Club-30
Mitäs kaikille kuuluu?
Olen ollut pitkään täysin palstapimennossa tai nopeasti vain vilkaissut kuulumisia. Tosin viimeaikoina täällä on ollut tosi hiljaistakin.
[b]Waimolle[/b] lähetän voimia ja jaksamista ja ennenkaikkea vauvalle liimaa että pysyisi vielä tiukasti matkassa muutaman kuukauden. =)
Jollakulla (anteeksi että en muista nikkiä) oli hoito epäonnistunut ja muillakin kierto taisi olla vaihtunut uuteen. Teille kaikille jaksamista ja tsemppiä seuraavaan kertaan.
[b]Winterangelin[/b] lääkäriaika lähenee, tulethan heti kertomaan miten teillä homma etenee.
Omassa navassa ei oikeastaan tapahdu mitään, kierrot ovat muuttuneet epäsäännöllisempään suuntaan ja nykyinen kierron vaihtelu onkin 26-34 välillä kun se ennen keskenmenoa oli melko tarkalleen 28-30. No toivottavasti hormoonitasot ovat kuitenkin ennallaan.
Tämänhetkisen suunnitelman mukaan meidän hoitoaikataulu siirtyy siitä joulukuusta vielä hieman eteenpäin ja tulen sitten erikseen Suomeen tammi-helmikuussa miten kierrot nyt sitten sattuukaan menemään. Joten siihen asti ei mitään tällä rintamalla. =/
Jos ei sitten tule yllättävää käännettä että palattaisiin kotimaahan jo tämän vuoden puolella. No kaikki sen suhteen edelleen avoinna, joten ei auta kuin odotella.
Vetäydyn taas taustalle, mutta käväisen kyllä kurkkimassa aina silloin tällöin mitä tänne kuuluu. =)
(O/ huiskutukset kaikille ja aurinkoista syksyn alkua!
Kommentit (27)
Minervan tulosta jännäilen... joko on jotain tiedossa???
Heti näin aamusta koneella, palstariippuvainen.
Ai, siellä Waimokin on piinaillut mukana : )
No, testi tehty tänä aamuna, kun on pippalot illalla ja pessimistinä ajattelin vetää oikein lärvit, kun menkkatuntemukset vain jatkuu.
Mutta testin jälkeen ei ole nukuttu, kun kaksi viivaa siinä on!!
Testiviiva ei ole ihan niin vahva kuin toinen, mutta aivan selkeä ja tuli heti.
Nyt sitten jännitys jatkuu, että meneekö kaikki hyvin.
Pullakahvit kuitenkin aion juoda, tämä oli elämäni eka plussatesti ja kohta 4 vuotta on yritystä takana.
Miten Waimon olo? H-hetki lähestyy ja minä jännitän jo kovasti sinun puolesta..
minerva72:
Mutta testin jälkeen ei ole nukuttu, kun kaksi viivaa siinä on!!
Testiviiva ei ole ihan niin vahva kuin toinen, mutta aivan selkeä ja tuli heti.
Nyt sitten jännitys jatkuu, että meneekö kaikki hyvin.
Pullakahvit kuitenkin aion juoda, tämä oli elämäni eka plussatesti ja kohta 4 vuotta on yritystä takana.
Menkkatuntemukset on muuten ihan normaaleja alkuraskaudessa. Mulla on niitä ollut molemmissa. Minäkin otan pullakahvit aamun kunniaksi :-)
Jännittävää (ei liian) n. yhdeksää kuukautta toivotan sinulle!
Ihania uutisia!! Nautitkin sitten oikein ISOT pullakahvit tän kunniaksi!!
t. vaklaaja-Osse :)
Upeita uutisia! Onnea onnea ja paljon onnea vielä odotukseenkin!
Aivan ihanaa, että plussia tulee, mutta clubi ei kovin ahkerana ole viimeaikoina ollut. Huoh - minä jatkan täällä kuitenkin. Listauduinkin jo tuonne syyskuun inssipinoon, vaikka menkkoja vielä odottelen ennen piikkien aloitusta. Jospa ne viikonloppuna ilmoittelisivat itsestään.
Kaikille vilkutus! Ja Waimolle vielä - muistathan käydä päivittelemässä kuulumiset palstalle...
