Ylivertaisuusvinouma ja persoonallisuushäiriöistä tietäminen palstalla

Minulla on sekamuotoinen persoonallisuushäiriö epävakain, estynein ja vaativin piirtein. Säännöllisesti luen av:lta, kuinka nettiä hieman selailleet maallikot ajattelevat diagnoosini perusteella tietävän, millainen olen ja kuinka käyttäydyn. Ensin loukkaannuin, mutta nykyään käsitän, että ihmiset eivät vaan tiedä, vaikka luulevat tietävänsä. Tätä selittää ylivertaisuusvinouma eli dunning-kruger-vaikutus. Ihminen siis luulee tietävänsä asiasta sitä enemmän, mitä vähemmän hän tietää, ja tietomäärän kasvaessa vasta ymmärtää, ettei oikeastaan tiedä asiasta paljoakaan, kun aihepiiriin laajuudesta tulee jonkinlainen käsitys.

Sorruin itsekin pintapuoliseen ajatteluun diagnoosin saatuani. Etsin tietoa ja luulin olevani perillä siitä, mistä kärsin. Kuinka väärässä olinkaan. Selviteltyäni asiaa vuosia, käytyäni terapiassa, luettuani ammattikirjallisuutta, kuunneltuani asiantuntijoiden luentoja, You Tube -videoita ja Podcasteja (huom. siis oikeiden asiantuntijoiden, ei kenen tahansa maallikoiden) ymmärsin, kuinka monimutkainen aihekokonaisuus on persoonallisuushäiriöt. Ja kun kokonaisuus on monimutkainen, ihmisillä on taipumus yksinkertaistaa - jopa ammattilaisilla. Tämä näkyy stereotypioina ja stigmatisaationa.

Persoonallisuushäiriöihin erikoistunut psykologian professori Kirk Honda sanoo, että vaati häneltä kymmenen vuotta persoonallisuushäiriöpotilaiden hoitoa ymmärtää, mistä on kyse. Siihen ei riittänyt edes terapeuttikoulutus, ja Honda kertoo, että valtaosa ammattilaisista ei ymmärrä persoonallisuushäiriöitä. Tämän olen itsekin saanut kokea. Suurin osa hoitohenkilökunnasta ei osaa auttaa minua, minkä ymmärrän. Samalla turhauttaa se, että kun aihe on liian monimutkainen jopa monille ammattilaisille, jotka eivät ole erikoistuneet persoonallisuushäiriöihin, ihan tavallinen av-mamma osaa kyllä kertoa minulle, että kun olen epävakaa, olen manipuloiva raivopää. Näiltä av-mammoilta puuttuu vaan se tieto, että esimerkiksi epävakaus ilmenee niin eri ihmisillä niin eri tavoin syistä että a) kaikki eivät täytä kaikkia diagnostisia kriteerejä, ja on paljon erilaisia oirekokonaisuuksia, b) temperamentti ja muu persoonallisuus vaikuttaa ilmenemismuotoon, c) epävakaudesta on löydetty erilaisia ilmenemismuotoja, ja näillä muodoilla on erilaisia kontrollistrategioita (sisäänpäin ja ulospäin oireilevat eli toisia vs. itseä kontrolloivat) ja d) persoonallisuushäiriö on spektri, jossa on erilaisia vaikeusasteita.

Tämä ei ole ongelma pelkästään stigmatisaation vuoksi, vaan yksinkertaisesti siksi, että esimerkiksi epävakaista ne, jotka oireilevat vähemmän ulospäin näkyvästi (quiet borderline) eivät saa apua. Heitä ei välttämättä edes osata diagnosoida, kun nähdään vaan se räikeimmin oireileva kärki.