En arvosta kotiäitejä
Varsinkaan, jos töihin on mahdollisuus palata, mutta ei, kun pikku nico-petteri on vasta 18-vuotias.
Kommentit (19)
Minä olen kotiäiti ja työpaikka odottaa ja vielä onnellinen siitä, että minulle tämä on mahdollista. Kaikilla ei ole varaa jäädä vaikka haluaisi :/ Ja ei minulla ei ole tylsää kotona lasten kanssa. Päivittäin ulkoillaan, isompi käy 3*viikko kerhossa ja pienempi nukkuu sen ajan, minä opiskelen silloin, olen nettilukiossa. Ja sitten vedän mll:n perhekahvilaa :)
Niin joo. Ja kolmosen lapset on 1,5 ja 3v. Itse 25.
Mä arvostan sellaisia kotiäitejä, jotka paljon puuhailevat lastensa kanssa ja hoitavat ahkerasti kotityöt. En arvosta niitä sipsuttelijoita, jotka vaan luuhaa kauppakeskuksissa tai makaa kaiket päivät.
Entäpä nämä ihanneäitylit, joilla on joka hetki puhelin kourassa vaikka olisi mahdollisuus seurustella lapsensa kanssa tai ne, jotka tekevät päivän retkiä leikki-ikäistensä kanssa suuriin ostoskeskuksiin vuoropäivinä esimö Selloon, toisena Itäkeskukseen, kolmantena Isoon omenaan. Voi jäädä ulkoulut vähille.
[quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 10:10"]Varsinkaan, jos töihin on mahdollisuus palata, mutta ei, kun pikku nico-petteri on vasta 18-vuotias.
[/quote]
Minusta taas on upeaa jos jotain perheen tulot mahdollistaa aidon kotiäitiyden ja tarkoitan juuri tämän ettei nosteta alle 3-vuotiaan lapsen kotihoidon tukea eikä ihminen ole työtön vaan mies käy työssä ja samalla siis maksetaan eläkesuunnitelmien mukaan jotain rahastoa tms.
Tiedän yhden tällaisen parin jossa mies tienaa niin hyvin että vaimo otti loparit ja keskittyi taloon, lapsiin (pari kouluikäistä) ja omaan terveytensä. Samalla vanhuusvuosia hoidetaan rahoituksella. Samanhan voisi tehdä toisinkin päin jos emännän tuloilla pärjätään. Minusta tuo on positiivinen asia.
[quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 10:10"]
Varsinkaan, jos töihin on mahdollisuus palata, mutta ei, kun pikku nico-petteri on vasta 18-vuotias.
[/quote]minä arvostan. Mutta en heitä, jotka tehtailevat pikkusiskoja ja -veljiä, ja vievät isommat tieltä hoitoon päiväkotiin muka virikkeiden takia.
En ymmärrä, miten omaa elämänlaatua parantaa negatiivisuus: en arvosta, vihaan, en ymmärrä jne. Entäs jos hymyiltäisiin tänään naapureille? Sylkäistäisiin se koiran paska suusta pois? :)
[quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 10:41"]
En ymmärrä, miten omaa elämänlaatua parantaa negatiivisuus: en arvosta, vihaan, en ymmärrä jne. Entäs jos hymyiltäisiin tänään naapureille? Sylkäistäisiin se koiran paska suusta pois? :)
[/quote] Pessimisti ei pety
Minä arvostan niitä kotiäitejä, jotka laittavat perheensä edun omansa edelle. Eli kotona ollaan lasten parhaaksi, ei omasta mukavuudenhalusta. Hienoa, että jotkut jaksavat ja viitisivät olla vuosikausia kotona. Ja hienoa, että heillä se onnistuu myös taloudellisesti. Itse olisn varmaankin päätynyt samaan ratkaisuun, jos raha ei olisi ollut esteenä.
Ihmeen paljon ihmiset näyttävät käyttävän energiaa muiden ihmisten ratkaisujen miettimiseen. Sillä ei ap ole mitään väliä, arvostatko sinä jotakuta vai ei, sillä ei ole sen ihmisen elämään mitään vaikutusta. Ainoa vaikutus on se, että sinä täytät pääsi ja päivästi negatiivisilla ajatuksilla.
