Lue keskustelun säännöt.
Siitä on jo yli vuosi, kun olin viimeksi onnellinen ja uskoin tulevaan
22.10.2021 |
Nyt olen alamaissa ja näen vain tätä samaa musertavaa ahdistusta edessäni.
Tuo onnen ja toivon hetki ei ollut pitkä eikä siitä sinällään mitään seurannut, mutta siinä pienessä hetkessä tunsin olevani oikea ihminen, koin että minullakin on ihmisarvoa ja että ehkä minäkin voisin olla jotenkin tai jollekin tärkeä. Se oli mukavaa.
Kommentit (9)
Vierailija kirjoitti:
Sitten media on onnistunut tavoitteessaan, kunhan vain saavat sinut uskomaan että kyseessä on rokottamattomien syy.
Asia tai tilanteeni ei liity mitenkään koronaan.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten media on onnistunut tavoitteessaan, kunhan vain saavat sinut uskomaan että kyseessä on rokottamattomien syy.
Asia tai tilanteeni ei liity mitenkään koronaan.
ap
Ei se haittaa.
(ei kun tosissaan, tsemppiä sinulle mitä käytkin läpi)
Kuule ap, ei ole mitään oikeita tai vääriä, aitoja tai epäaitoja ihmisiä, kaikki ihmiset on pohjimmiltaan täysin samanlaisia, kaikki paskoo, kaikki säälii joskus itseään, kaikki häpeää joskus itseään, kaikki kaivelee nenäänsä ja milloin mitäkin paikkojaan, raapii persikkaa jne. Sinä et ole yhtään sen kummempi kuin kukaan muukaan, sinä vaan jostain syystä säälit itseäsi enemmän kuin olisi suotavaa.
Jokaisella on ihmisarvo, sitä ei voi kukaan ottaa pois. Ja jokainen on jollekin tärkeä kun vaan on ihmisten kanssa tekemisissä. Yksinäisen ihmisen on hyvä harrastaa asioita joissa auttaa muita, se saa oman olonkin paranemaan että voi olla hyödyksi ja saa helpommin ystäviä, tuntee itsensä tarpeelliseksi ja jopa arvostetuksi. Aina on ihmisiä joilla menee paljon huonommin kuin sulla, ja heille olisi tosi tärkeää että juuri sinä huomaat heidät ja olet läsnä, ehkä autatkin jotenkin.
Maailma on täynnä apua tarvitsevia ihmisiä. On itsekästä kökkiä kotona säälimässä itseään, ihan turhaan.
Vierailija kirjoitti:
No mitä sitten tapahtui?
En tiedä.
Olen katsonut tai pohtinut, että siinä hetkessä maailmankaikkeus oli hetken vinossa ja se, mikä ennen oli mahdotonta olikin pienen hetken minulle mahdollista. Samalla alitajunnassani tunsin, että tämä on poikkeavaa ja ehkä siksi en koskaan täysin uskonut, että se voisi olla pysyvää. Lopulta maailmankaikkeus oikaisi itsensä, aurinko muuttui sateeksi ja minäkin palasin sille paikalle, joka minulle on täällä suotu.
Nyt jälkikäteen katsottuna olisi pitänyt olla tuossa hetkessä enemmän läsnä ja arvostaa sitä, kokea se koko sielulla. Siksi olen surullinen, koska epäilen, että suuri osa ihmisistä kokee tuon minun hetkeni auringossa vain normaalina ja siksi eivät kykene arvostamaan terveyttään, taloudellista hyvinvointiaan ja toisten ihmisten läheisyyttä. Minä arvostan nyt entistä enemmän, koska en tiedä palaanko niihin enää koskaan.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oi voi. Minä olin viimeksi onnellinen maaliskuun alussa vuonna 1997.
Siitä lähtien elämä on ollut soutamista, huopaamista ja yleistä kitkuttamista.
Vierailija kirjoitti:
Oi voi. Minä olin viimeksi onnellinen maaliskuun alussa vuonna 1997.
Siitä lähtien elämä on ollut soutamista, huopaamista ja yleistä kitkuttamista.
Uskon, että moni on täällä onneton.
En minäkään ennen viime vuoden ajanjaksoa ollut mitenkään onnellinen. Siksi tuo onnellisuuden ja luottamuksen aika niin vahvana jäikin mieleen - se oli poikkeuksellista. Unohdin kaiken sen mistä ennen stressasin ja lopetin alaspäin mulkoilun. Sen sijaan suoristin selkäni ja katsoin maailmaa rohkeasti silmiin. Pienen ajan en ollut se nurkassa lymyävä epäonnistuja, turha ihminen. Olin osa yhteiskuntaa, normaali.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mitä sitten tapahtui?
En tiedä.
Olen katsonut tai pohtinut, että siinä hetkessä maailmankaikkeus oli hetken vinossa ja se, mikä ennen oli mahdotonta olikin pienen hetken minulle mahdollista. Samalla alitajunnassani tunsin, että tämä on poikkeavaa ja ehkä siksi en koskaan täysin uskonut, että se voisi olla pysyvää. Lopulta maailmankaikkeus oikaisi itsensä, aurinko muuttui sateeksi ja minäkin palasin sille paikalle, joka minulle on täällä suotu.
Nyt jälkikäteen katsottuna olisi pitänyt olla tuossa hetkessä enemmän läsnä ja arvostaa sitä, kokea se koko sielulla. Siksi olen surullinen, koska epäilen, että suuri osa ihmisistä kokee tuon minun hetkeni auringossa vain normaalina ja siksi eivät kykene arvostamaan terveyttään, taloudellista hyvinvointiaan ja toisten ihmisten läheisyyttä. Minä arvostan nyt entistä enemmän, koska en tiedä palaanko niihin enää koskaan.
ap
No, miten tämä ero näkyy käytännössä?
Sama
Sitten media on onnistunut tavoitteessaan, kunhan vain saavat sinut uskomaan että kyseessä on rokottamattomien syy.