Ärsyttää, harmittaa "mammamaahan" kadotetut läheiset.

Samaa mieltä. En pysty ollenkaan kunnioittamaan tuon tyyppisiä naisia. Rotatkin kykenevät lisääntymiseen. Ei se tee kenestäkään tärkeää.

Outoja kavereita ja sukulaisia sinulla, en ole tuollaisia tavannut (ja hyvä niin).

Mitä muuta voi kuvitella ihmistyypistä, jolle imetys on uskonto? Imetyksen aloittama pyhä symbioosi ei katkea koskaan. Lapsi parka.

Ja miettikääpä näiden naisten miehiä! Sääliksi käy.

Se on heidän valintansa. Antaisin mennä. 

[quote author="Vierailija" time="08.01.2015 klo 14:29"]

Ja miettikääpä näiden naisten miehiä! Sääliksi käy.

[/quote]

Miksi? Miehet menevät harrastuksissaan, töissään ja menoissaan kuin poikamiehet ikään.

Monta lasta sinulla on ja monta siskollasi? 

Itse pryin säilyttämään muutakin elämää mutta se oli välillä aika vaikeaa. Kun on monta pientä lasta ja kaiket päivät vain touhusi niiden kanssa, sitä jotenkin kadottaa itsensä. Jatkuvasti ajattelin lasten tarpeita ja elämä soljui päivisin niiden ehdoilla. Lasten kuulumisista tulee omat kuulumiset koska ei oikeasti ole mitään muutakaan. Kun lapset kasvoivat, minun oli taas helpompi irrottaa äitiys erilliseksi osaksi elämääni. Myös univaje teki sen, että tunsin olevani täysin kyvytön puhumaan mistään yhtään vaikeammasta aiheesta. Olen ihan älykäs, korkeasti koulutettu nainen. 

Omasta kokemuksesta johtuen, pyrin olemaan armollinen ympärilläni oleville äideille. Jotkut hukkuu äitiytyeen ehkä siksikin, että eivät osaa muuta tapaa olla pienen lapsen äiti. Elämässä on monia vaiheita ja hyvät ystävät kulkevat kaikkien niiden läpi yhdessä.

[quote author="Vierailija" time="08.01.2015 klo 14:34"]

Monta lasta sinulla on ja monta siskollasi? 

Itse pryin säilyttämään muutakin elämää mutta se oli välillä aika vaikeaa. Kun on monta pientä lasta ja kaiket päivät vain touhusi niiden kanssa, sitä jotenkin kadottaa itsensä. Jatkuvasti ajattelin lasten tarpeita ja elämä soljui päivisin niiden ehdoilla. Lasten kuulumisista tulee omat kuulumiset koska ei oikeasti ole mitään muutakaan. Kun lapset kasvoivat, minun oli taas helpompi irrottaa äitiys erilliseksi osaksi elämääni. Myös univaje teki sen, että tunsin olevani täysin kyvytön puhumaan mistään yhtään vaikeammasta aiheesta. Olen ihan älykäs, korkeasti koulutettu nainen. 

Omasta kokemuksesta johtuen, pyrin olemaan armollinen ympärilläni oleville äideille. Jotkut hukkuu äitiytyeen ehkä siksikin, että eivät osaa muuta tapaa olla pienen lapsen äiti. Elämässä on monia vaiheita ja hyvät ystävät kulkevat kaikkien niiden läpi yhdessä.

[/quote]

Mutta sepä siinä onkin, kun tuo ns. vaihe tulee elämäntavaksi. Itselläni on 3 lasta ja siskollani on 2, joista nuorempi kohta vuoden. Ja tämä eroaa siitä, että ollaan jotenkin väsyneitä, uupuneita ja sitä kautta hukassa. Tässä elämäntyylissä nimenomaan ollaan ylpeitä siitä, että ollaan täysin vain ja ainoastaan äitejä. ap

[quote author="Vierailija" time="08.01.2015 klo 14:24"]

Outoja kavereita ja sukulaisia sinulla, en ole tuollaisia tavannut (ja hyvä niin).

