Tervehditkö usein ihmisiä kädestä?
Itse olen 20v nainen ja tapanani on tervehtiä aina jos ensimmäistä kertaa tapaan ihmisiä ja lisäksi vanhempia ihmisiä esim. appivanhempiani tervehdin aina kädestä. Lähimpiä ihmisiä, kuten hyviä ystäviä tai omaa perhettä yleensä vain moikkaan tai halaan jos on ollut pitkä aika näkemisestä.
Jotenkin on tullut sellainen olo että muut ikäiseni, saati nuoremmat eivät enää tervehdi kädestä muita. Mun mielestä se on kaunis ja kohtelias tapa enkä aio luopua siitä. :-)
Kommentit (8)
Kyllä tervehdin. Hieno ja kohtelias tapa, jonka aion myös pojallemme opettaa kunhan vain kasvaa. T. 21v.
Aina silloin kun tapaan ihmisen ensimmäistä kertaa, tai pitkän tauon jälkeen (jos ei kyseessä ole läheinen tuttu ketä en vain ole tavannut). Myös vanhempia ihmisiä kuten sukulaisia tms kättelen kädestä (en omia isovanhempiani koska ollaan niin tuttuja, heitä yleensä halaan). Sekä vaarini (isäni isä) että mummini (äitini äiti) ovat leskejä joten heidän puolisoitaan kättelen (elleivät itse halaa). Onnittelutilanteessa toki kättelen aina mutta se taitaa olla vähän aiheen ulkopuolella.
T:20v
Ensi kertaa tavatessa ja esim. työtehtävissä. Isäni tervehtii usein kädestä pitkästä aikaa jonku tavatessaan ja minusta on mukava tapa.
En kättele ketään kuin pakon edessä, eli silloin kun joku tulee kättään tyrkyttämään. En halua koskea koskaan ketään vierasta ihmistä, ei siinä ole mitään järkeä, se on vaan ällöttävää koskea toisen likaista kättä, kukin pitäköön omat pöpönsä itsellään. Sitten on vielä näitä velttokätisiä kätteliöitä, nekin ällöttää vielä enemmän... Koko kättely pitäisi jättää pois kokonaan, ei siitä ole mitään hyötyä, turha vanha tapa, eihän nykyään miehillä ole lierihattujakaan joita pitäisi nostella päästä kun tulee naisia vastaan. Eikä kukaan enää kumarra tai niiaa.
Kättelen viralliset, moikkaan jokapäiväiset tutut ja halaan ystävät ja esimerkiksi appivanhemmat. Saman olen opettanut myös lapsilleni ja kättelynkin olen opettanut tekemään kunnolla. Olen opettanut lapseni myös teitittelemään jonkun verran, lapset 8-14 vuotiaat. Nämä asiat kuuluvat ihan peruskäytöstapoihin.
Tervehdin uusia ihmisiä yleensä kätellen, ja aina niin että esittelen itseni kaikille. Minusta on epäkohteliasta, varsinkin vieraammassa porukassa (juhlissa ym.) että jokainen möllöttää kuin lobotomiapotilas omassa nurkassaan ja vaivautuu keskustelemaan vaan tuttujen kanssa, jos niidenkään. Kuuluu normaaleihin käytöstapoihin tervehtiä muita, kätellä ja esitellä itsensä, sekä rupatella niitä näitä.
Juu täällä kanssa 20-v nainen, ja kättelen uudet tuttavuudet, sellaset "viralliset" henkilöt sekä tietty isovanhemmat kädestä pitäen. Itse asiassa isovanhempani ovat tän tavan opettanut meille lapsenlapsille. Mä tykkään että on kohteliasta kätellä jos esim, pankissa asioi niin se tyyppi (millä nimellä meneekään.). En oo edes ajatellu että tekeekö muut näin vai ei, mulle se on aina ollu itsestäänselvyys. :)