Mikä on mielipiteesi Vasemmistoliitosta?
Mitä ajattelet kyseisestä puolueesta? Voisitko itse äänestää kyseistä puoluetta? Millainen mielikuva sinulla on tyypillisestä Vasemmistoliiton äänestäjästä? Mitä puoluetta itse kannatat?
Kommentit (33)
Äänestämäni puolue.
t. hyvätuloinen, joka maksaa veronsa mielellään
No mulla on suurin piirtein tällainen mielipide:
Vasurit, eli punikkien jälkeläiset ovat pohjattoman kateellisia loisia, jotka joutaisivat siperialaiseen kolhoosiin kuokkimaan suota. Oppisivatpa olemaan nyppimättä rusinoita pullasta ja antaisivat ihmisten menestyä omalla työllään ja nauttia sen hedelmistä. Demokratiakin on vasureille vieras käsite, ja monet punaänkyrät haikailevat työväen diktatuurista. Koko hulluuden kruunaa Venäjän jatkuva perseenuolu kaikessa, mikä on vasureissa tiukassa kuin täi tervassa.
t. duunari itsekin, mutten vasuri.
Olen työssäkäyvä ja perheeni bruttotulot vuodessa on noin 65000€. En ole koskaan saanut muuta tukea valtiolta kuin opintotuki, enkä muuta ole odottanutkaan. Puolisoni ja minun perheet ovat työläistaustaisia jo useammassa sukupolvessa. Me olemme toimihenkilöitä. Asumme kaupungin keskustassa omistusasunnossa, meillä on oma auto ja mökki. Mitä vielä, äänestän siis vasemmistoa.
[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 17:24"]
Ihan hyvä puolue. Äänestän kuitenkin vihreitä.
[/quote]
Sama. Jos vihreitä ei olisi, vassarit olisi seuraava vaihtoehto.
Minäkin äänestän Vasemmistoliittoa aatteellisista syistä. Kannatan kaikille kansalaisille tasa-arvoisia, julkisena palvelutuotantona järjestettyjä terveys- ja hyvinvointipalveluja, ja näiden takana Vasemmistoliitto seisoo kaikkein tiukimmin. Olen koulutukseltani lääkäri ja työskentelen julkisella sektorilla mielenterveyspuolella.
En koskaan äänestäisi kommunisteja. Sitähän ne piilostallarit oikeasti ovat. Ei tarvitse kuin katsoa mitä kommunismi on maailmalla saanut aikaan. Puolue jonka jäsenien mielestä naapurin omaisuus on rikos ja valtiolle takavarikoitava voisi muuttaa jäsenineen Siperiaan hakkaamaan ikiroutaa. Che Guevarat ym. idolinsa olivat vain väkivaltaisia terroristeja. Kommunismin perintö on liian verinen ja kateellinen.
[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 17:39"]
No mulla on suurin piirtein tällainen mielipide:
Vasurit, eli punikkien jälkeläiset ovat pohjattoman kateellisia loisia, jotka joutaisivat siperialaiseen kolhoosiin kuokkimaan suota. Oppisivatpa olemaan nyppimättä rusinoita pullasta ja antaisivat ihmisten menestyä omalla työllään ja nauttia sen hedelmistä. Demokratiakin on vasureille vieras käsite, ja monet punaänkyrät haikailevat työväen diktatuurista. Koko hulluuden kruunaa Venäjän jatkuva perseenuolu kaikessa, mikä on vasureissa tiukassa kuin täi tervassa.
t. duunari itsekin, mutten vasuri.
[/quote]
Vasemmistoliiton Venäjä-symppaus on aina vain oudompi ilmiö, kun Venäjän nykyjohto tukee esim. Unkarin Fidesziä ja Ranskan Kansallista rintamaa, siis todella kovaa oikeistoa.
Vasemmistoliitto on kansakunnan syöpä. Heidän päivänsä kuluvat siihen että, he miettivät miten voisivat hyödyntää muita kansalaisia. Kredittiä pitää antaa Vasemmistoliitolle rahan vainuamisesta. Esim. Arhinmäen idea yksityisten henkilöiden pankkitalletusten sosialisoinnista valtiolle on hyvä esimerkki siitä. En uskalla edes ajatella miten nopeasti rahat olisi käytetty loppuun kaikennäköisen kivan merkeissä kommunistien toimesta.
Kyllä olisi antanut melkoisen motivaatioruiskeen kansalaisille säästää uudestaan koneistolle rahaa.
[quote author="Vierailija" time="04.01.2015 klo 17:57"]
Minäkin äänestän Vasemmistoliittoa aatteellisista syistä. Kannatan kaikille kansalaisille tasa-arvoisia, julkisena palvelutuotantona järjestettyjä terveys- ja hyvinvointipalveluja, ja näiden takana Vasemmistoliitto seisoo kaikkein tiukimmin. Olen koulutukseltani lääkäri ja työskentelen julkisella sektorilla mielenterveyspuolella.
[/quote]
Hyvä hyvä! Minua aina ihmetyttää, kun julkisen sektorin työntekijät äänestävät jotain kokoomusta.
Koko maailmankaikkeudessa ei ole sellaista voimaa, joka saisi minut äänestämään vasemmistoliittoa tai vihreitä. Hyi helevetti.
Puolueen kansanedustajina on pedofilian julkisesti hyväksyviä ihmisiä, joten en ikinä äänestäisi.
Äänestän vasemmistoa, aatteet eniten itseäni lähellä