[/quote]

Tup on aina hyvä veto! Tuo "outoja tuttavia sinulla, ei minulla vaan..." eli ikään kuin vika olisi aloittajassa. Pesee melkein kateuskortin.

[quote author="Vierailija" time="08.01.2015 klo 14:44"]

[quote author="Vierailija" time="08.01.2015 klo 14:34"]

Monta lasta sinulla on ja monta siskollasi? 

Itse pryin säilyttämään muutakin elämää mutta se oli välillä aika vaikeaa. Kun on monta pientä lasta ja kaiket päivät vain touhusi niiden kanssa, sitä jotenkin kadottaa itsensä. Jatkuvasti ajattelin lasten tarpeita ja elämä soljui päivisin niiden ehdoilla. Lasten kuulumisista tulee omat kuulumiset koska ei oikeasti ole mitään muutakaan. Kun lapset kasvoivat, minun oli taas helpompi irrottaa äitiys erilliseksi osaksi elämääni. Myös univaje teki sen, että tunsin olevani täysin kyvytön puhumaan mistään yhtään vaikeammasta aiheesta. Olen ihan älykäs, korkeasti koulutettu nainen. 

Omasta kokemuksesta johtuen, pyrin olemaan armollinen ympärilläni oleville äideille. Jotkut hukkuu äitiytyeen ehkä siksikin, että eivät osaa muuta tapaa olla pienen lapsen äiti. Elämässä on monia vaiheita ja hyvät ystävät kulkevat kaikkien niiden läpi yhdessä.

[/quote]

Mutta sepä siinä onkin, kun tuo ns. vaihe tulee elämäntavaksi. Itselläni on 3 lasta ja siskollani on 2, joista nuorempi kohta vuoden. Ja tämä eroaa siitä, että ollaan jotenkin väsyneitä, uupuneita ja sitä kautta hukassa. Tässä elämäntyylissä nimenomaan ollaan ylpeitä siitä, että ollaan täysin vain ja ainoastaan äitejä. ap

[/quote]

No odota muutama vuosi kärsivällisesti ja tsekkaa tilanne sitten uudelleen. Vaikka asia ärsyttää, älä hylkää siskoasi. Ehdota kivaa tekemistä aikuisten kesken. Ehkä joku päivä siskosi tajuaa, että elämässä on muutakin.  

Jos nuorempi on vielä alle vuoden, niin en tosiaan sanoisi tuota miksikään mammamaahan katoamiseksi! Jos sama jatkuu, kun nuorempi alkaa olla 3-4-vuotias, niin sitten voi miettiä tuon termin käyttämistä. Itse olin ihan kiinni lapsissa vielä kun olivat tuon ikäisiä. Vasta nyt, kun nuorempi täytti neljä, on minulla alkanut olla vähän omaa aikaakin ja energiaa ajatella esim. jotain harrastuksia itselle. Ihmiset on erilaisia, toisilla on energiaa vaikka muille jakaa ja toisilla (kuten minulla) pikkulapsikausi vie niin paljon voimia, ettei muuta jaksa siinä ohessa "suorittaa".

Samaa mieltä numero 12 kanssa. Kyllä minusta ihminen voi vuoden "mammamaassa" viettää lapsen ollessa pieni. Sehän on vaan ihan hauskaa. Ja normaalisti ohimenevää! Eri asia tosiaan, jos vielä lapsen kasvaessa ei pysty muusta kuin lapsesta puhumaan.

