Lue keskustelun säännöt.
Sain kuulla, että meillä kävi lapsena kotona
04.01.2015 |
väliaikainen lastenhoitaja. En itse muista ollenkaan tapahtunutta, mutta sain juuri kuulla, että äitini oli taannoin palkannut lastenhoitajan apuun väliaikaisesti ja lastenhoitaja oli päivitellyt, että "jokin tässä ei täsmää" "nyt on jokin pielessä".
Äitini oli ihan kauhea raivohullu sekopää ja lapsuus oli epätasaista. Kotona oli aina todella likaista ja sotkuista, me lapset varmasti vaikutimme surullisilta. Kärsimme jatkuvasta fyysisestä ja henkisestä väkivallasta. Olisin mielummin kasvanut jossain muualla.
Vituttaa, ettei kyseinen lastenhoitaja tehnyt lastensuojeluilmoitusta.
Kommentit (8)
Nyt voit puida tuota seuraavat 40v jossain räkälässä kaikille jotka jaksaa horinaasi kuunnella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos lastenhoitaja ei itse nähnyt väkivaltaa, niin aika vaikea hänen oli tehdä lastensuojeluilmoitusta pelkästään sen vuoksi, että hänestä jotenkin tuntui oudolta. Ei niitä ennen tehty sillä perusteella, että tunsi vain epämääräistä huolta jostain.
Sotkuinen koti yksistään ei ole vielä mikään syy lastensuojeluilmoitukseen.
[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 18:40"]
Jos lastenhoitaja ei itse nähnyt väkivaltaa, niin aika vaikea hänen oli tehdä lastensuojeluilmoitusta pelkästään sen vuoksi, että hänestä jotenkin tuntui oudolta. Ei niitä ennen tehty sillä perusteella, että tunsi vain epämääräistä huolta jostain.
Sotkuinen koti yksistään ei ole vielä mikään syy lastensuojeluilmoitukseen.
[/quote]
Ymmärrän kyllä tämän, mutta silti mielessäni elää ajatus siitä, miten asiat olisivat olleet, jos joku olisi nähnyt hätämme ja auttanut meitä. Käsittääkseni sotkuisesta kodista voidaan oikein hyvin tehdä lastensuojeluilmoitus. Meidän koti oli sitä luokkaa, että siellä ei olis koirakaan suonut asua. En aio jäädä puimaan tätä loppuelämäkseni, mutta oli jotenkin shokeeraavaa kuulla toi. Tietyllä tavalla myös lohdullista, että edes joku ulkopuolinen aisti, että asiat eivät ole hyvin, vaikka ei asian suhteen mitään voinutkaan tehdä.
Ap
Oliko siihen aikaan mitenkään tavallista edes tehdä mitään lasu-ilmoituksia?? Eikö hoidossa tai koulussa huomattu teidän sotkuisuutta, surullisuutta?
[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 18:40"]Jos lastenhoitaja ei itse nähnyt väkivaltaa, niin aika vaikea hänen oli tehdä lastensuojeluilmoitusta pelkästään sen vuoksi, että hänestä jotenkin tuntui oudolta. Ei niitä ennen tehty sillä perusteella, että tunsi vain epämääräistä huolta jostain.
Sotkuinen koti yksistään ei ole vielä mikään syy lastensuojeluilmoitukseen.
[/quote]No on se yksinään jo syy. Jos ei ole kahteen kuukauteen selkeästikään siivottu yhtään, niin kyllä se kertoo jo elämånhallinnan menettämisestä. En tarkoita sellaista peruskaaosta jonka hoitelee kun kaverit soittaa että oltais tunnin päästä siellä, vaan sellaista ällöttävän paskasta luukkua, missä on pyykit pitkin lattioita viikkotolkulla ja homeiset ruuat seisoo jääkaapissa toista kuukautta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän mitä tarkoitat. Luottamus jotenkin rikkoutuu ympäristöön ja ihmisten hyvyyteen kun kokee että kodin ulkopuolellakin voi olla yhtä turvatonta kuin kotona. Ihmisiä, jotka eivät uskalla toimia oikein. Kyllä se vaikuttaa perusturvallisuuden tunteeseen.
[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 18:53"]
Oliko siihen aikaan mitenkään tavallista edes tehdä mitään lasu-ilmoituksia?? Eikö hoidossa tai koulussa huomattu teidän sotkuisuutta, surullisuutta?
[/quote]
Ihme kyllä koulusta ei koskaan kyselty sen kummempia, vaikka mulla oli ihan järkyttävän paljon poissaoloja. Olin jo silloin jollain tapaa masentunut, koulussa ei ollut kavereita ja tietyllä tapaa koitin saada edes vähäistä huolenpitoa äidiltäni sairauden verukkeella. Muuten olin kuin ilmaa tai epätoivottu ärsyke.
12-vuotiaana karkasin kotoa ja asuin kaksi viikkoa yksin erään sukulaisen tyhjässä asunnossa (hän tiesi asiasta ja hänen naapurinsa antoi minulle ruokarahaa). Kävin tuona aikana koulussa normaalisti. Äitini soitti kouluun kahden viikon jälkeen ja ilmoitti asiasta. Yllätyksekseni minä jouduin asiasta puhutteluun, eikä äitini. Opettaja kysyi onko kotona väkivaltaa, minä itkin ja jätin vastaamatta kysymykseen, koska minua hävetti. Minusta tuo olisi ollut aika selkeä merkki siitä, että asiaa olisi kuulunut tutkia. Äitini on ammatiltaan opettaja, hyvin suosittu ja karismaattinen sellainen, joten tuskin kukaan olisi minua "kapinoivaa murrosikäistä" uskonutkaan.
ap
nostan