Miltä tuntuu olla yksin uudenvuodenaattona?
Olen yksin. Olen aikuinen nainen, lapset juuri ja juuri omillaan.
Ostin kuoharipullon, juhlistan jotenkin uuttavuotta. Että se olisi hyvä ja hellä minua kohtaan.
Mitä te muut yksinäiset teette?
Kommentit (22)
Siivoan ja katson televisiota. Ei ole edes yhtään siideriä jemmassa. Perseestähän tämä on.
Pahalta.Mutta yksinäinen joulu oli vielä pahempi.
Tajusin juuri että olen nyt ensimmäistä kertaa elämässäni yksin uudenvuodenaattona. Olen yleensä ollut kotikotonani, ja aikoinaan myös kavereiden kanssa baarissa. Olen jotenkin mieltänyt myös vanhempien luona olon yksinoloksi, joten ajattelin että olen sitten jälleen yksin, mutta minähän olen virallisesti vasta ensimmäistä kertaa yksin. Olisi kivempaa olla jossain menossa, mutta ne ajat meni jo...
Sama aloitus oli näköjään jo palstalla.
Minä tein uudenvuodenlupauksen; ensi vuonna hankin ystäviä. Minulla on yksi, jolla on syöpä ja perhe. Olen auttanut ja tukenut paljon. Soitin kuuden maissa hänelle, sanoi että soittaa illalla. Eipä soittoa kuulunut.
Olen seurallinen, mutta sukukin on niin pieni. Ottaa päähän.
Esimerkiksi äsken juuri sain ihme kohtauksen. Katsoin söpöä koiran kuvaa ja aloin puhumaan itsekseni miten söpö Se on samalla nauraen, mutta samantien purskahdin itkuun. Nyt ajattelin katsoa telkkua, ulkona paukkuu raketit ja itse olen vesilinjalla. Vähän sekaisin ehkä kuitenkin, puhun kaikenlaista tyhmää itsekseni ja taivaassa oleville minun enkeleilleni. Olen ehkä jopa onnekas, uskon että minulla on kaikista parhaimmat enkelit. Eli periaatteessa en ole edes yksin. Hyvää uutta vuotta ihan kaikille ja olkaa kilttejä toisillenne, myös itsellenne.
Yksin olen. Vuoden vaihtuminen on vain yksi hetki. Huomenna on taas uusi päivä ja aurinkokin alkaa vähitellen paistamaan. Minulla on tällainen tilanne ja siihen täytyy nyt vain tyytyä. Jollakin voi olla huonommin asiat vaikka olisi kaverikin. Väkivalta, alkoholi tai huumeet ovat huono perusta suhteelle. Tyydyn siis omaan seuraani ja toivon tulevaisuuteen tietenkin raitista puolisoa, joka välittää ja rakastaa toista samanlaista. Kyllä jossain on minullekin joku - näin uskon...
Yksinäinen joulu oli paljon pahempi kuin tämä uudenvuoden aatto.
Telkkua kattelen ja syön herkkuja.
Nainen
Pakko sanoa että hyvältä tuntuu. Päätin olla lähtemättä miehen kanssa kavereiden kotiin uudenvuodenviettoon. On ihana olla kotona rauhassa yksin ja juoda Sandelsia ja kuunnella Amy McDonaldia ja katsoa ilotulitusta ikkunasta. On kivaa.
Uudesta vuodesta tulee paras ikinä, ap!
ww
Hyvältä tuntuu. Rankka työpäivä takana, nyt neljäs kalja menossa, ja lisää on jääkaapissa. Mikä onni ottaa kunnon kalsarikännit pitkästä aikaa!
[quote author="Vierailija" time="31.12.2014 klo 22:15"]Pakko sanoa että hyvältä tuntuu. Päätin olla lähtemättä miehen kanssa kavereiden kotiin uudenvuodenviettoon. On ihana olla kotona rauhassa yksin ja juoda Sandelsia ja kuunnella Amy McDonaldia ja katsoa ilotulitusta ikkunasta. On kivaa.
Uudesta vuodesta tulee paras ikinä, ap!
ww
[/quote]
Tuo on vähän eri asia kun on itse valinnut osansa. Jotkut ovat oikeasti Yksin.
Tähän on jo tottunut. 20 vuotta ollut aikaa.
[quote author="Vierailija" time="31.12.2014 klo 22:20"]
[quote author="Vierailija" time="31.12.2014 klo 22:15"]Pakko sanoa että hyvältä tuntuu. Päätin olla lähtemättä miehen kanssa kavereiden kotiin uudenvuodenviettoon. On ihana olla kotona rauhassa yksin ja juoda Sandelsia ja kuunnella Amy McDonaldia ja katsoa ilotulitusta ikkunasta. On kivaa. Uudesta vuodesta tulee paras ikinä, ap! ww [/quote] Tuo on vähän eri asia kun on itse valinnut osansa. Jotkut ovat oikeasti Yksin.
[/quote]
Mjoo, mutta katso aloitus. Ei siinä eritelty onko yksinolo valittua vai ei...
ww
Vaikka koitin olla ilonen, niin pakko sanoa että oisinhan mä mielummin tän juhlan viettänyt ystävien seurassa. Eli siis yksinäiseltä tuntuu! Varsinkin kun eronnutkin juuri olen ja mietiskelen täällä mitäköhän sekin ihminen mahtaa tehdä.:D Vähän tällänen epätoivonen fiilis! ei hyvä olleskaan.
Minä sitten varmaan ymmärsin väärin mitä yksinäisellä tarkoitettiin.
Yksin oleminen ei ole ikinä tuntunut varsinaisesti pahalta, vaikka elämän varrella moni on "neuvonut", voi sentään sinulla on yksinäinen vappu, onhan se hirveää jollei soiteta, kun sinulla ei ole enää oikein mitään...
On ainakin rauha.
Mä en ainkaan joka pyhä jaksa olla heilumassa hengessä mukana, on hyvä osata olla itsekseen myös pyhinä. Frendejä tietty hyvä olla, ne jaksaa kannattella yksinäisyyden taipaleella.
Tää yksinäinen menee kohta ulos nauttii raikkaasta ilmasta ja ihailee kun muut paukuttelee rahaa ilmoihin, sitten vois kattelella jotakin iltapalaa, jos vaikka sellon stadin kebab ois auki *vink*.
nälkäinen kolmijalkainen
Hyvin ikävältä ja luuserimaiselta.
Ihanalta tuntuu,huomenna töihin,joten limsalla mennään.
Kyllähän se näinkin menee, yksin. Erosin päivälleen 6 vuotta sitten. Joskus varmaan taas yhdessä jonkun kanssa, nyt yksin. Näin se elämä menee.