Tottakai arvostan tiettyjä ihmisiä mutta minään kategoriana en kotiäitejä ihaile. Se, että on jäänyt kotiin, ei kerro äitiydestä yhtään mitään. Ystäväni äiti makasi kotona päivät pitkät masentuneena ja lapset hoitivat kodin. Mitä ihmeen arvostusta tuossa on, vaikka äiti kovasti yrittikin väittää, että oli uhrannut uransa lasten takia?
Itse vietin vapaapäivää lapseni kanssa puistossa ja osuin tällaiseen kotiäitikeskittymään eli äiteihin, jotka tunsivat toisensa ja olivat sopineet tällaiset ajat, jolloin puistoilevat. Aluksi vaihdeltiin kuulumisia, sitten otettiin lapsista kuvia Fb:tä varten ja lopuksi näpyteltiiin kännykällä niitä päivityksiä ja vastailtiin kysymyksiin. En nähnyt tuossa toiminnassa mitään ihailtavaa. Se, että vie lapsensa puistoon, ei riitä meriitiksi, sen tekee useimmat työäiditkin. Luulenpa melkein, että lapsilla olisi ollut turvallisempaa ja hauskempaa päiväkodissa, jossa heidät kuitenkin aidosti huomataan (tosin vuorollaan) kuin pettyä siihen, että se yksi kuva riitti aamupäivän kontaktiksi äidin kanssa ja muun aikaa sitten piti tulla toimeen omillaan.
En nosta nyt jalustalle työäitejäkään. Veikkaan, että monella aikaa kuluu juuri samaan niinä vähinä tunteina kuin ovat kotona, mutta sen verran kuitenkin paheksun enemmän kotiäitejä, että heillä on juuri sitä aikaa ja se aika pitäisi käyttää nimenomaan lapsiin eikä oman sosiaalisen statuksen ylläpitämiseen. Työäiti sentään ansaitsee rahaa perheelleen ja tekee työtä koko päivän, jolloin ne päivitykset on pakko tehdä iltaisin. Surullista tietenkin molemmissa tapauksissa, että ne lapset jäävät sivuun tuoksi ajaksi.
[quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 10:56"]
Itse vietin vapaapäivää lapseni kanssa puistossa ja osuin tällaiseen kotiäitikeskittymään eli äiteihin, jotka tunsivat toisensa ja olivat sopineet tällaiset ajat, jolloin puistoilevat. Aluksi vaihdeltiin kuulumisia, sitten otettiin lapsista kuvia Fb:tä varten ja lopuksi näpyteltiiin kännykällä niitä päivityksiä ja vastailtiin kysymyksiin. En nähnyt tuossa toiminnassa mitään ihailtavaa. Se, että vie lapsensa puistoon, ei riitä meriitiksi, sen tekee useimmat työäiditkin. Luulenpa melkein, että lapsilla olisi ollut turvallisempaa ja hauskempaa päiväkodissa, jossa heidät kuitenkin aidosti huomataan (tosin vuorollaan) kuin pettyä siihen, että se yksi kuva riitti aamupäivän kontaktiksi äidin kanssa ja muun aikaa sitten piti tulla toimeen omillaan.
[/quote]
Sulla jäi nyt huomaamatta, että se puistoilu muiden äitien kanssa, voi olla kotiäidin ainoa aikuiskontakti miehen lisäksi päivän aikana. Se on kahvitunti kotiäitiydestä ja lapsen kanssa touhuamisesta. Silloin keskitytään toisten aikuisten kanssa olemiseen, lapset keskittyvät toisten lasten kanssa olemiseen. Siis tekevät sitä samaa mitä päiväkodissa oleva lapsi tekee suurimman osan päivästä, koska hoitajilla on hyvin vähän aikaa viettää aikaa lapsen kanssa kahdestaan.
