Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tosiasioiden myöntäminen
01.01.2015 |
Olen ison perheen äiti, 37-vuotias. Olen ollut elämässäni vain yhden miehen kanssa, jo 14 vuotta naimissakin. Meillä on samanlainen huumorintaju ja seksi on hyvää silloin kun sitä on. Koko yhdessäolomme aikana mies ei koskaan ole sanonut minulle kohteliaisuuksia tai ilmaissut haluavansa minua kuin sängyssä pimeässä peiton alla (no, nuorena ehkä päivällä ja valoisassakin!), tarkoitan tällä lähinnä sitä, että esim. päivällä koskettaisi tai katsoisi tietyllä tavalla, sanoisi ohimennen jotakin kivaa. Itsetuntoni ei ole hyvä. Nuorena olen ollut kai ihan kauniskin, hyvin hoikka ja urheilullinen. Nyt on jonkin verran ylipainoa, mutta liikun silti, enkä kai nyt ihan petolintu ole. En voi osoittaa miehelleni haluavani seksiä, paitsi jos hän on jo tehnyt aloitteen. Jos minä olen aktiivinen (=teen aloitteen), homma ei jatku alkua pidemmälle, miehelleni tulee erektio-ongelmia. Olen sängyssä "helppo", halukas ja saan helposti, en vaadi kommervenkkejä. Seksiä meillä on yleensä 1-2 kertaa viikossa, miehestä johtuneista syistä on eletty kuukausien kuivia kausiakin, ei tosin lähivuosina.
Minulla on sellainen olo kuin olisin näkymätön, vähintäänkin. Siitä kun ajattelen eteenpäin, koen olevani ruma, kamala ja epähaluttava. Olen puhunut miehelleni asiasta silloin tällöin, hänen vastauksensa on, ettei hän tiedä miksi hän on tällainen ja kyllä hän tykkää minusta. Mitään sen syvempään asiasta ei puhuta, vaikka haluaisinkin. Joskus olen myös ikään kuin kokeeksi lopettanut omista asioistani puhumisen miehelle noin kuukaudeksi, hän ei kiinnittänyt asiaan mitään huomiota. Nyt tilanne on kärjistynyt hiljattain tapahtuneen konfliktin jälkeen. Puhuin ja puhuin asiasta ja siitä, kuinka pahalta kaikki tuo minusta tuntuu. Mieheni mykistyy täysin. Kyseessä on kuitenkin älykäs, sivistynyt, puhelias ihminen, joka lukee, katsoo elokuvia ja kuuntelee musiikkia - ei luulisi olevan täysin vieras ajatus, että miehet joskus sanovat kohteliaisuuksia naisille, tai osoittavat muuten rakkauttaan. Jos meillä on sanottu jotakin seksiin liittyvää, kuten olipa se ihanaa tai halusin sinua kovin, se olen ollut minä.
Tuntuu, etten saisi olla avoimesti seksuaalinen olento tai etten saisi odottaa oikeastaan mitään, pitäisi olla iloinen ja tyytyväinen siihen mitä saa, jos ja kun saa.
Mieheni tietää, että minä haluaisin puhua asioista. Hän kai ajattelee, että kun on vain tarpeeksi kauan hiljaa, ongelma menee ohi itsestään ja tai että minä aloittaisin ja johtaisin keskustelua, kuten aina. Nyt olen kuitenkin sanottavani sanonut. Olen asian takia hyvin onneton. Olen miettinyt (ja miehellenikin maininnut) myös siitä mahdollisuudesta, että jossain vaiheessa lähden hakemaan keskusteluseuraa, huomiota ja hellyyttä muualta. Tavallaan nämä ovat eri osa-alueita, mutta kuitenkin ne nivoutuvat yhteen. Mieheni tehtävä ei tietystikään ole pönkittää huonoa itsetuntoani, mutta ei kai toisaalta romuttaakaan minua henkisesti. Minulla on esimerkiksi ikäviä kokemuksia siitä, kun olemme olleet leffareissulla mieheni kanssa (hyvin harvoin), ja olen mennyt lähemmäksi miestäni vaikka hississä, hän astuu askeleen kauemmas, tai jos jalkani koskettaa hänen jalkaansa, hän siirtää vaistomaisesti omansa kauemmas. Tuollainen tuntuu todella pahalta.
