Lue keskustelun säännöt.
Haluan asua yksin, kumppani ei
14.01.2015 |
Kuinka paljon löytyy samankaltaisia ihmisiä, jotka ovat parisuhteessa eivätkä missään nimessä halua muuttaa saman katon alle? Itselläni oman ajan ja tilan tarve on ihan hirmuinen ja sitä on välillä ollut todella vaikea selittää kenellekään ymmärrettävästi. Tuntuu, että toinen ottaa sen aina loukkauksena itseään kohtaan, vaikka yritän kuinka selittää, että tämä jos mikä on vahvasti sellainen "it's not you, it's me" - juttu :D
Viime aikoina on noussut puheenaiheeksi erityisherkkyys, johon olen vahvasti samaistunut. Koen olevani myös hyvin introvertti ja ylipäänsä omissa oloissani viihtyvä. En silti mikään täysi mörkö, mutta läheisten ihmissuhteiden päivittäinen ylläpito ei ole minulle tärkeää kasvokkaisissa kohtaamisissa, netin ja puhelimen välityksellä vaihdetut kuulumiset riittää. Itse olisin mielelläni suhteessa, jossa nähtäisiin vaikka 3-4 kertaa viikossa.
Itse rakastan yksinasumista yli kaiken. Täydellinen vapaus olla ja puuhata mitä mieli tekee, sellainen rentouden tunne kun saa olla täysin oma itsensä. Tämä ei liity itselläni _mitenkään_ mihinkään epärehelliseen tai pettämiseen, vaan koen voivani parhaiten (sekä henkisesti että fyysisesti) kun saan ns. ladata sosiaaliset akkuni ihan omassa rauhassa, omassa kodissa, yksin.
Olen itse aika yksin ajatusteni kanssa, sillä valtaosa ystävistäni ovat supersosiaalisia, jotka pariutuessaan asuvat nopeasti yhdessä ja ylipäänsä näkevät paljon ihmisiä jne jne. Itsehän voisin varmaan helposti olla kuukauden päivät kaiken vapaa-aikani kotosalla, itsekseni :)
Luen mielelläni samankaltaisten ihmisten ajatuksia!
Kommentit (3)
Lisätäämpä vielä että tykkään lapsi- ja eläinlaumasta, tarvitsen myös tätä hälinää ympärilleni, mutten välttämättä aikuisia ihmisiä. En juuri kavereita tapaa kuin muutama kerta vuodessa, soitellakaan ei sen useammin. Mutta tarvitsen myös paljon omaa aikaa ja sitä saan kun lapset ovat isällään. En silloin aina jaksaisi edes miestä nähdä kun vihdoinkin saa olla yksin.
2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän jollakin tasolla tilanteen.
Muutama vuosi suhteen alkuaikoina meni jälkikäteen ajatellen ideaalisti kun vaimon kanssa oltiin töissä eri paikkakunnalla, vaikka lähes koko ajan oli yhteinen koti ja yhdessä oltiin 2-4 päivää ja yötä kerrallaan + loma-ajat.
Nyt yhteisen katon alla kun lapsetkin pyörivat kotona, niin kotona ei ole hetkenkään omaa henkistä tai fyysistä rauhaa.
Kummasti sitä haaveilee, että voisi silloin tällöin vaikka ihan vaan löntystellä kalsarit jalassa, huudattaa stereoita ja jättää tiskit odottamaan oikeaa inspiraatiota tai pitää radiota, televisiota, tietsikkaa eri huoneissa samaan aikaan auki.
Olen samanlainen, mutta asun lapsilaumani kanssa. Ottaisin kyllä miehenkin tänne, mutta hän on myöskin samanlainen ja haluaa vähintäänkin säilyttää oman asuntonsa johon "paeta" tarpeen tullen. Nyt meille on tulossa yhteinen lapsi joten tilanne on mielenkiintoinen. Aiempi suhde pysyi freesinä 10 vuotta kun puoliso teki paljon reissutöitä ja oli usein pois pitkiä viikonloppuja ja iltoja. En oikein voi pakottaa toista muuttamaan tähän härdelliin jos ei halua. Minäkään en oikeastaan halua toista aikuista määräilemään minun kotiini. Mies on se joka kuitenkin haluaa useammin nähdä. Minulle riittäisi vaikka kerta viikkoon kun olen jatkuvasti muiden ihmisten (lasten) ympäröimä ja tarvitsen kuitenkin paljon omaa tilaa ja aikaa. Ehkä me ei muuteta yhteen asumaan virallisesti vielä vaan pidetään toinen asunto jossa toinen voi aina olla rauhassa ja hiljaisuudessa kun sitä tarvitsee. Aika näyttää.