Jos sinä olet jo ollut koko päivän aikuisten kanssa ja viet lapsesi puistoon, niin totta kai olet silloin lapsesi kanssa. Kotiäiti on koko päivän lapsensa kanssa, ja sen tunnin-pari muiden aikuisten kanssa. Minä ainakin suon sille ihmiselle pienen hetken jolloin elämä on muutakin kuin lasta varten olemista. Jotenkin hurjaa, että se on susta niin kamalaa, vaikka sitten kuitenkin pidät parempana sellaista elämää, että lapset olisivat pääsääntöisesti toisten lasten kanssa sen 9 tuntia päivässä ja äidit toisten aikuisten kanssa töissä.
En arvosta minäkään, ei se kakaroiden kasvattaminen ole mitään oikeaa työtä vaan tekosyy jäädä kotiin makaamaan ja tuhlaamaan miehen työllä ansaittuja rahoja.
[quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 10:41"]
En ymmärrä, miten omaa elämänlaatua parantaa negatiivisuus: en arvosta, vihaan, en ymmärrä jne. Entäs jos hymyiltäisiin tänään naapureille? Sylkäistäisiin se koiran paska suusta pois? :)
[/quote]
Ehdin jo innostua, kunnes luin viimeisen lauseen. Hyh, pilasit mun päivän tuolla kielikuvalla.
[quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 10:35"][quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 10:10"]
Varsinkaan, jos töihin on mahdollisuus palata, mutta ei, kun pikku nico-petteri on vasta 18-vuotias.
[/quote]minä arvostan. Mutta en heitä, jotka tehtailevat pikkusiskoja ja -veljiä, ja vievät isommat tieltä hoitoon päiväkotiin muka virikkeiden takia.
[/quote]
Tarha oli jotain niiiin parasta. Ihana iso piha luonnon äärellä ja parhaita kamuja näki joka päivä. Paljo kivempaa ku äidin kaa puistossa olemine.
[quote author="Vierailija" time="27.12.2014 klo 10:26"]
Entäpä nämä ihanneäitylit, joilla on joka hetki puhelin kourassa vaikka olisi mahdollisuus seurustella lapsensa kanssa tai ne, jotka tekevät päivän retkiä leikki-ikäistensä kanssa suuriin ostoskeskuksiin vuoropäivinä esimö Selloon, toisena Itäkeskukseen, kolmantena Isoon omenaan. Voi jäädä ulkoulut vähille.
[/quote]
Me aiomme tänään lähteä kauppakeskukseen "ulkoilemaan". Jos me menemme pihalle, lapsi uppoaa reisiä myöten hankeen eikä mistään tule mitään. Pulkassa lapsi ei jaksa istua. Kauppakeskuksessa pääsee kuitenkin jaloittelemaan ja katselemaan kaikkia ihmeellisiä asioita ja siellä näkee muitakin lapsia. Meidän muksu on ihan onnessaan kaupassa. Lapsen isä juoksee perässä, minä teen rauhassa ostoksia.
Sitten 15:n kotivuoden jälkeen itketään netissä kun ei pääse mihinkään töihin, vaikka kotiäitiys on nostanut organisointikyvyt huippujohtajien tasolle.
On olemassa ihmisiä, joiden mielestä elämä on järjestyksessä, kun kaikki viettävät suurimman osan päivästään laitoksessa. Onnellisinta on, jos koko suvun jokainen sukupolvi on saatu kärrättyä jonkinlaiseen laitokseen joko viettämään siellä lapsuuttaan, vanhuuttaan tai tekemään töitä.
Totta kai sellaiselle ihmiselle on aivan vieras ajatus se, että elämää voi elää myös ilman laitosta, ihan niin että ihmiset pitävät huolta toisistaan vaikka siitä ei juuri maksettaisi tai saataisi minkään ylemmän tahon hyväksyntää. Sehän on niin radikaalia. Kehitysmaiden ali-ihmiset voivat toki elää savikopperoissaan ja hoitaa itse lapsensa ja vanhuksensa, sairaansa ja muut apua tarvitsevat kun eihän niistä muuhunkaan ole. Länsimaalainen ei moiseen vaivaudu jos siitä ei saa rahaa, koska hän on niin pajon kehittyneempi ihminen.
Älä sitten. Ei kaikki arvosta kaikkea.