Äänestätkö Kokoomusta ensi vaaleissa?
Kommentit (96)
Ihan hyvin perusteltu nro 80, vaikken aivan kaikista asioista ole täysin samaa mieltä.
Kokeneita politiikkoja tarvitaan nyt, enemmän kuin koskaan. Kokoomus kampanjoi trendikkäänä puolueena joka sai ison suosion. Siihen se sitten jäikin. Talouspakotteista halutaan eroon eu:n isoissa maissa joten heidän toive tulee ehkä kesän mennessä toteutumaan. Siihen asiaan tarvitaan siltojen rakentajia, oikeita politiikkoja
Suomi saadaan takaisin talouskasvun raiteille ainoastaan parantamalla yrittämisen ja työnteon olosuhteita: lähinnä keventämällä verotusta. Välttämätöntä on myös julkisten menojen ja erityisesti julkisen byrokratian karsiminen. Kaikki nykypuolueet ovat enemmän tai vähemmän sosialistisia ja ovat toiminnallaan vain lisänneet velkaantumista. Kaikkein vasemmistolaisimmat puolueet kannattavat avoimesti lisävelan ottoa, jotta taloutta saataisiin elvytettyä ilman, että mistään tarvitsisi leikata. Tämä voisi toimia, jos kyse olisi vain normaalista suhdannevaihtelusta johtuvasta talouden taantumasta, mutta nykytilanteessa on kyse nimenomaisesti rakenteellisista ongelmista, eikä pelkästä luonnollisesta matalasuhdanteesta. Tällaisessa tilanteessa velkaantuminen vain pahentaa asioita, ja tämän ymmärtää jokainen taloustiedettä edes pintapuolisesti tunteva.
Luultavasti löydän ehdokkaani Kokoomuksen riveistä. Vaikka se puolueena ei olekaan toiminut tarpeeksi ponnekkaasti velkaantumiskierrettä vastaan, niin luultavasti sieltä löytyy edes kourallinen yksilöitä, jotka tilanteen ymmärtävät. En näe parempaakaan vaihtoehtoa, kuin antaa ääneni tällaisille ihmisille, toivoen, että heidän määränsä ja vaikutusvaltansa kasvaisivat. Sellaista demokratia on.
88, olihan se jo selvää, kun Stubb valittiin puheenjohtajaksi, niin häntä joko inhotaan tai pidetään. Mutta mitä itse ainakin ajattelen, on se, että en anna yksittäisten henkilöiden vaikuttaa siihen, minkälaisena pidän puoluetta, koska puolueitahan nimenomaan äänestetään. Jos tämä olisi täysin henkilövaali, niin äänestäisin varmaankin Sipilää, mutta koska itse vastustan jyrkästi Keskustan pyhien lehmien ylläpitoa (järjetön määrä kuntia ja maataloustukiin+sen hallitsemiseen menee älytön määrä rahoja).
Sdp:stä olen kirjoituksesi kanssa samaa mieltä ja virkamiehet+virat ovat erityisesti SDP:n suojeluksessa (toki on muidenkin, mutta SDP tuskin suostuu edes keskustelemaan asiasta, muut puolueet/kansanedustajat sentään sanovat jotakin, vaikka ovat haluttomia asialle tekemään yhtikäs mitään). Muutenkin SDP:n ongelmana on se, että se ei pysty uudistumaan työväenpuolueena, vaikka työmarkkinat ylipäätänsä ovat muuttuneet.
Muutenkin vasemmistopuolueiden ongelmana on se, että toitotetaan tuloerojen pienentämisestä ja ylipäätänsä on hämärtynyt se, että 8000e/kk ei ole se kohde, jonka tulot pitäisi tasoittaa sinne mediaaninettotuloihin. Siinä ei ole mitään mieltä tai järkeä. Siellä unohdetaan myös täysin se, että ihan oikeasti yksityinen sektori on se sydän, joka auttaa pumppaamaan rahaa yhteiskunnan kiertoon. Ja sitten vielä unohdetaan se, että Suomen sisämarkkinat ovat täysin riittämättömät tämän kierron synnyttämiseen. Jolloin vienti on se avain. Jolloin se tarkoittaa myös niitä suuria yrityksiä, ei pelkästään pieniä (ja tässä tarkoitan nimenomaan liikevoittoa..)
