Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Elämä, joka on vaikeaa alusta loppuun...
20.12.2014 |
Miten te muut epäonniset jaksatte tätä? Menetyksiä, sairautta, ongelmia vähän kaikessa, pieniä onnenaiheita mutta aina nekin viedään pois tai turmellaan jotenkin...kuinka kukaan voi selviytyä elossa ja voittajana kaikesta tästä kärsimyksestä??
Eikö se riitä, että syntyy kamaliin olosuhteisiin ja joutuu jo vauvana hylätyksi, kaltoinkohdelluksi jne. ja koko lapsuus on yhtä helvettiä kiusaamisen, erilaisuuden ym. vuoksi? Nuoruus pilalla vanhempien ongelmien vuoksi, on yritetty raiskata tutun pojan toimesta, ei vakituista kotia, aina vaan jaksoin yrittää ja uskoa parempaan. En tehnyt mitään tyhmää vaan itkin yksin iltaisin, mutta joka aamu heräsin ja yritin opiskella, yritin päästä eteenpäin...miksi? Miksi edes yritin? Mielenterveysongelmat puhkesivat vanhempieni traagisen kuoleman jälkeen, sisarukseni sulkivat minut ulos ja pois elämästään. Minulla on vieläkin samat sairaudet, joista olen luullut jo pariin otteeseen päässeeni eroon, muka sinnikkyyteni ansiosta. Hah!! Omalla asenteella ei muuteta yhtään mitään!
Kun voin paremmin ja kuvittelin, että elämä antaisi minunkin olla välillä onnellinen, olin idiootti ja tein lapsen miehen kanssa. Lapsi syntyi moniongelmaisena, vei minulta kaiken jaksamisen ja muutkin resurssit. Hänet jouduttiin asuttamaan muualle, on niin vaikea tapaus vammojensa takia. Aina kun kuulen lapsesta, koskaan ei mitään edistystä ole tullut, aina vaan negatiivista. Nyt viimeisimpänä epäilevät syömishäiriötä tällä. Minulla on ainainen stressi ja hätä lapseni puolesta.
Mutta entäs minä? Sairaudet ja vaikeudet, joista luulin päässeeni eroon, palasivat. Olen sairaslomalla kroonistuneen sairauden takia ja aloin viime viikolla kärsimään eräästä stressioireesta, jonka luulin olevan historiaa. Minun piti aloittaa opiskelut ja saada uutta suuntaa elämälleni, mutta en ole siinä kunnossa. Ja terapiaa en saa Kelan tukemana sen takia; olen taas lähtöruudussa.
Kaikki on turhaa, synkkää. Elämä on vaikeaa. Vaikka elän fiksusti, en kuluta paljon jne., aina on rahavaikeuksia tai ei vaan ole varaa mihinkään kivaan, vaikka peruselämisen saisikin maksettua. Elämä on ainaista helvettiä, vaikeuksia, sairauksia.
Miksi minä en saa toivoa itselleni mitään? Minkä takia olen tuomittu kulkemaan tässä maanpäällisessä helvetissä aina vaan? Kiusaajillani, raiskausta yrittäneellä jne. menee hyvin. Sisaruksillani menee hyvin, hyväpalkkaiset työt ulkomailla asti. Minä olen henkisesti ihan rikki, kohta varmaan taas suljetulla osastolla. Vihaan elämääni enkä ymmärrä, miksi edes olen hengissä enää.
Kommentit (15)
Vaikea tuohon on mitään sanoa. Kyllä todella rankalta kuulostaa oma elämäsi, en ihmettele jos masentaa ja ahdistaa ja tuntuu ainaiselta rämpimiseltä. Ei voi oikein muuta kuin ottaa osaa, ja toivoa että saisit elämältä edes joitain lepohetkiä ainaisesta stressistä ja paineesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämässäni on pieniä onnenaiheita, mutta tuntuu että ne eivät korjaa tai auta mitään, kun kaikki muu on niin...väärin. Synkkää. Kamalaa. Öisinkään en aina pääse pakoon todellisuutta, vaan näen unia joissa minut yritetään tappaa tai menneisyys kummittelee. Joskus taas en nuku ollenkaan, mutta jos sitä jatkuu tarpeeksi kauan, olen osastokunnossa nopeasti.
Lääkärit eivät tiedä mitä tekisivät kanssani, kun mikään lääkityskään ei tunnu auttavan. Olen alkanut miettiä, että ehkä se johtuu siitä, että ei ole lääkettä suruun? Pohjaton ja loputon suru, jota koen pelkän elämisen takia, ei ole lääkittävissä. Papereissa lukee "vaikea, toistuva masennus", mutta kun masennuslääkkeistä ei ole minkäänlaista apua..?
