Lue keskustelun säännöt.
Miten kestää yksinäisyyttä loppuelämän? Aina jää porukoiden välissä, työpaikalla on aina se määräaikainen.
20.10.2021 |
Mikään ei ole elämässäni pysyvää, yksinäisyyden tunne on hurjaa. Ikä mulla 32v. Olen nainen ja alan olemaan väsynyt siihen että minusta kaikki tykkää mutta silti mistään ei koskaan synny mitään.
Hirveästi tuttuja, paljon työkokemusta. Siihen se jää. Olisi vielä kivaa saada jotain mistä itse pitää ja mikä olisi hieman pysyvämpi.
Tuntuu että vaellan kuin haamu, sydän on särkynyt enkä näe järkeä enää missään.
Pysyvät jutut tulevat ajan kanssa. Nykyelämässä on mahdotonta saada jotain pysyvää. Työelämä on pirstaloitunut ja ihmiset ovat levottomia sieluja.
Kommentit (5)
Ite oon 27v ja huomannut saman. Päivän saat töitä sieltä täältä. 25 km ajella töihin vähän alle 100€ tähden, en tiedä onko enää kannattavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No minä opin elämään sen kanssa. Tosin minulla on mies ja lapset, mutta muuten ei ystäviä sitten lapsuuden kun muutin pois kotoa ja paikkakunnat vaihtui. Lapsena oli yksi ystävä. Olen alkanut vain harrastaa ja ajattelen niin päin, että kun on vain tuttuja, ei ole velvollisuuksiakaan muita kohtaan. Hakeudun harrastuksiin, missä näen ihmisiä ja juttelen niitä näitä. Muuten nautin elämästä. Lapset ei enää ole kotona ja miehellä on omat harrastuksena.
Eli jos kaikki tykkäävät sinusta, mutta enempää ei tule, niin eikö se tarkoita sitä, että sinä jarrutat? Ehkä sinun takia mikään ei etene enempää, vaan sinä olet se tarinan Jere jarruvaunu, joka jumittaa aina ja joka paikassa?
Aina ei voi syyttää muita, vaan joskus syy löytyy hyvin läheltä.
Vierailija kirjoitti:
No minä opin elämään sen kanssa. Tosin minulla on mies ja lapset, mutta muuten ei ystäviä sitten lapsuuden kun muutin pois kotoa ja paikkakunnat vaihtui. Lapsena oli yksi ystävä. Olen alkanut vain harrastaa ja ajattelen niin päin, että kun on vain tuttuja, ei ole velvollisuuksiakaan muita kohtaan. Hakeudun harrastuksiin, missä näen ihmisiä ja juttelen niitä näitä. Muuten nautin elämästä. Lapset ei enää ole kotona ja miehellä on omat harrastuksena.
Mitä ihmeen velvollisuuksia muita kohtaan? Minulla on ystäviä, mutta en koe heidän olevan mitään velvollisuuksia tai muuta ikävää, vaan päinvastoin ystävät ovat elämässäni ihania upeita omia itsejään, jotka mahtuvat arkeeni oikein hyvin.
Ei ystävyys tarkoita sitä, että pitäisi nähdä naamatusten ja viettää heidän kanssaan aikaa, jonka repii omasta nahastaan, vaan ystäville on oma aikansa. Yksi ystäväkin asuu toisella puolella Suomea ja emme ole nähneet pariin vuoteen, mutta juttua riittää silti vaikka kuinka viesteihin ja puheluihin silloin, kun molemmille sopii.
Useimmat hankkii lapsia siihen pysyvyyden ongelmaan, taatusti pysyy koko elämän.