Ja sitten mikä mättää Kokoomuksessa ja Kokoomuksen äänestäjissä: se, että ajatellaan, että yrityksiä pitäisi de facto tukea ja tanssia yritysten pillin mukaan. Tämä on myös idioottimaista. Yrityksille pitää tietenkin rakentaa yritysmyönteinen kilpailuympäristö, mutta yritykset itse saavat hoitaa sen menestymisen, jos sellaista on tullakseen. Se on ihan turha syyttää pelkästään valtiota siitä, että yrittäminen ei kannata. Yrittämisessä menestys tulee raa'alla työllä, sen lisäksi tarvitaan vähän tuuria. Valtion ei pidä paapoa yrityksiä esimekiksi yritystuilla, vaan jos liikeidea on kannattava, rahoituksen saa vaikkapa pankista. Mutta tietenkään kilpailukyvyn (eli kilpailuympäristön muuttaminen myönteisemmäksi) ei haittaisi ketään. Tähän taas poliitikot/virkamiehet voivat vaikuttaa ihan kaavoituksella ja monopolien purkamisella (paras hintojen alentaja ei ole alvin alennus, vaan raaka kilpailu.)
Mutta mikä pointti tällä vuodatuksellani oli? Ei oikeastaan mikään, Kokoomuksen äänestäjä olen jos olen. Talouspolitiikan puolella olen jo heittänyt toivoni, saadaan juuri sitä mitä ansaitaan.
T: 54,66,68
[quote author="Vierailija" time="07.01.2015 klo 14:22"]
Suomi saadaan takaisin talouskasvun raiteille ainoastaan parantamalla yrittämisen ja työnteon olosuhteita: lähinnä keventämällä verotusta. Välttämätöntä on myös julkisten menojen ja erityisesti julkisen byrokratian karsiminen. Kaikki nykypuolueet ovat enemmän tai vähemmän sosialistisia ja ovat toiminnallaan vain lisänneet velkaantumista. Kaikkein vasemmistolaisimmat puolueet kannattavat avoimesti lisävelan ottoa, jotta taloutta saataisiin elvytettyä ilman, että mistään tarvitsisi leikata. Tämä voisi toimia, jos kyse olisi vain normaalista suhdannevaihtelusta johtuvasta talouden taantumasta, mutta nykytilanteessa on kyse nimenomaisesti rakenteellisista ongelmista, eikä pelkästä luonnollisesta matalasuhdanteesta. Tällaisessa tilanteessa velkaantuminen vain pahentaa asioita, ja tämän ymmärtää jokainen taloustiedettä edes pintapuolisesti tunteva.
Luultavasti löydän ehdokkaani Kokoomuksen riveistä. Vaikka se puolueena ei olekaan toiminut tarpeeksi ponnekkaasti velkaantumiskierrettä vastaan, niin luultavasti sieltä löytyy edes kourallinen yksilöitä, jotka tilanteen ymmärtävät. En näe parempaakaan vaihtoehtoa, kuin antaa ääneni tällaisille ihmisille, toivoen, että heidän määränsä ja vaikutusvaltansa kasvaisivat. Sellaista demokratia on.
[/quote]
Tästä voisin olla samaa mieltä, koska nythän on matalasuhdanne, mutta siltikin nykyinen julkinen rakenne on ilmeisestikin mitoitettu korkeasuhdanteen mukaan (Nokia menestys ja siitä lähtenyt talouskasvu). Jos (jossittelu on aina kivaa) olisi jatkettu linjalla, että pidetään esimerkiksi palkkakehitys maltillisena, niin ongelmaa tuskin nyt olisi näin pahana ja elvyttäminen vois ollakin ihan järkevää. Elvytystä kannatan nytkin, mutta niin että julkinen puoli on suhteutettu oikein (=leikattu).
[quote author="Vierailija" time="07.01.2015 klo 12:21"]
[quote author="Vierailija" time="07.01.2015 klo 12:16"]
[quote author="Vierailija" time="07.01.2015 klo 12:08"]
Tuossa yllä oikea asenne ! Maailma on pelastettava ja heti nyt! Vihreät sen tekevät! aloittavat suomesta! Kas v??tu kun koko muu maailma ei seuraa kuin hymistellen vierestä? Suomi kuolee vihreiden myrkkyyn nimeltä ilmastonmuutoksen voittaminen!
TULEVIEN SUKUPOLVIEN ON RATKAISTAVA HEIDÄN ELINOLOJENSA VAIKEUDET, meidän avustuksella. Tekniikka on siitä ihanaa että se kehittyy kun sitä kehitetään, mutta idiotismivihreydelle ei saa antaa jalansijaa.
[/quote]
Joo, tekniikka kehittyy kun sitä kehitetään. Ja arvaapas missä puolueessa on eniten niitä tekniikkaa ymmärtäviä insinöörejä? Juurikin Vihreissä!
[/quote]
Juu antaa olla vaan. Nyt tarvitaan maalaisjärkeä ja paljon. Sitä ei kokkareilla ja vihreillä ole. Seuraavassa hallituksessa istuu keskusta ja demarit
[/quote]
Kaksi sanaa: Paavo Väyrynen.
Siinä syy, miksi kannattaa olla äänestämättä kepuja.
maataloustuista sanon vain sen verran että, jo nyt 3 maatilaa lakkaa päivittäin.