Minä HALUAISIN kertoa niille muutamalle, joskin epäluotettavalle, kaverilleni että "tänään voin hyvin". HALUAISIN elää elämää, josta voisin olla ylpeä. HALUAISIN sanoa että katsos, näin se käy: on työpaikka ja hyviä ystäviä ja auto ja varaa pieneen luksukseen eikä tarvitse koko ajan pelätä jotain. HALUAISIN uskoa siihen, että omilla valinnoilla ja fiksulla elämistyylillä voi vaikuttaa...mutta en voi. En vaan osaa enää. Tuntuu, että olen kadottanut kykyni nauttia kaikesta.
Älä ap vaadi itseltäsi liikoja, jos sinulla on kerran todettu vaikea, toistuva masennus. Jos se on tilasi, ja yrität vaatia itseltäsi menestyksellistä elämää, on se vähän sama kuin jalkavammainen vaatisi että hänestä tulee huippujuoksija.
Se masennus täytyisi siis ihan ensimmäiseksi saada jonkinlaiseen hoitoon. Miksi et muuten saa Kelan tukemaa terapiaa? Luulisi nyt tuollaisessa tilanteessa jo saavan, aika vakavalta kuulostaa. Onko lääkkeistä kokeiltu monia vaihtoehtoja? Minulla on veli joka on kärsinyt myös vaikeasta masennuksesta ja oli joutua eläkkeellekin alta nelikymppisenä sen takia, eikä tavanomaiset masennuslääkkeet auttaneet, mutta neurolepteistä joita yleensä käytetään skitsofrenian hoitoon, löytyi apu. Ketipinoria nyt syö ja on ihan työkunnossa taas.
Ehkä sinun pitäisi jutella sellaisten kanssa joilla mene vielä huonommin. Niitä on. Muista että ikävät kokemukset voi ja saa jättää pois, niitä ei tarvitse kantaa yhtään metriä mukanaan. Jokainen päivä on uusi, joka aamu voit aloittaa uuden päin ja päättää iloita ihan pienistäkin asioista. Aloita huomenna!
Ketipinor ei sopinut, minulla on yksi neurolepti kyllä käytössä koska sain ennen vainoharhaisia kohtauksia, joiden aikana kuvittelin(?) kaikkien olevan minua vastaan ja vihaavan minua. Sen lisäksi ei ole löytynyt sopivaa lääkitystä, masennuslääkkeitä on kokeiltu yli kymmentä erilaista ja puhuttu jo sähköhoidostakin.
Kela ei tue terapiaani, koska en ole tarpeeksi pitkällä kuntoutumisessani: en opiskele tai käy töissä, eikä Kela hukkaa rahaa ns. menetettyihin tapauksiin, joilla ei ole mitään mihin "kuntoutua". Kannustivat kyllä hakemaan uudestaan sitten kun alan opiskelemaan, mutta siihen voi mennä vuosia.
Vaikea masennus ei ole ainoa diagnoosini, on niitä muitakin, mutta tämä määrittää eniten elämääni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
6, miten "jätät pois" vaikkapa ikävät muistot, jos ne tulevat yöllä uniisi tai säpsähdät kesken päivän niihin? Todella naiivi viesti, ei toimi traumataustaisella sitten ollenkaan tuollainen ajattelu.
[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 21:01"]Älä ap vaadi itseltäsi liikoja, jos sinulla on kerran todettu vaikea, toistuva masennus. Jos se on tilasi, ja yrität vaatia itseltäsi menestyksellistä elämää, on se vähän sama kuin jalkavammainen vaatisi että hänestä tulee huippujuoksija.
Se masennus täytyisi siis ihan ensimmäiseksi saada jonkinlaiseen hoitoon. Miksi et muuten saa Kelan tukemaa terapiaa? Luulisi nyt tuollaisessa tilanteessa jo saavan, aika vakavalta kuulostaa. Onko lääkkeistä kokeiltu monia vaihtoehtoja? Minulla on veli joka on kärsinyt myös vaikeasta masennuksesta ja oli joutua eläkkeellekin alta nelikymppisenä sen takia, eikä tavanomaiset masennuslääkkeet auttaneet, mutta neurolepteistä joita yleensä käytetään skitsofrenian hoitoon, löytyi apu. Ketipinoria nyt syö ja on ihan työkunnossa taas.
[/quote]
kelan terapiaa ei saa liian huonokuntoisena :(
(en ole ap)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuten moni muu selviytyjä, älä keskity siihen mitä sinulla ei ole tai mitä et ole saanut, vaan keskity siihen mikä on hyvää. Aluksi voi olla vaikea keksiä niitä hyviä asioita, mutta yritä. Huomaat pian, että se tulee helpommaksi ja helpommaksi. Käännä vaikeutesi voitoksi.
t. eräs,jolla on ollut haastava elämä, mutta olen silti tyytyväinen ja onnellinen.
