Lue keskustelun säännöt.
Minkä yli et koskaan pääsisi?
27.10.2021 |
Minä en toipuisi koskaan oman lapsen menehtymisestä ennen minua.
Kommentit (27)
Meillä on kokemusta oman lapsen menetyksestä. Sen yli pääsee, vie aikaa, oppia elämään menetyksen kanssa. Ei oma elämä siihen pääty. Meillä on huollettavana myös muita lapsia. Suru on yhteinen. Siitä selviää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos en voisi enää ikinä syödä lihaa.
En pääsisi koskaan yli siitä, jos aiheuttaisin toisen ihmisen kuoleman. Olkoonkin vaikka onnettomuus. Yksi pahimmista peloistani on että ajan vahingossa jonkun päälle autolla.
Moni sanoo, että ei pääsisi yli oman lapsen kuolemasta. Se on varmasti totta siinä mielessä, että suru ei häviä koskaan eikä ikinä tule olemaan entisellään. Mutta jos jäljelle jää samalla lailla sureva puoliso ja kaksi muuta lasta, mitä vaihtoehtoja on kuin jatkaa elämää?
Vierailija kirjoitti:
En pääsisi koskaan yli siitä, jos aiheuttaisin toisen ihmisen kuoleman. Olkoonkin vaikka onnettomuus. Yksi pahimmista peloistani on että ajan vahingossa jonkun päälle autolla.
Moni sanoo, että ei pääsisi yli oman lapsen kuolemasta. Se on varmasti totta siinä mielessä, että suru ei häviä koskaan eikä ikinä tule olemaan entisellään. Mutta jos jäljelle jää samalla lailla sureva puoliso ja kaksi muuta lasta, mitä vaihtoehtoja on kuin jatkaa elämää?
Kokemuksen äänellä, suru muuttaa muotoaan, ei ole läsnä joka päivä. Eihän menetettyjä ihmisiä ole edes tarkoitettu unohdettaviksi.
Jos miekkani varastettaisiin. Polttaisin kostoksi koko maanpiirin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On ollut koko ikäni kehonkuvan kanssa ongelmia, joten sanotaan että en koskaan pääsisi yli siitä jos olisin ihan oikeasti ylipainoinen.
Tämä!
Mä oon ylipainoinen ja oikeasti on ollut tosi vaikeaa. Olin linnoittautunut kotiin.
Nyt tosin olen laihtunut 27 kiloa ja enää 8 kiloa normipainoon! Koko ajan nautin elämästä enempi ja enempi ja olen alkanut taas osallistua tapaamisiin.
Tämä nyt tällainen turhanpäiväinen asia kuitenkin.
Jos pitäisi valita läheisen vakava sairastuminen tai kuolema, vaikka oman lapsen niin olisin koko elämäni ylipainoinen jos sillä voisin sen välttää.
Lapsen kuolemasta en toipuisi koskaan ennalleni. Toivottavasti en joudu sitä ikinä kokemaan. Pelkään sitä lähes päivittäin.
Ja mulla ei ole diagnosoitu mitään mt-ongelmia vaikka kuulostankin varmaan siltä 😆
Aviomieheni kuolemasta tuskin selviäisin. Silloin olisin totaalisen yksin loppuelämäni, ei kavereita ja tuskin löytäisin enää uutta puolisoa. Toivoisin että kuolisin ennen mieestäni, hän on vahvempi kuin minä ja pärjää omillaan. Minä en.