Lapsen saaneet, arvostatteko lapsetonta ystävää joka edelleen kohtelee teitä samana ihmisenä eikä vouhota äitiydestä?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mulla jäi pari ystävää pois kun saivat lapsen. Enpä jaksanut kuunnella sitä öyhötystä vauvoista, enkä niitä kuvia ja videoita joita lähettivät joka päivä kaikista kanavista. Eli ne vouhottajat olivat juurikin niitä äitejä, ei heidän ystäviään.

Minun kaveri hommasi kissan. Piti blokkaa koko numero kun alkoi lähttää niitä "söpöjä" kissakuvia. Ei ole ikävä.

Vierailija kirjoitti:

Siis mitäh? Minulla on kaksi vauvaa, mutta noin puolella parhaista ystävistäni ei ole lapsia. Osa haluaisi, mutta ei ole löytänyt miestä, ja osa ei halua lapsia. Meillä on muuta yhteistä, kuten esim. huumorintaju, arvot, muut yhteiset kiinnostuksenkohteet kuten urheilu, työ, musiikki, ruoka jne jne. Yhteistä puhuttavaa ja tekemistä löytyy kyllä, vaikka kaikilla ystävilläni ei ole lapsia!

Monestihan se menee niin, että raskaana olevan puolesta päätetään, ettei sitä sitten kuitenkaan kiinnosta enää muu kuin vauva. Ja äidiksi tulleen käytöstä arvioidaan sitten tämän ennakkoluulon perusteella. Siinä ei ole hirveästi mahiksia todistella toisin, kun a) vauva väkisinkin määrää päivän kulkua ja b) asiat ei vaan enää onnistu niin kuin ennen. 

Sitten on hyvä meuhkata, että äidiksi tulleet on höttöpäitä tyhmeliineleitä jotka ei tajua mistään mitään. 

Varmaan tähän vaikuttaa juuri se, onko ystävyys perustunut enemmän sattumalle ja samantapaiseen elämäntilanteeseen vai jaetuille arvoille ja mielenkiinnonkohteille. Eli onko osapuolilla muutenkaan ollut elämässä sen kummempaa sisältöä kuin vaikka se baareilu ja myöhemmin vauvailu.

Vauva tarvitsee huomiota 24/7. Se ei nyt vaan ole mikään pieni osa elämääni, vaan hyvin kokonaisvaltainen muutos. En vouhota, mutta näin sen nyt vaan kuuluukin mennä että vauva selviää hengissä. Hän kuitenkin kasvaa hurjaa vauhtia ja pikkuhiljaa elämään tulee taas tilaa muulle.

Minä olen ihan sujuvasti jutellut ystävien kanssa vauvoista ja sitten ystävän tinderdeiteistä, koirasta tai talonrakennuksesta. On ihan normaalia, että ihmiset haluaa puhua siitä mikä on sillä hetkellä elämässä menossa, ja tosiystävyyttä on se, että on kiinnostunut ystävän asioista vaikka ne omassa elämäntilanteessa tuntuu kaukaisilta. Jos ystävän kanssa ei löydy enää mitään puhuttavaa, kun ystävä saa vauvan, ei sitä varmaan ennenkään ole kovin paljoa ollut.

Minä, kaksi lasta saaneena arvostan ystäviäni ihan yhtä paljon kuin ennen lasten saantiakin. Itse en vouhota ja lähettele kuvia lapsistani, mutta toki puhun heistä välillä, kun ovathan he perheenjäseniä.

Jos ystäväni kokee minun uuden elämänvaiheeni mukana tulleet asiat "äitiydestä vouhottoamisena", näkisin enemmänkin, että tämä niin sanottu ystävä ei arvosta minua.

Tällaista ystävää en arvosta minäkään, mutta onnekseni ystäväpiirini koostuu ihmisistä, jotka nimenomaan kohtelevat minua edelleen samoin, eli ymmärtävästi ja kunnioittavasti, erilaiset elämäntilanteemme huomioonottavasti. Osalla on ollut lapsia jo ennen minua ja osalla ei vieläkään ole eikä niitä välttämättä haluakaan, silti jakavat minun murheeni ja iloni perhe-elmään liittyen, minä puolestani mielelläni toimin kuuntelevana korvana myös heidän elämänmenolleen, vaikka se ei kohtaisi omani kanssa millään tavalla.