Eroon kuolemanpelosta

Mitä tuota nyt pelkäämään, kuolemme jokainen joskus ja sille emme voi mitään. Elä tätä hetkeä äläkä suotta murehdi tulevasta. Elämä on tässä ja nyt, ei menneessä eikä tulevassa sillä kumpaankaan emme voi vaikuttaa.

Millaisiin asioihin pelko liittyy? Sotaan? Syöpään? Tauteihin?

Tää on tosi tyhmä juttu, mutta minä aloin kyseenalaistaa itseäni ja omia pelkojani kuolemasta. Enhän mä tiennyt maailman menosta mitään silloinkaan kun en maailmassa vielä ollut, eikä se ajatus ole mitenkään pelottava. Miksi pelätä aikaa elämän jälkeen, kaikilla se kuitenkin on edessä joskus ja ajatuksena se on jokseenkin lohdullinen, että kukaan ei loppupeleissä ole sen arvokkaampi kuin muutkaan, kuolevaisia kaikki tyynni. 

Eri asia tietysti jos kuolemanpelkosi estää sinua esim. tekemästä asioita. Sellaista itselläni ei koskaan ole ollut. Käy juttelemassa jossain? :)

Minulla on aika tähystykseen varattuna joulun jälkeen. Minullakin on voimakas kuolemanpelko. Pelkään, että minusta löytyy suolistosyöpä, joka on levinnyt/jota ei voida hoitaa kokonaan eli poistaa.

Olen tässä viimeisen 3 viikon aikana ehtinyt mielessäni suunnitella, miten kerron asian lapsille ja mitä toivon hautajaisiltani. Olen miettinyt, miten kestäisin kuulla lääkärin sanat syövästä.

Mietin vähän väliä erilaisista asioista, että onko tämä viimeinen kerta kun tämän koen (joululahjojen paketointi, piparien leivonta lasten kanssa, lasten joulujuhlaesitykset).

Pelkään valtavasti kuolemaa ja vakavasti sairaanaoloa. Pelkään, että lapseni jäävät ilman äitiä enkä pääse näkemään heitä aikuisina, vanhempina. Pelottaa todella paljon.
Mietin paljonko mieheni saisi leskeneläkettä ja miten hän pärjäisi. Olen miettinyt mitä kaikkea pitäisi laittaa valmiiksi, että perheeni pärjäisi jos kuolisin.

Olen miettinyt kirjoittaa kaikille kirjeet, jotka saisivat kuolemani jälkeen.

Ihan kamalaa pelkoa. Tietämättömyys saa sen aikaan.

Samalla silti, ei tänä estä minua elämästä tämä pelko. Näyttää vain kaiken sen, mitä niin kovin arvostan ja elän paremmin ehkä hetkessä, jos tästä hyvää pitää etsiä.

Olen miettinyt mitä kaduttavaa minulla on ja mistä kaikesta olen kiitollinen elämälle.
Olen todennut, että arvostan elämääni ja ihmisiä siinä, aivan älyttömästi ja haluan sen heille vielä korostuneemmin näyttää. Mitään ei saa jäädä sanomatta.

Olen niin kiitollinen elämälleni tähän astisista rikkauksista ja rakkauksista. Toivon, että tilani olisi hoidettavissa eikä se olisi kuolemanvakavaa.

[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 22:12"]Millaisiin asioihin pelko liittyy? Sotaan? Syöpään? Tauteihin?
[/quote]

Tauteihin ehkä eniten, kärsin kaikenlaisista oireista mutta ei ole ainakaan vielä selvinnyt mitään. Lähinnä pelkään saavani sydänkohtauksen rytmihäiriöideni takia

Yritä elää elämääsi unelmiesi kautta. Elän itse omaa elämääni jaksottain samojen tuntemusten kanssa muutaman vuoden kerrallaan. Paskaa sanoa mutta paskimpina päivinä päihteet auttavat.

[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 22:14"]Tää on tosi tyhmä juttu, mutta minä aloin kyseenalaistaa itseäni ja omia pelkojani kuolemasta. Enhän mä tiennyt maailman menosta mitään silloinkaan kun en maailmassa vielä ollut, eikä se ajatus ole mitenkään pelottava. Miksi pelätä aikaa elämän jälkeen, kaikilla se kuitenkin on edessä joskus ja ajatuksena se on jokseenkin lohdullinen, että kukaan ei loppupeleissä ole sen arvokkaampi kuin muutkaan, kuolevaisia kaikki tyynni. 

Eri asia tietysti jos kuolemanpelkosi estää sinua esim. tekemästä asioita. Sellaista itselläni ei koskaan ole ollut. Käy juttelemassa jossain? :)
[/quote]

Ehkä se on se epätietoisuus että mitä jos se onkin paha paikka jonne joudun kuolemani jälkeen. Uskon kyllä että jotain on tämän elämän päätyttyä

Jeesus vapauttaa kaikista peloista. Sairauden pelosta ja kuoleman pelosta. Tulevaisuuden pelosta, kaikesta epävarmuudesta.

