Hoitokoti on aloittanut tätini hitaan tappamisen.
Aiemmin oli uutisia, että hoitokodissa eletään noin 2 vuotta. Tätini on nyt joutunut sairaalaan. Voinko vielä pelastaa tätini?
Kommentit (67)
Kyllä monissa ns. hoivapaikoissa syötetään lääkkeitä liikaa, että saadaan nämä " vaativat" ( lue hankalat) hoidettavat rauhallisiksi. Liian pienellä hoitajamitoituksella ei muuten kyettäisi hoitamaan kaikkia. On annettava rauhoittavia, jotta edes jonkinlainen rauha säilyisi. Unilääkkeet aikaisin, että saadaan asukkaat ajoissa sänkyyn, hortoilemasta ympäriinsä. Muuten ei hoitajilla ole aikaa siivota, pyykätä, viedä roskia, tehdä halpaa vihanneskeittoa, eikä kirjata. T. Erään monikansallisen yhtiön orjahoitaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos luottamus on tuota luokkaa, niin ota hänet asumaan sinun luokse
Nimen omaan miksi et alun perin hoitanut täiäsi omassa kodissasi? Turha syylistää hoitoktia yhtään mistään.Ikää kun tulee tulee vaivoja. Myös laitostuu ja lopulta dementoitu laitos.Kun omaiset on hyläneet.Kuolevat suruun ja yksinäisyys ,tunteena hylätty!Mikään laitois ei pyty luomaan kodin tunnetta. Tekevät arvokasta työtä,hoitavat vanhuksia. Kun omaiset ja sukulaiset eivät vaivaudu hoitaa.Pois silmistä pois mielestä laitokseen!
Miksi et käynyt kielikursseja loppuun?
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti tuo on totta. Lääkkeitä syötetään aivan liikaa.
Onko mahdollista saada tätiä kotihoitoonHienoa, että olet havahtunut 💚
Voi luoja... Lääkkeetkö tässä on ongelma eikä henkilöstömitoitus, et tiedä mistään mitään.
Ja vielä tuo sydän, laatta lentää
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanon nyt suoraan:
Läheisesi ei olisi hoitokodissa, jos se kotona avustetusti asuminen onnistuisi vielä turvallisesti, muita vaarantamatta ja terveellisesti. Hoivakoti ei tee ihmeitä, läheisesi seuraava osoite tulee olemaan 100% varmuudella kirkkomaalla.
Jokainen päivä, jonka saatte viettää yhdessä on bonusta. Hoitokoti mahdollistaa sen (parhaansa mukaan) ja jos keskiarvo hoitokodissa vietetyille vuosille on 2, niin se on jo aika hyvä +2 vuotta siihen nähden että todennäköisesti avustuksesta huolimatta hän olisi kuollut kotiinsa pian pärjäämättömyyttään.
Ymmärrän että haluat pitää hänen puoliaan, mutta yritä ymmärtää että kyse on lopulta "saattohoidosta" pääsääntöisesti vanhuuden takia.
Joskushan hän kuolee, joo, mutta nyt on outoa. Hänen muistinsa esim. on ollut parempi kuin minun. Hän on luetellut päivän säät, koronatiedotukset ja reseptit eli lähi- ja kaukomuisti on toiminut. Nyt oli täysin tillin tallin. Osa johtuu tietysti lääkityksestä. Sitä pelkäänkin, että pistävät terävän pään lääkkeillä sekaisin.
Ap
Virtsatietulehdus? Se usein laittaa vanhukset "tillin tallin ", toki myös lääkityksellä on osansa. Ja varmasti ympäristön muutoksella, ennen kuin sopeutuu. Onhan se rankka paikka tajuta, että kalkkiviivoilla ollaan.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä monissa ns. hoivapaikoissa syötetään lääkkeitä liikaa, että saadaan nämä " vaativat" ( lue hankalat) hoidettavat rauhallisiksi. Liian pienellä hoitajamitoituksella ei muuten kyettäisi hoitamaan kaikkia. On annettava rauhoittavia, jotta edes jonkinlainen rauha säilyisi. Unilääkkeet aikaisin, että saadaan asukkaat ajoissa sänkyyn, hortoilemasta ympäriinsä. Muuten ei hoitajilla ole aikaa siivota, pyykätä, viedä roskia, tehdä halpaa vihanneskeittoa, eikä kirjata. T. Erään monikansallisen yhtiön orjahoitaja.
Rauhattomille ja tuskaille loukkaantumisvaarassa oleville tai jopa aggressiivisille dementikoille on monesti ihan paikallaan määrätä asiantuntevasti oikea lääkitys.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä monissa ns. hoivapaikoissa syötetään lääkkeitä liikaa, että saadaan nämä " vaativat" ( lue hankalat) hoidettavat rauhallisiksi. Liian pienellä hoitajamitoituksella ei muuten kyettäisi hoitamaan kaikkia. On annettava rauhoittavia, jotta edes jonkinlainen rauha säilyisi. Unilääkkeet aikaisin, että saadaan asukkaat ajoissa sänkyyn, hortoilemasta ympäriinsä. Muuten ei hoitajilla ole aikaa siivota, pyykätä, viedä roskia, tehdä halpaa vihanneskeittoa, eikä kirjata. T. Erään monikansallisen yhtiön orjahoitaja.