Terkuin
Leia
Paljon onnea odotukseen :)
Enpä ole aikoihin kirjoitellut klubiin, kun mitään ei oikein ole tapahtunut. Pistokset piti aloittaa tässä kierrossa, mutta viikonloppu sotki kuvioita, joten luomuna mennään eteenpäin. Kokeillaan sitten pistoksia ensi kierrossa uudestaan jos aikataulut osuu kohdilleen.
Ihanaa kun tulee syksy: tuoksut, värit ja kirpeät ilmat!
Plussaonnea kaikille klubilaisille, voikaa hyvin :)
RM
Mulla oli kans menkkatuntemuksia ennen plussatestiä, joten taitaa se olla tosi yleistä. =)
Onnea matkaan ja tulehan kertoilemaan välillä miten odotus etenee.
[b]hamu[b] kiva nähdä sinua taas, eikä se ole mitenkään " kiellettyä" käydä kurkkimassa täällä. Viimeksi taisit kirjoitella että ei täällä enää montaa meistä " vanhoista" loikan tehneistä clubilaisista enää ole ja jäin miettimään että taidan olla ainut joka viellä odottelee oman ihmeensä tapahtumista. (uudemmille tiedoksi: clubimme sai alkunasa tuolla vauvakuume puolella ja kun monilla ei kaikki mennytkään ihan niin ruusuisesti kun olisi toivonut niin loikattiin tälle puolelle. Ööö... oiskohan ollut keväällä, apua jo yli 2 vuotta sittenkö?!)
Mrs.H:ta olen ajatellut monesti, mutta en ole kuullut hänestä tosi tosi pitkään aikaan, olisiko ollut joskus alkuvuodesta kun on viimeksi tänne kirjoitellut. Olisi kyllä kiva kuulla että mitä heille kuuluu ja ovatko jatkaneet hoitoja.
Lotte taas katosi jo paljon aikaisemmin ja joku (en muista kuka) osasi aikaisemmin mainita että muuttivat tosiaan Suomeen ja olisivat käyneet hoidossakin, mutta tämä on tosiaan tälläista toisen käden teitoa ja vielä hieman hataria muistikuvia. ;)
Kesänkukka on myös sellainen nikki jota olen kaipaillut monesti ja olisi kiva kuulla mitä heille kuuluu. Olisikin kiva jos te " vanhat" clubilaiset satutte lukemaan viestejä täällä niin antakaahan kuulua itsestänne. =)
MINERVA ihanaa. Lujasti vauvaliimaa ja paksuja vointeja seuraavaksi 9 kuukaudeksi. Ihanaa kun joku plussaa aina välillä. Iso rutistus ja täällä aiotaan kans nauttia pulla kahveet.
LEIA tsemppiä sulle tulevaan inssiin. Ja jos en ole muistanut vielä onnitella, niin onnea uuteen kotiin.
SUVIS kiva kuulla sustakin pitkästä aikaa. Toivottavasti nyt seuraavasta hoidosta napsahtaa se plussa ja käärö kun on vastustanut niin paljon.
HELMI taisit kysellä viime pinossa miten hoidot OYSsissä. Nyt mulla on neljäs clomikierto ja kp 14 (kauhee nippailukohtaus mahassa). Jos tällä kertaa ei tuu tärppiä jätän loput clomit kaappiin. Nimittäin sumuttelut saisin aloittaa lokakuun lopussa jos kp 23 passaa aikatauluun (kuten odottaa saattaa ei passaa millään). Soittelen tän kierron jälkeen tarkempia aikatauluja OYSsiin mutta joka tapauksessa vielä tälle vuodelle ehditään se yksi hoito tehdä. Joten sillä saralla ei paniikkia.
MAAHINEN jaksuja sulle ja hienoa, että jaksat kuiteski katsoa eteenpäin. Toivotaan sullekin onnistumista.
WAIMO ihanaa, että olet päässyt kotiin ja istukkakin on alkanut siirtyä oikeaan paikkaan. Varmaan voit jo hieman hengähtää ja nauttia raskaudesta.
WINTERANGEL mites lääkärissä????? Heissala hopsala här kommer Peppi Långstrom.... sula heisula ......
