Lue keskustelun säännöt.
Miten luottaa siihen, ettei jää yksin :(
09.01.2015 |
Kuvittelin aina olevani ystäväpiirini ensimmäisiä naimisiin menijöitä. Olin ensimmäisen mieheni kanssa yli kuusi vuotta, kunnes sitten huomasimme että emme ole onnellisia yhdessä. Erostamme on pian vuosi, ja olen nyt 27-vuotias sinkku. Ystävät ympärillä ovat pikavauhdilla vakiintumassa, häitä on tulossa, jopa muutama lapsikin. Ja suurin osa on vähintään parisuhteessa.
Minä taas olen yksin, enkä näe itseäni parisuhteessa lähitulevaisuudessa. Ero oli liian vaikea asia. Lisäksi nyt kun ensijärkytys on menossa ohi, olen huomannut oikeastaan nauttivani yksin asumisesta (ensimmäistä kertaa elämässäni), vapauden tunteesta ja siitä, että kaikki on avoinna. En ole sidottu kehenkään.
Silti alitajunnassani kytee koko ajan hurja pelko, että jäänkin yksin tai joudun lopulta tyytymään vähempään kuin tahtoisin, kun hyvät miehet on viety. Tämä pelko hidasti eroprosessiakin, muuten suhde olisi tullut tiensä päähän nopeammin. Tajusin onneksi lopulta, että huonoon suhteeseen jääminen olisi sekin tyytymistä vähempään, ja minulta jäisi myös kokematta se elämä, jota nyt elän. Tunnen itseni kyllä todella usein yksinäiseksi, mutta samalla yksinolo on myös rauhoittavaa ja rentouttavaa.
Haluaisin voida luottaa siihen, ettei kello niin armottomasti tikitä ja voin saada vielä loistavan miehen ja perheen. Mutta miten itsensä saisi siitä vakuuttumaan :(
Kommentit (4)
Vähän samoja juttuja pohdiskelen. :(
Nainen 24 vuotta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.01.2015 klo 16:57"]
Minä mielummin varaudun siihen, että jään yksin. Ei voi laittaa tulevaisuuttaan toisen ihmisen varaan, jota ei ehkä koskaan ilmestykään.
[/quote]
Minä en haluaisi suhtautua asiaan noin, ettei siitä tule itseään toteuttava ennustus. Onnellinen voi tietenkin olla yksinkin, mutta haluan muistaa kulkea silmät auki kaiken varalta. Tunnen olevani tällä hetkellä kohtuullisen tyytyväinen elämääni, mutta parisuhde toisi siihen vielä jotain lisäväriä, varsinkin sitten kun olen kunnolla päässyt erosta yli.
-ap
No on niitä hyviä miehiä vapaana vielä tuossa iässä ja myöhemminkin. Kolmen kympin kieppeillä niitä eroja alkaa tapahtumaan enemmän (sinunkin tuttavapiirissä), ja sinkkuja löytyy taas hieman enemmän. Nautit nyt yksinolosta, ja laitat syrjään tuollaiset ajatukset :) Olet oikeasti vielä nuori, kerkeät hyvin elää nyt vain itsellesi, sitten etsiä vakavampaa suhdetta ja perustaa perheenkin. Voi toki olla, että lapsia ei ole mahdollista saada, vaikka olisit nuorempanakin yrittänyt perheenperustusta (sen kun usein saa tietää vasta yrittämällä). Mutta perheen perustaminen ei ole kenellekkään onnen tae, joten ole ihan rauhassa nyt onnellinen itseksesi! Mieluummin yksin onnellisena, kuin perhe perustettu miehelle jostai ei tykkää, ja huonoimmassa tapauksessa lastenkasvatuskäsityksetkin eroavat kuin yö ja päivä, ja lapsista tulee kunnon riiviöitä. Jos nyt kärjistettynä pitää jotain kivaa etsiä tilanteestasi. Muutenkin, jos kuvittelet itseäsi nelikymppisenä, niin kumpaahan kadut enemmän, sitä että erosit suhteesta exäsi kanssa, vai sitä ettet elänyt viimeisiä "nuoruusvuosiasi" ihan itsellesi?
Minä mielummin varaudun siihen, että jään yksin. Ei voi laittaa tulevaisuuttaan toisen ihmisen varaan, jota ei ehkä koskaan ilmestykään.