Maataloustuet maksavat yhteiskunnalle, mutta paljon vähemmän kuin jos omaa maataloutta ei olisi. Tukijärjestelmä sinällään on aika tavan hullu: työtä ja kuluja byrokratian pyörittämiseen menee aivan älyttömästi.
jos haluatte 5c halvempaa leipää jättäkää siitä vilja pois...
[quote author="Vierailija" time="07.01.2015 klo 14:30"]
Kaksi sanaa: Paavo Väyrynen.
Siinä syy, miksi kannattaa olla äänestämättä kepuja.
[/quote]
Harkitsen kepuja, mutta olet 100% oikeassa. Ei saatana. Onko sillä äijällä oikeasti jotain vetoa johonkin äänestäjäkuntaan? Uskon että äijä on ihan hirveä taakka puolueelle.
[quote author="Vierailija" time="07.01.2015 klo 14:34"]
maataloustuista sanon vain sen verran että, jo nyt 3 maatilaa lakkaa päivittäin.
Maataloustuet maksavat yhteiskunnalle, mutta paljon vähemmän kuin jos omaa maataloutta ei olisi. Tukijärjestelmä sinällään on aika tavan hullu: työtä ja kuluja byrokratian pyörittämiseen menee aivan älyttömästi.
[/quote]
Mitään yritysmuotoa ei tueta niin paljon kuin maataloutta ja siihen menevä byrokratia on tosiaan älytöntä. ytkin ruuasta on ylituotantoa ja maataloustukien hyödyt kerää kaksi suurinta ruokajättiä. Kansallisissa tuissa ei ole järkeä (menee miljardeja)
t:85
Kannatan humanismia ja kokoomus on niin kaukana ajattelumaailmastani niin ei kiitos. En äänestä.
T: pienyrittäjä
[quote author="Vierailija" time="07.01.2015 klo 10:00"]
Peukuta.
[/quote]
:'D en varmasti niin kauan kuin Milla "Cruella" Leskinen on töissä Kokoomusnuorissa ja etenkään niin kauan kuin Stubb on pääministeri.
[quote author="Vierailija" time="07.01.2015 klo 10:55"]
Olen syntynyt keskustalaisuuteen.
[/quote]
kaksi sanaa: Paavo Väyrynen.
Siinä syy, miksi kannattaa olla äänestämättä kepuja.
[quote author="Vierailija" time="07.01.2015 klo 13:52"]
Kertokaa ihan mielenkiinnosta te kokoomuksesta vauhkoavat, että ketä työssäkäyvän ja itsensä elättävän ihmisen kannattaisi sitten äänestää? Huomatkaa tuo työssäkäyvä ja itsensä elättävä kohta, joka sulkee todennäköisesti n. 80-90% tähän ketjuun vastanneista pois.
[/quote]
Jos itsellä pyyhkii hyvin niin miksi et äänestäisi puoluetta joka haluaa huonommin pärjääville ihmisille saman kuin mitä sinulla on? Kokoomus nyt vain haluaa, että sinä joka pärjäät hyvin rikastut entisestään ja köyhät laitetaan kyykkyyn.
Minä elätän myös itseni työnteolla ja yrittämisellä. Olen pienituloinen yrittäjä mutta elätän perheeni kuitenkin työnteolla. Ystäväpiirissäni on köyhiä lapsiperheitä työssäkäyvien lisäksi (on opiskelua, työttömyyttä, hoitovapaata jne.) ja ikääntyviä ihmisiä. Haluaisin että heidän etujaan olisi joku puolue ajamassa ja valtaapitämässä. Kokoomus ei sitä tee. Äänestän Vasemmistoliittoa.
T:pienyrittäjä ja hippi
Stubbin toiminta omia kavereita virkoihin nimittäessä , kielii ettei tarkoituskaan ole yrittää pärjätä vaaleissa. Äkkiä vaan kaikki mulle.. kyllä ne kaverit sitten palkitsee. EN AIO ÄÄNESTÄÄ KOKOOMUSTA.
[quote author="Vierailija" time="07.01.2015 klo 14:36"]
[quote author="Vierailija" time="07.01.2015 klo 14:30"]
Kaksi sanaa: Paavo Väyrynen.
Siinä syy, miksi kannattaa olla äänestämättä kepuja.
[/quote]
Harkitsen kepuja, mutta olet 100% oikeassa. Ei saatana. Onko sillä äijällä oikeasti jotain vetoa johonkin äänestäjäkuntaan? Uskon että äijä on ihan hirveä taakka puolueelle.
[/quote]
Voi kuules, kohta tarvitaan Paavon taitoja. Stubb ja koko kartellijengi on tökkinyt venäläisiä tikulla silmään. Kohta tarvitaan sitä taitoa ja diplomatiaa mitä Paavolla on tarjota jotta saadaan homma kulkemaan kun talouspakotteet lopetetaan. Muuten suomi, joka on niin tyylilleen uskollinen, jää junasta.