Niin, masennuslääkkeiden syömisellä ei korjata elinolosuhteita, menneisyyttä eikä siitä seuranneita asioita nykyisyydessä, ei traumoja eikä muutakaan ympäristön aiheuttamaa.
Olen sen omakohtaisesti huomannut. Kunnollista tukea ympäristöltä tarvitaan, ja sitäkin todella paljon.
Ap, ihan ojanpohjaltakin voi nousta, kun saa oikeanlaista tukea. Ja niinkuin ikävätkin asiat, hyvätkin kasaantuvat lumipalloefektin lailla kun saa jostain sen alun.
En pysty sua auttaa tässä tämän enempää kuin toivoa sulle tosi paljon kaikkea hyvää. Että törmäät hienoihin ihmisiin jotka tukee sua ylösnousussa. Yksin on raskasta yrittää ja yksin ei tarvitsekaan. Halaus!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi konkreettinen neuvo: Kuvittele, että huomenna heräät niin että olet terve ja masennus on kadonnut. Kirjoita paperille minuutti minuutilta mitä silloin tekisit.
[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 21:10"]
Kuten moni muu selviytyjä, älä keskity siihen mitä sinulla ei ole tai mitä et ole saanut, vaan keskity siihen mikä on hyvää. Aluksi voi olla vaikea keksiä niitä hyviä asioita, mutta yritä. Huomaat pian, että se tulee helpommaksi ja helpommaksi. Käännä vaikeutesi voitoksi. t. eräs,jolla on ollut haastava elämä, mutta olen silti tyytyväinen ja onnellinen.
[/quote]
Tämä pitää paikkansa. Huonossa jamassa ollessa neuvo voi kuulostaa raskaalta vittuilulta, mutta kyse on itsensä psyykkauksesta että sais mielialaa ylemmäs. Ahdistuneena ja masentuneena ei pysty ajattelemaan kovin selkeästi tehdäkseen viisaita ratkaisuja, ja siksi kannattaa harrastaa ihan työkseen näitä positiivisuus-ajatuksia.
Alkuun se voi olla tietty vaikeeta, tiedän...mutta mietipä, kuinka tehokkaasti ikävien asioiden päässä pyörittäminen vie mielialaa vielä alemmas :)
Ala hamstraamaan niitä pieniäkin hyviä asioita elämääs niin paljon kuin pystyt. Vaikkei yksi pieni asia tuo vielä onnea ja käännä koko elämää juhlaksi, niin jatka. Pahassa paikassa on lopetettava kaiken katkeran miettiminen ja keskityttävä uimaan niin per**leen vimmalla ettei uppoa. Kyllä se tuo vielä tuloksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.12.2014 klo 21:08"]
6, miten "jätät pois" vaikkapa ikävät muistot, jos ne tulevat yöllä uniisi tai säpsähdät kesken päivän niihin? Todella naiivi viesti, ei toimi traumataustaisella sitten ollenkaan tuollainen ajattelu.
[/quote]
En ehkä ymmärrä mikä on traumataustainen. Itse olen koulukiusattu, veljeni teki itsemurhan, itse sairastin masennuksen ja syövän, ja avioliittoni on ollut puoliksi helvettiä. Silti en kanna mitään näistä asioista mukanani, koska olen päättänyt että ne voi jättää eiliseen, ja elää huomenna ilman ahdistusta. En käytä edes mitään lääkitystä. Olen onnellinen ja tyytyväinen elämääni, ja joka päivä mietin mikä on hyvin. En mieti mitkä kaikki asiat on huonosti.
Näitkö tsunamidokumentin toissailtana. Siinä oli Paula Vartiainen, joka meneti miehensä ja kolme pientä lastaan. Itse hän loukkaantui vakavasti. Tänä päivänä hän on kunnossa ja onnellinen.
– Noin puolen vuoden päästä tapahtuneesta aloin tehdä töitä mieleni kanssa. Päätin, että alan kiittää siitä, mitä minulla on ollut. Kiitin muun muassa siitä, että olen saanut olla äiti ja että minulla on koti pään päällä. Asenne koko elämään muuttui. Silloin aloin nähdä, mitä hyvää minulla on elämässä, vaikka olinkin menettänyt paljon.
Suurenkin trauman jälkeen on mahdollista olla onnellinen. Omaa mieltään voi johtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Kuulostaa kurjalta :-( Onko elämässäsi mitään ilon tai onnen aiheita?