Kun tädillä ei ole käytöshäiriöitä. Onko sama jos on fyysisesti liian raskas hoitaa? Halutaan nopsasti hautaan kun vie liikaa voimavaroja? Ei ole apuvälineillä siirrettävä.
Ap
Miksi hän joutui hoitokotiin? Oliko kunto kuitenkin sellainen, ettei pärjää kotona?
Se tiedetään, tai on kokemusta että iäkäs vanhus luovuttaa usein, kun joutuu hoitokotiin/ palvelutaloon. Pari vanhusta liki 90v tulee mieleen kun joutuivat palvelutaloon kuolema tuli noin puolen vuoden jälkeen. Toki siinä iässä se on normaalia. Monisairas ihminen ja ikää paljon, niin voi laskea, ettei aikaa enää ole paljon.
Naisten keskimääräinen elinikä on n 84v ja miesten n 78v. Siitäkin voi vetää johtopäätöksiä.
Se, että joku on ollut hoivakodissa vain kaksi vuotta, merkitsee sitä, että hänet on hoidettu aikaisemmin kotiin.
Hoivakotiin pääsee vasta niin huonokuntoisena, että voimat alkavat olla jo aivan lopussa.
Ja jos lisäksi on useita eri sairauksia, joita vanheneva keho ja elimistö ei enää lääkityksistä huolimatta kestä Niin tottahan ihminen lopulta kuolee.
Ja helppo on sanoa, että lääkitään liikaa, että vanhuksilla on liikaa lääkkeitä. Näin voi sanoa vain itse täysin terve ja nuorehko ihminen.
Iän myötä sairaudet lisääntyvät, ainakin näillä nykyisill vanhuksilla.
Heillä on sydänlääkkeitä, veronkiertolääkkeitä, verenohennuslääkeittä, verenpainelääkeittä, ja vaikka mitä.
Se että vanhusta lääkitään tarkoittaa sitä, että hänet halutaan pitää elossa ja hengissä.
Vanhuksilla on myös erilaisia kulumia nikamissa ja nivelissä, niitä lääkitään kipulääkkeillä.
Reumaakin pitää lääkitä.
Helppo on sivusta heitellä kaikkea paskaa, jos ei ole itsellä mitään kokemusta ikääntyvistä ja erilaisia sairauksia sairastavista omaisista ja läheisitä.
Paras olla puuttumatta liikaa toisten lääkeasioihin. Lääkkeet ovat hyvin, hyvin suurelle osalle ihmisistä erittäin tärkeitä ja välttämättömiä.
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti tuo on totta. Lääkkeitä syötetään aivan liikaa.
Onko mahdollista saada tätiä kotihoitoonHienoa, että olet havahtunut 💚
Anoppi on hoivakodissa, eikä siellä syötetä mitään lääkkeitä, mistä omaiset eivät tietäisi. Joka kuukausi tulee lista ja lasku lääkkeistä ja tsekkaan sen. Ei mitää uutta ole tullut.
Eivät ne nyt ilmaiseksi niitä lääkkeitä anna.
Muuten teorialta menee pohja pois. Asiakas maksaa ja saa tietää ne lääkkeet.
Eihän hoivakotiin nykyisen edes pääse ellei ole jo toinen jalka haudassa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä monissa ns. hoivapaikoissa syötetään lääkkeitä liikaa, että saadaan nämä " vaativat" ( lue hankalat) hoidettavat rauhallisiksi. Liian pienellä hoitajamitoituksella ei muuten kyettäisi hoitamaan kaikkia. On annettava rauhoittavia, jotta edes jonkinlainen rauha säilyisi. Unilääkkeet aikaisin, että saadaan asukkaat ajoissa sänkyyn, hortoilemasta ympäriinsä. Muuten ei hoitajilla ole aikaa siivota, pyykätä, viedä roskia, tehdä halpaa vihanneskeittoa, eikä kirjata. T. Erään monikansallisen yhtiön orjahoitaja.
Syötäkö siis ilmaiseksi lääkkeitä. Me ainakin tiedämme lääkkeet, koska maksamme ne.
Vierailija kirjoitti:
Miksi hän joutui hoitokotiin? Oliko kunto kuitenkin sellainen, ettei pärjää kotona?
Se tiedetään, tai on kokemusta että iäkäs vanhus luovuttaa usein, kun joutuu hoitokotiin/ palvelutaloon. Pari vanhusta liki 90v tulee mieleen kun joutuivat palvelutaloon kuolema tuli noin puolen vuoden jälkeen. Toki siinä iässä se on normaalia. Monisairas ihminen ja ikää paljon, niin voi laskea, ettei aikaa enää ole paljon.
Naisten keskimääräinen elinikä on n 84v ja miesten n 78v. Siitäkin voi vetää johtopäätöksiä.
