Minusta tuntuu ettei vauvani tykkää minusta

Siis välillä kyllä hymyilee, mutta ei juurikaan höpöttele minulle. Itkee ja kitisee vaan kun tarvitsee jotain.

Jätä se sika!

Ota isältä pois. Muista että miehet on luonnollisesti predatoreita jotka syö ja ilman consenttia panee vauvoja. Sinä olet ainoa oikea vanhempi siellä.

Minusta kuulostaa siltä, että vauva näkee hiukan vaivaa isänsä kanssa seurusteluun, koska hänen läsnäolonsa ei ole itsestäänselvyys. Pitäisin outona, jos vauva ajattelisi sinua niin ihmeellisenä, että pitäisi oikein "puhua" sinulle - sinun tulee ymmärtää ilman puhettakin. Sinä olet se henkilö, jolal on mystisiä voimia ymmärtää kitinän kieltä.

Teinin äitinä sanoisin, että noin se meilläkin vauva-aikana oli. Nyt teininä, minulle äidilleen kiukutellaan paljon enemmän kuin isälleen. Kai se tarkoittaa sitä, että on kaikkein läheisin lapsen kanssa.

Jospa ei ymmärrä, mitä haluat vauvalta? Isä taas ei vaadi mitään vaan saapuu paikalle. Silloin vauva ilolla jokeltelee.

Jos kuitenkin saa kitinällä sinulta asioita, silloin kaikki on kunnossa. Kunhan oppii puhumaan, osaa paremmin reagoida sinuun.

Tuo voi oireilla synnytyksenjälk masennusta.

Kyllä vauvasi tykkää sinusta! Meillä oli muutama vuosi sitten sama juttu. Minulle vinguttiin päivät pitkät ja eikös kun mies tuli kotiin, niin jo ovella isänsä nähdessään poika läväyttikin kasvoilleen loistavan hymyn. Tämä sama juttu kävi monia kertoja ja olihan se itselle jotenkin turhauttavaa. Poika on hyvin rakas minulle ja selvästi minäkin olen hänelle rakas. Luultavasti isän kotiintulo pitkän, koko päivän poissaolon jälkeen oli vaan pojasta niin kivaa, että hymyilytti. Minä äitinä olin enemmän itsestäänselvyys, kun olin koko ajan pojan kanssa.

Ei meilläkään lapsi juuri minulle naura, isänsä kanssa käkättää. Silti, kun ikävä iskee, satuttaa itsensä tai tulee muuten vain hätä, itkee äitiä. On siis nyt 11kk. Heräsi vissiin painajaisen takia ja itki ihan kurkku suorana. Isi yritti rauhoittaa, mutta huusi vain äitiä ja rauhoittui vasta, kun pääsi minun syliini.

Eli olen hyväksynyt sen, että isi on tämän perheen hupiveikko, ja minä olen sitten se lohtu. Olin kyllä kateellinen ja olen välillä vieläkin kateellinen, että miten isänsä saa sellaisia naurun remakoita aikaan, kun itse yritän huvittaa ja toinen katsoo vain pokerinaamalla :D Mutta tällä mennään, minulle riittää, että olen tärkeä, vaikka ei nauraisikaan.

Meilläkin isälle nauraa kikerretään ja isän saapuminen huoneeseen saa aikaan leveän hymyn vaikka olisi juuri kitinät menossa. En ole kylläkään ajatellut, ettei vauva tykkäsi minusta vaikka isä saikin ensimmäiset hymyt ja naurut. Kyllä niitä on sittemmin minullekin riittänyt. Onhan se nyt aika ihanaa katsoa isän ja vauvan suhdetta ja sen kehittymistä.

Pienen vauvan kanssa, etenkin jos täysimettää, se työnjako vanhempien välillä vain tuppaa olemaan sellainen, että äiti tyydyttää perustarpeet ja antaa lohdun ja isä leikittää. Vaikka meillä isä vaihtaa vaippoja, niin vauvan mielestä sekin on leikkiä ja oikein temppuilee isälleen silloin. Minun kanssani taas on vaipan vaihdon aikana oikein nätisti ja rauhallisesti. Että puolensa ja puolensa.

Se on vaan ohomenevä vaihe. Meilläkin oli ihan samoin! Ei kestänyt kovin kauaa.