Lasten takia perheen hajottaminen olisi hyvin vaikeaa. Vaikea on myös kestää miehen vaikenemisen ja eleettömyyden muuria. En tiedä, pitäisikö myöntää tosiasia eli se, ettei mieheni pidä minua viehättävänä . Toinen tosiasia on se, että ei niitä keskustelukykyisiä, helliä miehiä varmaan missään jonossa seiso. Tämä tuntuu lapselliseltakin, mutta hyvään parisuhteeseen mielestäni kuuluisi keskinäinen hellyys ja huomioiminen, mieheni mielestä ilmeisesti ei kuulu. Hän ei ole ilkeä tai pisteliäs, nauramme monille asioille yhdessä, mutta syvällisempää keskustelua tai huomioimista ei ole.
Onko jollakulla tarjota vertaistukea tai näkökulmia asiaan? Ystäville en kykene näin intiimistä asiasta puhumaan.
Kommentit (22)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos, niinhän se varmaan on. En kuitenkaan ehkä maininnut tarpeeksi selvästi, että tilanne on ollut tämä aina, vaikka olen ollut nuori ja nättikin. Ja nyt kun sitten jo olen tässä iässä, ruma ja ei-haluttava, niin aviolitton tasapainon kannalta ehkä olisi entistä tärkeämpää saada joskus joku kehu, halaus ohimennen tms., jotka mielestäni kuuluisivat rakkausuhteeseen. Pitkän avioliiton onni olisi kuitenkin siitä rakkaudesta kiinni, kai. Siis että liitossa olisi rakkautta ja että tuntisi itsensä rakastetuksi.
ap
Taas yksi hyvä esimerkki siitä, miksei kannata hankkia lapsia.
t. vela
En osaa sanoa muuta kuin voimia, toivottavasti saat asiat jotenkin parempaan suuntaan. Kuulostaa kylmältä :( etkä varmasti ole ruma tai epähaluttava, mutta miehes kyllä siltä kuulostaa, epähaluttavalta siis.
Mistä tiedät ettet ole miehesi mielestä viehättävä? Itselläni on myös mies, joka ei näytä tunteitaan, ei ole hellyyttä, eikä sano mitään positiivista minusta ikinä. Tiedän, että hän on omista taustoistaan johtuen erittäin estynyt. Hellyys ja kohteliaisuudet eivät vaan käy luontevasti, vaan ovat hänelle äärimmäisen vaikeita. Tiedän, että hän rakastaa, välittää, ja on todella hyvä ja empaattinen ihminen. Hankala tilanne, joskus jokainen kaipaa positiivista huomiota. Silti epäilen, ettei vaihtamalla parane, on niin paljon hyvääkin. Aika näyttää:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kannustavista kommenteista. Lapset ovat suuri lahja, en koe heitä vankilaksi, vaikka välillä väsyttävää onkin!
Sitä ehkä onkin niin vaikea ymmärtää, että miksei mieheni voi puristaa edes joskus jotain kaunista sanottavaa (tai puristaa vaikka persuksista ohi mennessään, kävisi sekin!). Tuo yhdistettynä huonoon itsetuntooni aiheuttaa väistämättä päätelmän, etten kelpaa. Minun on vaikea ymmärtää noin suurta estyneisyyttä. Mieheni on ilmeisesti vaikea ymmärtää, että joskus kaipaisin vähän huomiota.
En usko, että minulla olisi tarvittavaa tarmoa lähteä lätkimään ja rikkoa kaikki, mutta silti aina joskus pohdin, pitäisikö.
ap
Minä olen juuri päättänyt henkisesti parisuhteen miehen kanssa, koska en saa kuin kärsimystä ajatuksesta, että tällainenko suhde todella on. Ajattelen siis nyt ja jatkossa, että olemme vain kämppiksiä ja lasten vanhempia. Minäkään en ole muiden kanssa juuri ollut. Tsemppiä ap, et ole ainoa joka uhraa elämänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko siis aivan suoraan pyytänyt yksinkertaisia ja pieniä asioita, kuten että voisitko taputtaa minua takamukselle tai halata kerran päivässä?
Voisiko olla, että miehesi onkin homouteen taipuvainen bi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 21:54"]Minä olen juuri päättänyt henkisesti parisuhteen miehen kanssa, koska en saa kuin kärsimystä ajatuksesta, että tällainenko suhde todella on. Ajattelen siis nyt ja jatkossa, että olemme vain kämppiksiä ja lasten vanhempia. Minäkään en ole muiden kanssa juuri ollut. Tsemppiä ap, et ole ainoa joka uhraa elämänsä.
[/quote] piti vielä kertoa, että suunnitelmani on nyt treenata itseni huipputimmiksi ja ottaa nuori rakastaja kun lapset ovat muuttaneet kotoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen pyytänyt suoraan, ihan selvin sanoin, mitä toivon, enkä mielestäni ole pyytänyt liikoja, nalkuttanut, tms. Nuo vasistomaiset väistämisjutut joitakin vuosia sitten tuntuivat todella pahalta, tai se, ettei hän edes huomannut, että olin selvästi hiljaisempi, kun lopetin omista asioistani juttelemisen. Nyt totaalinen vaikeneminen ja minun välttelemiseni avautumiseni jälkeen tuntuvat superpahoilta.