ROSEMARY toivottavasti kuiteski luomukierto tois yllärin.... Ja jos ei niin toivottavasti pian pääsettä piikitteleen ja sitä kautta tuohon plussajunaan!!!
ON. kuten helmelle kertoilin tälle vuodelle vielä ehditään tekeen IVF. Tarkat päivät selviää tän kierron jälkeen kunhan soittelen millon se kp 23 sattuu loka/marraskuussa. Joten ihan levollisin mielin tällä kertaa. Nyt on neljäs (ja mulle viimeinen) clomikierto menossa, kp14 ja jotain tapahtuu kun niin turvottaa ja kauheeta nippailua tänään vatsassa. Kaiken kaikkiaan tämä (tuleva IVF) jääkin meidän viimeiseksi yritykseksi vaikka julkinen tarjoais vielä sen kolmannen IVFfän, mutta kun yritystä takana reilu 5 vuotta ja alkaa ikä painamaan niin joskus se luovutus-päätös pitää tehdä.
Pohjoisjaoston täytynee nyt miettiä uusi tapaamiskuukausi kun kerkes toi elokuukin jo loppua. Tälle kuulle on kuiteski jo aikas paljon tapahtumia ja reissuja tiedossa joten miten ois lokakuu??? Ja jos vaikka Waimokin voimistus niin paljon, että pääsis näyttään masuaan meille bdbdbd ja mites lie jokohan Minervan vatsa näkyy hih hih.
Positiivisia tuulia puhaltelen koko suomen niemelle ja paljon tärppejä.
Mahtavaa! Toivotaan parasta! Nauti nyt, kun on aihetta.
Ihanaa, ihanaa ja tosiaan ne menkkatuntemukset kuuluu niin asiaan kuin olla ja voi! Onnea todella, todella paljon!!!!
Omat kuulumiset: Pari vkoa tullut kotona nyt löhöttyä, äiti on ollut apuna ja ompelemassa vauvalle lakanoita ja rottinkikoriin onkin saatu aikaiseksi ihanat luonnonvalkoinen-beige-pitsi-lakanat ja reunarimpsut:) Maha kasvaa, ke kävin pitkästä aikaa neuvolassa ja sf mitta menee yläkäyrillä, painoa tulee järkyttävät 700g/vko edelleen... Pissassa oli sokeria eli nyt tämä sokerihiiri on pantu dieetille=( Tässä vaiheessa vielä voi vaikuttaa vauvan syntymäpainoon ja kun tuo istukka tuolta on siirtymässä ja alatiesynnytyskin ehkä mahdollinen niin terkkari tsemppas mua että jos sattuukin käymään niin että menee yliaikaiseksi niin helpompi synnyttää vähän pienempää vauvaa. Sepä pisti tämän suun kiinni mutta kun mulla tahtoo olla älytön NÄLKÄ sitten koko ajan! (mihin se kaikki kuluu kun mitään ei saa tehdä???) Ensiviikolla sitten lisää kuulumisia kun on äitipoliaika missä katotaan istukan lopullinen paikka ja synnytystapa. Supistelee edelleen päivittäin ja varsinkin öisin on menkkakipuja (kai nekin jotain supisteluita on?)
Pohjoisjaoston tapaamisesta: Mä en kyllä taida uskaltaa lupautua mihinkään enää lokakuussa=)
Tirppa: toivottavasti kp:t osuu kohdilleen! bdbdbd
Waimo rv 33 (tajusin just että 5 vkon päästä vauva olisi jo täysiaikainen!)
Moikkelista kaikille,
Olen lähinnä pysytelly taustalla, mutta kun alkuviikosta saatiin uutisia, että IVF:llä eteenpäin, kun ei omin avuin olla saatu edes " lupausta" aikaseks, nii ajattelin rohkaistua ja kirjottaa itekin. :)
Suunnittelukäynti yms. Naistenklinikalle on vielä edessä, mutta tästä se lähtee etenemään. Pikkasen jänskättää, mutta eiköhän se tästä suttaannu.
Ite oon 32v ja isäntä 37v. joten korkee aika päästä hoidoissa eteenpäin, jos on mennäkseen. Yritystä on takana jo n. 2,5 v. Endoa löytyy, laparoskopia 12/2005, mutta muuta " syytä" lapsettomuuteen ei ole löydetty.
