Syöksysynnytystä ei voi ennakoida
Kommentit (5)
juu ei voi ennakoida edes alan ammattilainen,mut kätilö laittoi kotiin ja vauva oli syntyä sairaalan käytävälle hetken päästä
Tytär syntyi 9 minuutissa, onneksi oltiin sairaalassa ultraäänitutkimuksessa. Kaikki meni siis lopulta hyvin.
,Mulla on kaksi "syöksysynnytystä", siitä ei passaa paljon puhua, jos on ollut niin helppoja. On tutuillakin ollut tosi nopeita, sellaisia ettei ehdi edes riisua. Olin ystäväni mukana tukena, synnytys kesti noin 10 minuuttia. Ei sitä itsekään voi itselleen ennustaa, se vain tulee, eikä ole mitään kivuliaita supistuksia. Siitä voi sitten nousta ylös touhuamaan normaalisti. Itse suhtaudun koko naisena olemiseen melko huolettomasti. En ole koskaan totellut jotain neuvolan imetysaikoja. Imetin just niin kauan, että sukulaiset oli jo kauhuissaan. Olen myös matkustanut paljon vauvakin mukana. Koko raskausajan join paljon kahvia ja söin aivan kaikkea ruokaa, urheilin ja kävin hiihtämässä.
Eka syöksy, toka ennakoitiin olikin pitkittynyt, kolmas syöksy ja kätilö just pisti kävelemään kotiin, olin jo parkkiksella kun vauva päätti tulla maailmaan, että se siitä ennakoinnista
Kyllä sitä nyt jonkun verran voi ennustaa. Mun sisko ja serkku on olleet syöksysynnyttäjiä ja niin olin minäkin. Eka synnytys ja kesto alle 2 tuntia. YKSI kivulias supistus ennen ponnistusvaihdetta. En tiiä uskaltaako toista edes tehdä, kotisynnytys ei innosta. Enkä tosiaan tiedä, miten sairaalaan voi ehtiä ajoissa tällaisessa tapauksessa.