Tuota homo- ja bi-asiaa olen myös miettinyt monet kerrat. Olen ajatellut, että pimeässä seksiä harrastettaessa hän voi edes kuvitella tilalleni jonkun muun...
Voi, timmiin kuntoon ja nuoren rakastajan ottaminen on ainakin päiväunen tasolla hauska ajatus!
ap
Sun itsetunto ei saa olla miehestäsi riippuvainen vaan sun täytyy tehdä asialle jotakin itse. Oletko ollut pitkään lasten kanssa kotona? Kehitä kykyjä, tutustu uusiin ihmisiin, kerro itsellesi missä asioissa olet hyvä...
Meidän parisuhteessa on samoja elementtejä, jotka tosin eivät ole kasautuneet kaikki samalle henkilölle. Olen se, joka pyrkii etsimään vakuutusta toiselta, että minä kelpaan, kun kyse on oikeasti omasta epävarmuudesta. Kaipaan sanoja, mies on todella huono sanomaan kohteliaisuuksia, vaikka sanookin usein, että rakastaa mua. Vaikka olen asiasta puhunut, se ei häneltä onnistu. Mun pitää vain hyväksyä se asia.
Meillä mä olen myös se, joka haluaisi puhua. Mies on tottunut perheessään siihen, että asioita ei käsitellä ja kuvitellaan, että sillä se on hoidettu, kun ollaan vain kuin ei mitään olisi tapahtunut. Kärsivällisesti yritän opettaa keskustelemaan asioista.
Itse olen se, joka ei itsestään koskettele. Se ei kovin helposti luonnistu multa. Miehelle se on luonnollista ja olisi tärkeää, kaipaisi enemmän sitä, että ohimennessäni esim. kosketan. Hän on joutunut hyväksymään minut tällaisena, vaikka aina yritänkin asiaan panostaa enemmän kun sen tiedostan. Olen jonkin verran aistiyliherkkä, joten usein reagoin hänen kosketukseensa vetäytymällä tai esim. työntämällä käden pois tai estämällä kosketuksen. Se ei tarkoita, että en kaipaa kosketusta tai en pitäisi siitä vaan että juuri sillä hetkellä juuri sellainen kosketus aiheuttaa fyysisen tuntemuksen, jota en kestä. Ehkä miehelläsi on jotain tällaista myös?
Mieheni on minua lähes 10 vuotta vanhempi. Hänellä on ollut alusta lähtien hieman haasteita erektion kanssa ja varsinkin alkuvaiheessa hänellä oli pelko, ettei kykene tyydyttämään mua haluamallani tavalla. Ehkä se, että olet aloitteellinen, aiheuttaa hänelle sellaisen olon? Oletteko kunnolla keskustelleet asiasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikset olisi vielä kaunis? Olen nuori. Tai ainakin toivon etten vuoden päästä näytä vanhalta.
Ap, mainitsit, että sinulla on heikkoi itsetunto. Entäpä jos lähtisit korjaamaan tätä? Kävisit puhumassa terveyskeskuksessa depressiohoitajalle (ilmainen palvelu) oloistasi ja tunnoistasi. :)
Entä pariterapia, onko se kokonaan pois suljettu mahdollisuus? Voisitko ajatella sitä, että kävisitte miehen kanssa yhdessä puhumassa parisuhdeasioistanne?
Pimeässä piilossa rakastelemisesta: oletko kysynyt mieheltäsi, miksi hän haluaa olla pimeässä? Kannattaisi kysyä.
Olen saanut sellaisen käsityksen, että puhumattomuus on aika yleinen ongelma parisuhteissa. Joko toinen tai molemmat vaikenevat ja odottavat, että ongelmat häviävät itsestään, vaikka asiat pitäisi hoitaa puhumalla.
Äkkiseltään rakastajan ottaminen saattaa olla ihan hauska ajatus, mutta pystyisitkö siihen oikeasti? Vaikutat sen verran rehelliseltä ja suoraselkäiseltä naiselta. :)
15 jatkaa - itse haluan rakastella piilossa pimeässä, omasta itsetunnostani johtuen. Jos miehelläsi on erektio-ongelmia, niin todennäköisesti syy pimeässä rakastelemiseen on hänen itsetunnossaan, ei sinussa.