Jeesuksen omana sulla on tulevaisuus ja toivo joka toteutuu.

J-P

[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 22:14"]Minulla on aika tähystykseen varattuna joulun jälkeen. Minullakin on voimakas kuolemanpelko. Pelkään, että minusta löytyy suolistosyöpä, joka on levinnyt/jota ei voida hoitaa kokonaan eli poistaa.

Olen tässä viimeisen 3 viikon aikana ehtinyt mielessäni suunnitella, miten kerron asian lapsille ja mitä toivon hautajaisiltani. Olen miettinyt, miten kestäisin kuulla lääkärin sanat syövästä.

Mietin vähän väliä erilaisista asioista, että onko tämä viimeinen kerta kun tämän koen (joululahjojen paketointi, piparien leivonta lasten kanssa, lasten joulujuhlaesitykset).

Pelkään valtavasti kuolemaa ja vakavasti sairaanaoloa. Pelkään, että lapseni jäävät ilman äitiä enkä pääse näkemään heitä aikuisina, vanhempina. Pelottaa todella paljon.
Mietin paljonko mieheni saisi leskeneläkettä ja miten hän pärjäisi. Olen miettinyt mitä kaikkea pitäisi laittaa valmiiksi, että perheeni pärjäisi jos kuolisin.

Olen miettinyt kirjoittaa kaikille kirjeet, jotka saisivat kuolemani jälkeen.

Ihan kamalaa pelkoa. Tietämättömyys saa sen aikaan.

Samalla silti, ei tänä estä minua elämästä tämä pelko. Näyttää vain kaiken sen, mitä niin kovin arvostan ja elän paremmin ehkä hetkessä, jos tästä hyvää pitää etsiä.

Olen miettinyt mitä kaduttavaa minulla on ja mistä kaikesta olen kiitollinen elämälle.
Olen todennut, että arvostan elämääni ja ihmisiä siinä, aivan älyttömästi ja haluan sen heille vielä korostuneemmin näyttää. Mitään ei saa jäädä sanomatta.

Olen niin kiitollinen elämälleni tähän astisista rikkauksista ja rakkauksista. Toivon, että tilani olisi hoidettavissa eikä se olisi kuolemanvakavaa.
[/quote]

Itsekin mietin tuota että "onkohan tämä viimeinen kerta kuin...". Olen myöskin kiitollinen elämästä, vaikka nuori olenkin. Jotenkin vain näiden oireiden kanssa eläminen tuo kuoleman mieleen jatkuvasti, sitä miettii joka hetki. Kärsin myös paniikkihäiriöstä joten usein menee itkuksi ja hyperventiloinniksi. Toivottavasti sinun tilasi on hoidettavissa!

[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 22:19"]Jeesus vapauttaa kaikista peloista. Sairauden pelosta ja kuoleman pelosta. Tulevaisuuden pelosta, kaikesta epävarmuudesta.

Jeesuksen omana sulla on tulevaisuus ja toivo joka toteutuu.

J-P
[/quote]

Haluaisin tuohon uskoa mutta en tiedä miten.

Minullakin oli pelko kunnes katsoin kuolemaa silmiin syövän muodossa.Nykyään kuolema on vain kuolema: nukahtaa eikä enää herää..Kuolema on pahempi läheisille kuin itse kuolevalle.
Enemmän pelottaa tämä nykyinen elämän meno täällä maapallolla.

[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 22:14"]Minulla on aika tähystykseen varattuna joulun jälkeen. Minullakin on voimakas kuolemanpelko. Pelkään, että minusta löytyy suolistosyöpä, joka on levinnyt/jota ei voida hoitaa kokonaan eli poistaa.

Olen tässä viimeisen 3 viikon aikana ehtinyt mielessäni suunnitella, miten kerron asian lapsille ja mitä toivon hautajaisiltani. Olen miettinyt, miten kestäisin kuulla lääkärin sanat syövästä.

Mietin vähän väliä erilaisista asioista, että onko tämä viimeinen kerta kun tämän koen (joululahjojen paketointi, piparien leivonta lasten kanssa, lasten joulujuhlaesitykset).

Pelkään valtavasti kuolemaa ja vakavasti sairaanaoloa. Pelkään, että lapseni jäävät ilman äitiä enkä pääse näkemään heitä aikuisina, vanhempina. Pelottaa todella paljon.
Mietin paljonko mieheni saisi leskeneläkettä ja miten hän pärjäisi. Olen miettinyt mitä kaikkea pitäisi laittaa valmiiksi, että perheeni pärjäisi jos kuolisin.

Olen miettinyt kirjoittaa kaikille kirjeet, jotka saisivat kuolemani jälkeen.

Ihan kamalaa pelkoa. Tietämättömyys saa sen aikaan.

Samalla silti, ei tänä estä minua elämästä tämä pelko. Näyttää vain kaiken sen, mitä niin kovin arvostan ja elän paremmin ehkä hetkessä, jos tästä hyvää pitää etsiä.

