Tämä inhottava välimaasto eron tullessa

Elikkä olen jo luultavasti tehnyt päätöksen erota miehestäni , monta kuukautta olen käynyt edestakaista keskustelua itseni kanssa että jatkaako vaiko ei. Taustalla miehen henkien väkivalta , rajut riidat , paljon epäoikeudenmukaisuutta suhteessa jne. Paljon olen häntä rakastanut ja antanut anteeksi. Viime aikoina olen huomannut että ajattelen vain niitö huonoja puolia , kertoja kun sai mut itkemään , tyhjiä lupauksia jne. Mutta miksi tämä viimeinen askel tuntuu niin hemmetin raskaalta ottaa ? Mies asuu toistaiseksi poissa kotoa , kunnes saan päätettyä mitä haluan. Ja eihän tää toki voikaan jatkua kun näin kerta tunnen. Saisiko jotain tsemppi viestejä siihen vimpan askeleen tekoon ? Juuri kun olen allekirjoittamassa eropaperia niin itku tulee ja muistan hyvät hetket.