Miehen kannattaisi käydä lääkärissä erektiovaikeuksin vuoksi. Jotkut vakavat sairaudet oireilevat esimerkiksi erektiovaikeuksina. Lähinnä erilaiset verenkiertohäiriöön liittyvät sairaudet tulevat ensimmäisenä mieleeni.
Ei siis pidä aina luulla, että kysymyksessä olisi haluttomuus vaan tosiaankin ihan kyvyttömyys.
Juu, itsekin olen sitä mieltä, että itsetuntoni ongelmat ovat ensisijaisesti omiani, toisin sanoen itseni niitä pitäisi työstää eikä mieheni toimia jonain hokkuspokkustohtorina niiden suhteen.
Mutta, juuri tuo "ollaan hiljaa vaan niin kohtaa ongelmaa ei enää ole" -asenne saa minut raivon partaalle, sisäisesti. Olen pitänyt pitkän monologin aiheesta, purkanut tuntemuksiani ja selittänyt, miten minusta tuntuu joku asia pahalta - ja toinen ei sitten osaa kuin vaieta. Lasten harrastusten ongelmia osaa kyllä ruotia tuntitolkulla puhelimessa kaverinsa kanssa, että ihan tuppisuusta ei kuitenkaan ole kysymys, tai keskustelutaidottomasta ihmisestä. Eipähän vaan keskustele minun kanssani.
Pimeässä rakasteleminen ei sinänsä ole minullekaan ongelma tai kynnyskysymys, se vaan liittyy siihen, että miksei voi arkielämässä edes katseella tai pienellä eleellä osoittaa JOLLAKIN tavalla kokevansa toisen viehättäväksi. Kun hän mieluummin tuntuu kääntävän katseensa tai kroppansa pois. En ole itsekään mikään jatkuvan kyhnäämisen tai "lääppimisen" (hahah) ystävä, mutta se, että olen enemmän tai vähemmän läpinäkyvä, on joskus satuttavaa. Jos hän nyt alkaisi esim. kehua minua kauniiksi, en tietysti osaisi edes ottaa kehuja vastaan. Asianlaita kun on aina suhteessamme ollut tämä. En oikein usko, että aistiyliherkkyyttä olisi, enemmän voisin myös ajatella, että minulla on.
Eikä se rakastajan ottaminen kovin helppoa varmaan olisi: a) mistä sellainen "otetaan"? ja b) miten asian kanssa eletään? Silloin kun tuntee olonsa kovin loukatuksi, asian kuvitteleminen kuitenkin jotenkin lapsellisesti lohduttaa, "menenpä tästä sitten ja otan rakastajan, joka PALVOO minua". Juupa juu.
Joku parisuhdeterapia voisi olla hyvä, mutta suoraan sanottuna, minunhan se pitäisi järjestää, enkä juuri nyt jaksa. Olisin vain kaivannut keskustelua ja pientä huomiota. Olisipa mieskin päässyt paljon helpomalla, jos olisi hiukan kyennyt vaikka edes näyttelemään. Mutta kun ei niin ei.
Ja nyt kun hän on sulkenut luukut kokonaan, katsotaan vissiin vain kumpi kestää hiljaisuutta paremmin - tai ei se mikään yllätys ole, minä en kestä, minä inhoan tällaista, äitini harrasti mykkäkouluja rangaistukseksi. Mies ei ole kyllä mykkäkoulussa, rupattelee muista asioista, mutta tästä minun kipupisteestäni ei nyt puhuta, ollaan kuin olisikaan, ja se loukkaa.
Olen pahoillani, että niin monella muullakin on vastaavanlaisia kokemuksia. Mutta, vertaistuki paras tuki. Kiitos.
ap
Ja erektiovaikeuksien takia on aikoinaan käyty tutkimuksissa, ei löytynyt vikaa. Pienellä pillerillä asiasta päästiin silloin yli.
Olen ollut kyllä pitkään kotiäitinä, mutta minulla on ihan hyvä tutkinto, nyt olen taas töissäkin, en tosin missään unelmatyössä, mutta kuitenkin. Itsetunnon ongelmat liittyvät itselläni moneen eri asiaan, se on totta. Jos olisi varaa, menisin taatusti johonkin terapiaan, tosin muista syistä olen vuosien varrella "päässyt" ammatti-ihmisen kanssa puhumaan, mutta en ole siellä kokenut mitään suuria valaistumisia. Puhumisen tiedän kuitenkin auttavan, ja siksi arvostaisin sitä kotioloissakin.
ap
Alue: Aihe vapaa
No tuo olosi on ihan totta. Aika todennäköisesti olet ruma ja et haluttava tuossa iässä. Diilaa sen kanssa ja nauti elämästäsi.