Hänen siskonsa ja veljensä tuppasivat hänet vanhustentaloon tosi varhain, olisiko ollut n. 60 v. Sitten fysiikka petti ja siirrettiin hoitokotiin ehkä n. 1/2 vuotta sitten. Olisiko nyt n. 70 v. Oikeasti järki-ihminen, keskustelee yhteiskunnallisista asioista jne. ihan normaalisti. Siksi huolestuttaa jos pistävät terävän ihmisen päästään sekaisin ja liian aikaiseen hautaan. Fysiikan takia ei ole kuolemassa, mutta ei pärjää siksi yksin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti tuo on totta. Lääkkeitä syötetään aivan liikaa.
Onko mahdollista saada tätiä kotihoitoonHienoa, että olet havahtunut 💚
Hoivakodissa syötetään vain lääkärin määräämiä lääkkeitä, hoitajat eivät siis pysty vaikuttamaan siihen.
Onks' totta kans?
yksi yksityinen hoitokoti ainakin nosti koko ajan hintoja (Sipoossa) hotellihuoneen kokoisesta minikopista ilman keittiötä, ei yhtään inhimillistä asuttaa vanhuksia ankeisiin minikoppeihin. Hinnat nousivat salaa ja jatkuvasti joka kuukausi eri hinnat, palveluihin kuului jumppa kerran viikossa ja laitosruuat, esim. viereiseen terveyskeskukseen viemisestäkin laskutettiin kaikesta eri hinta ja syntymäpäivät jätettiin juhlimatta. Kahvikin liian kallis hoitokodin mukaan ei voinut vieraille tarjota juhlien aikaan, olisi pitänyt olla oma kahvi mukana ja kakku olisi pitänyt myös itse ostaa ja tuoda erikseen. Myös hintoja nostamalla piinataan vanhuksia ja vanhusten sukulaisia, hintoja korotetaan tyhjästä ainiin kuuluihan siihen se minikoppi, jumppa ja laitosruoka. Korotuksia tulee tyhjästä. Vaikea valittaa kun Suomen valtio näyttää hyväksyvän mitä vaan hinnaksi myös huonolle palvelukodeille, ne ovat hotellihintaisia ja kohtelu usein huonoa, tekemistä ja ohjelmaakaan ei aina tarjota paitsi se jumppa kerran viikossa oli. Huomasin että muissa palvelukodeissa oli kirjoja ja musiikkia, eli tuo oli kaikista huonoin ohjelmana vain jumppa.
Jos todella välität tädistäsi, etkä halua hänen hidasta kuolemaansa hoitokodin kourissa, otat hänet luoksesi asumaan ja huolehdit hänestä.
Vierailija kirjoitti:
Jos todella välität tädistäsi, etkä halua hänen hidasta kuolemaansa hoitokodin kourissa, otat hänet luoksesi asumaan ja huolehdit hänestä.
Juurikin näin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti tuo on totta. Lääkkeitä syötetään aivan liikaa.
Onko mahdollista saada tätiä kotihoitoonHienoa, että olet havahtunut 💚
Anoppi on hoivakodissa, eikä siellä syötetä mitään lääkkeitä, mistä omaiset eivät tietäisi. Joka kuukausi tulee lista ja lasku lääkkeistä ja tsekkaan sen. Ei mitää uutta ole tullut.
Eivät ne nyt ilmaiseksi niitä lääkkeitä anna.
Muuten teorialta menee pohja pois. Asiakas maksaa ja saa tietää ne lääkkeet.
Näin on.
Hoito-ja hoivakodissa lääkkeet eivät kuulu siihen siellä olemisen hintaan.
Lääkkeet maksetaan täysin itse ja erikseen. Samoin kaikkia lääkrissä käyttämisen kulut, kuten taksimaksut ja terveyskeskusmaksut. Ja ambulanssikuljetukset.
Hoiva-hoitokodeissa maksetaans siitä, että potilasta valvotaan 7/24, että hänellä on yleensä oma huone. Saa kaikki ruuat: Kuten aampala, lounas, päiväkahvi, päivällisruoka ja jotain iltapalan tapaista.
Hoiva- ja hoitokoti ei ole sairaala. Niissä ei ole lääkäri paikalla koskaan, vain kutsuttuna tai mikä nyt kussakin hoitokodissa on tapana.
Yleensä niistä viedään hoidettava vanhus terveyskeskukseen ja tämä määrää lääkkeitä vaivaan tai ottaa terveyskeskuksen vuodeosastolla tai antaa lähetteen lähimpään keskussairaalaan, jos vointi ja sairas ja sen hoito näin vaatii.
On se kumma, etteivät ihmiset käsitä jotta:
Vanhusten hoito-ja hoivakodit eivät ole sairaaloita.
Ne ovat hoitolaitoksia, joissa vanhuksista pidetään huolta.
Luiletko, että lääkitystä muutetaan kun siirrytään kotihoitoon. Ei muuteta, jos lääkäri ei näe siihen syytä. Hoivakodit ja hoitajat eivät lääkkeitä määrää, vaan lääkärit.