Miehen ikävä käytös, eron paikka?

Mies on aamuisin ihan kamala. Sille ei saa puhua ennenkun hän itse antaa luvan, ja jos esimerkiksi siivoan olkkaria kun hän on heräämässä niin hän häiriintyy, joten en saa tehdä sitäkään. Hän siis nukkuu olkkarissa vauvamme takia. Eli hänen mielestään on parempi, että minä ja vauva ollaan muualla talossa siihen saakka kunnes hän on herännyt, juonut kahvin ja käynyt tupakalla. Ja jos erehdyn joskus juttelemaan hänelle niin ei mene kauaa niin huutaa naama punaisena.

Hänen sanomansa mukaan ei tunne empatiaa tai sääliä minua kohtaan jos pahoittaa mieleni tai jos minulla on paha mieli joskus muista syistä.

Ei hoida vauvaa ellen itse pyydä, ei ole kertaakaan näiden 3,5kk aikana omatoimisesti ottanut vauvaa syliin, vaihtanut vaippaa tms. Ei siivoa eikä tee mitään ellen pyydä. Töissä käy ja hoitaa ne hommat hyvin. Kun hänellä joskus on hyvä päivä niin hän on mukava kyllä, tai jos haluaa jotakin niin osaa olla miellyttävä. Syyttää minua edelleen vuosien takaisista asioista ja on monesti sanonut, että on minun vikaani jos käyttäytyy ilkeästi. Ei koskaan tule itse halaamaan tai tee aloitetta missään muussakaan. Ei kehu eikä kuulemma osaa puhua tunteistaan.

Mulla on paha olla tässä suhteessa, lapsi oli harkittu ja toivottu. Nää 3,5kk vauvan kanssa on olleet mun elämäni parasta aikaa miehen käytöksestä huolimatta. Mä kyllä pärjäisin yksin ihan hyvin, mutta kyllä se pelottaa. Oon yrittäny ehdottaa terapiaa, perheneuvontaa ja kaikkea. Mikään ei vaan hänelle sovi.

Onko tämä nyt vaan eron paikka sitten vai mitä teen? En oo koskaan eronnut, enkä haluaisi loukata miestä tai tehdä huonoa ratkaisua lapsen kannalta. Oon vaan yrittäny rakentavasti miehelle kertoa miltä hänen käytös tuntuu, mutta ei mene vaan perille.