PiituLiina74
Yksi " loikanneista" ilmoittautuu hengissä olevaksi! Pitkästä aikaa tulin kurkkaamaan mitä tänne kuuluu. Paljon on tainnut tulla plussia ja jo vauvojakin sitten viime käyntini.
Meidän elämä on muuttunut aika lailla. Ollaan jääty pysyvästi Suomeen, se mieletön valtioiden vaihtelu on nyt siis taaksejäänyttä elämää. Yks muutto on kyllä vielä edessä; ostettiin uusi asunto tuossa pari viikkoa sitten ja sen valmistumista tässä kuumeisesti odotellaan.. Neliöitä tuplasti vanhaan verrattuna! Tontti on myös ostettu Lohjanjärven rannalta ja kesämökkiprojektia starttaillaan ensi keväänä.
Näistä joku saattaa jo arvatakin, että lisääntymisasiat ei ole pahemmin ollut mielessä. Koko viime syksy Itävallassa meni miettiessä, että kokeillaanko PASia, mutta tultiin siihen tulokseen, että jätetään väliin. Vauvanalut on siis edelleen pakkasessa Itävallassa. Tällä hetkellä tuntuu, että päätös oli oikea. Ei ole vauvakuumeesta ollut lähes vuoteen tietoakaan. Niin se elämä heittelee.
Ihanaa on se, että rakas pikkusiskoni sai maailman kauneimman tyttövauvan huhtikuussa ja näin ollen on sitä vauvantuoksua ja vauva-arkea päässyt seuraamaan hyvin läheltä. Siinä on tällä erää ihan tarpeeksi vauvailua mulle. Ja nuo karvaiset vauvat (paitsi aikuisiahan ne jo on..) pitää mut kyllä työn ohella kiireisenä. Mutta tulevaisuudestahan ei ikinä tiedä..
En siis lapsettomuushoitokuulumisten puutteessa ole täällä käynyt kirjoittelemassa, silloin tällöin vain lukemassa muiden kuulumisia, mutta harvakseltaan.
Tässä siis yhteiset onnittelut kaikille uusille äideille ja tuleville äideille ja huiskutukset myös edelleen siinä lapsettomuussuossa tarpoville! Täältä kyllä sai aina niin paljon tukea, oli se vaihe sitten mikä tahansa, enkä koskaan kyllä unohda teitä, klubikamuseni!
Terkuin Mrs.H.
PS. Olisi todella hauskaa kuulla muista loikanneistakin, kuten mainitut Lotte, Kesänkukka, myöskin Ulappa, Mariel, Missy K. jne.
Ja tervetuloa PiituLiina joukkoon tummaan! Mukavaa jos saataisiin clubia pysymään ' vilkkaana' olkoonkin että plussiahan täällä kaikille toivotaan.
Hauska kuulla Tuitustakin, clomi oireet ainakin vaikuttavat ihan hyviltä, pidän peukkuja, jotta tärppäisi! Kovin tosiaankin levolliselta kuullostit - itse en ole vielä uskaltanut edes ajatella, mitä sitten jos kohtuullinen määrä hoitoja ei auta. Vaikka ikärealismi itselläkin pitäisi pitää mielessä.. Pidetään nyt kuitenkin toivoa yllä niin kauan kun sitä suinkin on. Kiitos kiitos uuden kodin onnitteluistakin! On kyllä ihanaa asustella omassa uudessa vaikka verhoja en ole vielä paikalleen saanutkaan ja moni muukin asia vielä kaipaa huomiota. Takkatuli näissä pimeissä illoissa on tosi mukava asia.
Vähän vielä omaa napaa. Nyt se kierto sitten pyörähti uudeksi ja meidän ekan inssin aikataulu on jotakuinkin sellainen kuin etukäteen vähän ajattelinkin. Ensimmäinen Purgeon mahanahkaan perjantaina ja viikon 38 lopussa sitten inssiin. Toivottavasti kaikki sujuu lääkkeiden puolesta hyvin.
Terkkuja kaikille clubiin
Kerrankin taas innoissaan
Leia
Ihanaa odotusaikaa !