Sen sijaan on ikävämpi menettää kaveri johonkin "harrastusmaahan" vai miten sen sanoisi. Mulla oli esim. yksi hyvä kaveri, joka alkoi vanhempana harrastaa kuorolaulua. Nyt hänen elämänsä on ollut viimeiset 10 vuotta yhtä kuorolaulua. Mistään muusta hän ei koskaan puhu kuin kuorojutuista. Eikä me oikeastaan enää ollakaan juuri yhteyksissä muuten kuin silloin kun hän kauppaa kuoron uutta levyä tai konserttilippuja... Huoh, tällainen "maa" ei tunnu kovin väliaikaiselta..

[quote author="Vierailija" time="08.01.2015 klo 14:34"]

Itse pryin säilyttämään muutakin elämää mutta se oli välillä aika vaikeaa. Kun on monta pientä lasta ja kaiket päivät vain touhusi niiden kanssa, sitä jotenkin kadottaa itsensä. Jatkuvasti ajattelin lasten tarpeita ja elämä soljui päivisin niiden ehdoilla. Lasten kuulumisista tulee omat kuulumiset koska ei oikeasti ole mitään muutakaan. Kun lapset kasvoivat, minun oli taas helpompi irrottaa äitiys erilliseksi osaksi elämääni. Myös univaje teki sen, että tunsin olevani täysin kyvytön puhumaan mistään yhtään vaikeammasta aiheesta. Olen ihan älykäs, korkeasti koulutettu nainen. 

Omasta kokemuksesta johtuen, pyrin olemaan armollinen ympärilläni oleville äideille. Jotkut hukkuu äitiytyeen ehkä siksikin, että eivät osaa muuta tapaa olla pienen lapsen äiti. Elämässä on monia vaiheita ja hyvät ystävät kulkevat kaikkien niiden läpi yhdessä.

[/quote]

Tämä on juuri se syy, miksi ystäväni ovat "erkaantuneet" minusta. Olen itse lapseton mies, enkä ole aikeissa lapsia hankkia. Aikanaan ystäväni olivat niin iloisia ja elinvoimaisia, mutta lastensaannin jälkeen vaikuttaa siltä, kuin heidän elinvoimansa olisi imetty pois. He näyttävät väsyneiltä ja ikään kuin heidän pelkkä ruumiinsa olisi paikalla, mutta mieli ei. Kuin he olisivat pelkkiä peilikuvia siitä, mitä he joskus olivat. He eivät ole vuosiin keskustelleet mistään muusta, kuin arkisista asioista ja lastenhoidosta. Kuinka paljon puhuttavaa voi riittää jostain marimekon sohvatyynyistä? Henkilökohtaisesti minusta tuntuu, että aika, jolloin olimme nuoria yhdessä loppui liian nopeasti, emmekä kerinneet kokea kaikkea, mitä elämä olisi meille suonut. Pikkulapsiaikana ymmärsin vallan hyvin tälläistä mielentilaa, mutta sama meno on jatkunut jo yli kymmenen vuotta.

Mies 35v

Tuo on raivostuttavaa, mutta siitä voi selviytyä. Tässä selviytymisvinkkejä vapaaehtoisesti lapsettomalta, joka ei pidä lapsista:

- Pidä säännöllistä yhteyttä vaikka sitten harvakseltaan ja yksipuolisestikin. Kysele facebookissa kuulumisia, kommentoi kuvia, ehdota joskus kylässä käymistä... Älä odota mitään. Parin vuoden päästä voi helottaa, jos selviät sinne asti katkeroitumatta.

- Tapaa koko ajan uusia ihmisiä. Uudet tuttavuudet voivat vähitellen kasvaa ystävyyssuhteiksi. Kasvata sosiaalista verkostoasi niin, että siihen kuuluu monenikäisiä ihmisiä. 

- Vuorottele. Kukaan ruuhkavuosi-ikäinen ei ehdi tavata sinua monta kertaa viikossa. Mutta jos sinulla on kymmenen kaveria joita näet kerran kahdessa kuussa, sinulla on vielä sosiaalista elämää.

