyt, sanoi ettei kuulu hänelle kun ei kuulu enää kirkkoon. Siis häh, mitenkä se estää isovanhempien muistelun??
Kommentit (17)
Ei kynttilän vieminen haudalle liity kirkkoon kuulumiseen. Myös kirkkoon kuulumat haudataan ja omaiset muistavat heitä. Ei missään ole määritelty että kynttilät kuuluisi vain kirkollisiin toimituksiin.
No, olipa hölmösti sanottu.
Tottakai voi käydä haudalla, vaikka ei kuulu kirkkoon!
Me laitettiin kynttilä pihalyhtyyn. Kuulutaan kirkkoon, mutta sukulaisten haudoille on pitkä matka. Muistellaan kotona.
Tarkoitti varmaan, että hän on irtisanonut koko touhusta, eli ei enää edes esitä kiinnostunutta uskovaisten rituaaleista.
Ei sielä kirkkoonkuulumispassia kysellä. Itse en ole kuulunut kirkkoon 25 vuoteen. Vien kynttilät ja joskus olen käynyt laulamassa kauneimpia joululaulujakin kirkossa.
Muistan kuollutta joka päivä, en kynttilän takia lähde ajamaan liki 50km suunta. Se ei ole hyväksi.
Ei silti kannata erota kirkosta vaikka kaikki on rikollisia kusipäitä niin ne on muissakin uskonnoissa. Kunhan ei ala kuolleille maallista ruokaa viemään ja säilykepurkkeja niin kaikki hyvin.
Muistella voi kotonakin. Jos kynttilän vieminen on se tapa, jolla itse muistelet rakkaitasi niin tee niin, mutta muita ei tarvi yrittää pakottaa samaan. Mun iäkkäällä isälläni on tapana sanoa, että hän antaa kuolleiden levätä rauhassa eikä käy hautuumaalla.
Eli kun puoliso kuolee, hän ei halua sinun tai lasten käyvän haudalla?
Vierailija kirjoitti:
Eikö niitä voi muistella kotisohvalla?
Voi. Ihan samalla tavalla voi iloita kaverin polttareista kotisohvalla ja jalkapallo-ottelusta kotisohvalla, ei ole tarvetta lähteä minnekään ja jotenkin osoittaa, että on tunteella mukana. Ei se kaveri jätä menemättä vihille, vaikka ei erikseen juhlia järjestetä eikö vainaja katso pahalla, vaikka ei haudalla käydä.
No sun mies ei vaan halunnut lähteä. Keksi vaan jonkun syyn, ettet tenttaa koko iltaa.
Oikeasti kirkkoon kuuluminen ja kynttilän vieminen haudalle ei liity toisiinsa mitenkään.
Mutta en minäkään käy isäni haudalla. En edes tänään, vaikka "kuuluisi", eli enemmistö käy ja olettaa kaikkien toimivan niin. Kyllä siellä kynttilät palaa ja kauniit kukat ja havut koristaa hautaa. Mutta ei mun tartte siellä käydä. Mulla on kuva hänestä keskeisellä paikalla kotona ja katse hakeutuu siihen lähes päivittäin. Muistelen häntä ja yhteisiä muistoja silloin, kun ne tulevat mulle mieleen tai kun mulle muuten sopii. Ei mun tartte sitä varten lähteä kynttilää viemään haudalle. Että ymmärrän hyvin, jos joku ei halua lähteä. Ei se liity kirkkoon, eikä vainajan muistamiseen mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
Eli kun puoliso kuolee, hän ei halua sinun tai lasten käyvän haudalla?
No minulle on ainakin ihan sama käykö kukaan minun haudallani kun kuolen, enhän minä siitä mitään tiedä. Uskon kuitenkin että läheiset muistaa mut, vaikka niitä ei kiinnostaisikaan matkata hautausmaalle ja seisoskella hetkeä siinä haudan edessä tuijottamassa kynttilää.
Tottakai voi. Hautausmaat ovat valtion, eli meidän kaikkien. Valtio tukee hautaustoimintaa. Kaikki yritykset maksavat yhteisöveroa kirkolle.
Ei ole kahta sanaa etteikö ev.lut. kirkkoon kuulumaton saisi tulla haudatuksi kirkon hautausmaalle tai muistella läheisiään siellä.
Sitten kun kirkko on itsenäinen yritys eikä saa valtion tukea, kirkolla on oikeus valita asiakkaansa.
Vierailija kirjoitti:
Tarkoitti varmaan, että hän on irtisanonut koko touhusta, eli ei enää edes esitä kiinnostunutta uskovaisten rituaaleista.
Miksi ihmiset kuvittelevat, että vainajien muistaminen tai kynttilän vieminen haudalle on kristittyjen rituaali tai kuuluu uskontoon mitenkään? Kyseessä on ihan pakanallinen tapa muistaa esi-isiä ja viedä haudalle jotain. Jeesuksen kanssa asialla ei ole yhtään mitään tekemistä.
Ei mitenkään. Juuri tänään kävin äitini haudalla, vaikka kirkkoon en kuulukaan.
Eikö niitä voi muistella kotisohvalla?