Olen miettinyt mitä kaduttavaa minulla on ja mistä kaikesta olen kiitollinen elämälle.
Olen todennut, että arvostan elämääni ja ihmisiä siinä, aivan älyttömästi ja haluan sen heille vielä korostuneemmin näyttää. Mitään ei saa jäädä sanomatta.

Olen niin kiitollinen elämälleni tähän astisista rikkauksista ja rakkauksista. Toivon, että tilani olisi hoidettavissa eikä se olisi kuolemanvakavaa.
[/quote]

Ihan kuin omaa tekstiäni lukisin... Itsellä myös pelko vakavasta sauraudesta ja sen etenemisestä. Lasten joulujuhlissa mietin olenko siellä enää ensi vuonna jne. Odottavan aika on pitkä, mutta koitetaan nauttia siitä mitä meillä nyt on ja toivoa parasta.

Älä mieti, miten voit uskoa. Ei kukaan ihminen voi uskoa itsessään. Rukoile, että Jeesus antaa sulle uskon. Ei sun tarvi yrittää uskoa.

Omalla uskolla ei tee mitään. Paljon on yritetty omalla uskolla, jopa herättää kuolleita. Se vaan ei onnistu omalla uskolla. Usko tulee Jumalalta. Rukoile ja pyydä uskoa. Kiitä siitä.

Nytkin on kohta joulu ja lahjoja annetaan ja saadaan. Jos joku antaa sinulle lahjapaketin käteen, niin eikö ensireaktio olekkin kiitos.

Sama se on uskon kanssa. Se on Jumalan lahja ja siitä sä voit kiittää etukäteen.

J-P

En tiedä mikä sinua auttaisi, mutta itseä auttoi yksinkertainen ajatus siitä, että kaikki me joku päivä kuolemme ja joudumme käsittelemään näitä samoja asioita. Raskaampaa olisi, jos kaikki muut eläisivät ikuisesti, mutta itse joutuisi kuolemaan.

Uskon myös vahvasti siihen, että vanhana kuolemaa ei ajattele enää niin huonona asiana, kuin nuorena. Ainakin isovanhempani ovat suhtautuneet kuolemaan todella hyvin.

[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 22:53"]En tiedä mikä sinua auttaisi, mutta itseä auttoi yksinkertainen ajatus siitä, että kaikki me joku päivä kuolemme ja joudumme käsittelemään näitä samoja asioita. Raskaampaa olisi, jos kaikki muut eläisivät ikuisesti, mutta itse joutuisi kuolemaan.

Uskon myös vahvasti siihen, että vanhana kuolemaa ei ajattele enää niin huonona asiana, kuin nuorena. Ainakin isovanhempani ovat suhtautuneet kuolemaan todella hyvin.

 
[/quote]

Olet oikeassa. Kun paniikki iskee niin en vain osaa ajatella järkevästi. Pitäisi varmaan hakeutua terapiaan mutta sekin tuntuu niin monimutkaiselta prosessilta

Mäkin pelkään kuolemaa. Kerran pelot äitiytyivät niin pahoiksi, että oli pakko lähteä päivystykseen hakemaan rauhoittavia. Musta on ihmeellistä, että ihmiset ylipäänsä pystyvät toimimaan täällä maapallolla niin rationaalisesti, vaikka tiedostavatkin oman kuolemansa. Ehkä ne ei vaan ajattele sitä. Suurin osa käsittelee kuolemaa vasta sitten, kun on pakko, kun sairastuu ja tulee vanhaksi.
...
Itse olen koittanut hyväksyä kuoleman ja olla nöyrä elämän edessä. Tavallaan kuolemanpelosta on hyötyäkin, koska olen pienistäkin jutuista kauhean kiitollinen ja arvostan läheisiäni, kuten rakasta miestäni todella paljon. Toisaalta pelko on vähän lamauttanut. En koe mielekkääksi tehdä suunnitelmia vuosien päähän ja elän vähän liikaakin hetkessä. Tuhlaan rahaa ja olen liikkeissäni aika spontaani.
...
Tiedän, että kuolemanpelkoni juontuu lapsuudestani. Äitini sairastui silloin vakavaan syöpään ja pelkäsin hänen kuolemaansa koko lapsuuteni. Kun äiti sitten vuosia myöhemmin kuoli, pelko jäi kuitenkin elämään. Omaa kuolemaani aloin kuitenkin pelätä vasta vajaa kolmekymppisenä, tiedän että se ehkä vain pahenee kun lähestyn ikää jona äitini sairastui. Olen käynyt terapiassa ja saanut avun kaikkiin muihin ahdistuksiin, mutta en kuolemanpelkoon. Ehkä kuolema on liian iso asia, että sen voisi nätisti "selvittää" ja "paketoida". Kun tälläisen pelon kohtaa se on kuin astuisi ihan uuteen maailmaan, eikä mikään näytä enää samalta.

Lue Anita Moorjanin ja Eben Alexanderin kirjat. :)