Mä oksenna sisäisesti joka kerta, kun tapaan jonkun tollasen ihmisen. En vaan pysty käsittämään, miten joku järkevä ihminen haluisi pukeutua lastenvaatteisiin? Pukeeko ne äidit ne vaatteet myös sit töihin? Ja meinasin tukehtua, kun naapurin rouva esitteli itseään minulle ja samaan hengenvetoon totesi, että "on hirveän vaikea enää muistaa omaa nimeään, kun on ollut kolme vuotta äiti" MITÄ HELVETTIÄ?

[quote author="Vierailija" time="08.01.2015 klo 17:33"]

Ja meinasin tukehtua, kun naapurin rouva esitteli itseään minulle ja samaan hengenvetoon totesi, että "on hirveän vaikea enää muistaa omaa nimeään, kun on ollut kolme vuotta äiti" MITÄ HELVETTIÄ?

[/quote]

Tuosta on vaikea vetää paremmaksi. Kuulostaa jo niin rasittavalta henkilöltä, että vittu.

Joskus näin tälläisen mamman elokuvateatterissa. Olin katsomassa Tropic Thunderia ja samalla penkkirivillä oli joku äityliini varmaan 10v lapsen kanssa. Luuli varmaan, että kyseessä on lapsiystävällinen koko perheen komedia. Joka kerta, kun elokuvassa sanottiin ruma sana, alkoi tämä äiti huutamaan siihen päälle, ettei lapsi vain kuulisi, sitä englanninkielistä rumaa sanaa. Olin ihan, että mitä helvettiä? Ja tämä äiti kovaan ääneen selosti lapselleen, ettei siellä oikeasti mitään rumaa sanaa sanottu, tai kun tuli action kohtaus ja äiti alkoi taas kovaan ääneen selostamaan lapselleen jostain "herttaisesta", ettei vaan tulisi paha mieli. Sitä poikaa ei näyttänyt häiritsevän mikään muu, kuin sen äityliinin kohellus. Onneksi lähtivät puolessavälissä ja loppuelokuva meni rauhallisesti. Tämä mamma siis huusi täyttä huutoa elokuvatettarissa, ettei se lapsi vain "järkyttyisi". En uskonut, että tälläisiä ihmisiä on oikeasti olemassa, mutta totuus on taruakin ihmeellisempää.

Sellaista se vain yksinkertaisesti on. Äitiys on asia jonka jokainen kokee tavallaan. Toisten tapa on juurikin tuo että ainoa asia mikä omaan elämään mahtuu, on juurikin se äitiys. Ei kai siinä mitään pahaa ole mutta itse en ole yhtään sellainen ihminen, joten en juurikaan ole tekemisissä näiden the äitien kanssa :D. Järkyttävin kokemus tällaisestä äidistä taisi olla kun eräs äiti joutui käymään hammaslääkärissä ja isä oli lapsen kanssa sen aikaa kotona. Hammaslääkärin aikana tämä äiti päivitti Facebookkiin sydäntä riipivän päivityksen siitä kuinka on ihan kamala ikävä lasta...

Joo, tuttua tuttua. Ystäväni sanoi jo raskausaikana ettei aio pistää lapsestaan kuvia someen, vaan kuinkas kävikään. Ensin tuli sellaisia kuvia joista ei suoranaisesti tunnistanut lasta, jonka jälkeen Faceen tupsahti albumi täynnä kuvia lapsosesta. Albumin nimi oli luokkaa pieni ihme <3 <3 <3. Jokainen päivitys jonka hän päivittää liittyy lapseen. Aina kun juttelemme puhutaan meistä, ei ystävästäni. Toki olen kiinnostunut myös ystäväni lapsen kuulumisista, mutta niin myös ystäväni itsensä :D. Juhlapäivinä tulee kuva lapsesta, tyyliin hyvää joulua, uuttavuotta, pääsiäistä yms MEILTÄ. Niin ja lasilliselle ei voi lähteä kun eihän lasta voi isänsä kanssa jättää kahden.