Onnea tuhannesti koko perheelle!!
Mullakin oli menkkatuntemuksia ekat 3kk, joten mieli korkealle !
T: vupii rv23+4 ja poitsu 1,5v
Hei vaan kaikille tutuille! Ja Minervalle paljon, paljon onnea! Minäkin juon huomenna kahvit plussasi kunniaksi, vaikkemme olekaan koskaan tavanneet.
SuviTuulia, sinulla on kyllä ollut pitkä tie. Toivottavasti ensi hoidosta sitten tärppää! Se alkanut raskaus antaa kuitenkin toivoa.
MrsH: Jaipur kaipailee sinua. Jos haluat olla häneen yhteydessä, laittaisitko mulle meiliosoitteesi s-postiini synt1974@luukku.com niin välitän sen Jaipurille. Hän halusi kysellä sinulta pakkasalkioista. Me ollaan Jaipurin kanssa samassa nettimammayhteisössä ja ollaan tavattu livenäkin useamman kerran.
T: Lene ja poika 7kk
Harvakseltaan tulee näillä sivuilla piipahdettua, mutta pitäähän sitä vähän tuon Suviksen edesottamuksia seurailla ;)
Tsempitykset ja peukut sinne vaan, seuraavaan hoitoon!
Hamu on myös vilahdellut kuulumisineen joskus minunkin silmiini täältä, terve vaan! Vieläkö olet kotosalla?
Ja Mrs.H. päästää ne alkiot vaan sieltä pakkasesta kärsimästä vilua ;))) Vaikka olen itsekin paikannut vauvan kokoista aukkoa karvaturrilla, perheessä taapertaa 12 viikkonen koiranpentu. On muuten ihan mammanpoika ;)
Eli ei minulle kurjaa kummempaa. Sopeutunut olen koululaisten äidiksi (ihan itkemättä selvisin kuopuksen ekalle menosta tänä syksynä) ja vain hellällä haikeudella ajattelen enää sitä kolmatta joka jäi tulematta.
Jälkensähän se ihmiseen jättää, koko tämä kokemus, mutta ei onneksi sitä katkeruutta mikä aikansa piinasi. Pientä surumielisyyttä ja kolaus itseluottamukseen, toisaalta sitä oppi arvostamaan erittäin hyvin jo olemassa olevaa perhettään.
Mitähän vanhoja nikkejä minä muistelisin? Pakko tunnustaa että pää on hatara kuin ladonovi, teidän mainitsemien lisäksi tulee mieleeni ainoastaan Leppäkerttu ja Nonparelli. Tai jotain sinne päin...;)
Jos satun tänne, niin käyn kanssa kurkkimassa Suvi-Tuulian menoja! ;D
Onnea kaikille lapsen saanelle ja plussanneille.
Ja hirveesti onnea yrittäville, toivon että kaikki lasta toivovat lapsen myös saavat.
Suvikselle terkkuja ja myös muille tutuille.
Mä en enää lapsia tee, nämä kolme (15v., 2v.2kk. ja 11kk) pitävät mut ihan tarpeeksi kiireisenä.
Hauskaa ja kaunista syksyä kaikille.
Urkki
Eilen tuli kutsu suunnittelukäynnille, vaikka se onkin vasta joulukuussa, mutta kuitenkin. Tietää, että asiat menee ainaski johonki suuntaan.
Alkusyksyä kaikille
-PiituLiina74
Vaikka olisin tietty halunnu kuulla samalla iloisia uutisia.
Minunhan ei kyllä kuuluis enää täällä palstailla, mutta niin vain eksyn tännekin aina silloin tällöin kuikuilemaan.
ON: poika täytti kesällä vuoden, esikoinenhan on jo reilut neljä vuotta, palasin töihin elokuun alussa. Ja ikävöin lapsia lähes koko ajan. Onneksi ovat hyvässä hoitopaikassa. Nuorimmaiseni on oppinut sanomaan äiti, " ättää" . Sen kuulemiseen en kyllästy ikinä. Ihan auvoista tämä elo ei ole ollut, poika valvottaa aika rankasti. Mutta enhän minä täydellistä elämää tilannutkaan ;-) Elämä on välillä raskasta mutta rakasta aina.