Voiko pitkään yksin asunut vielä "oppia" asumaan jonkun kanssa?

Ei. Aina asunut yksin, enkä tosiaankaan osaisi olla, jos täällä pyöris joku toinenkin.

Voi, alkuun ehkä hieman hankalaa, mutta nopeasti ihminen sopeutuu erilaisiin tilanteisiin.

Mun mies asui yksin 10 vuotta kunnes tapasi minut. Muutettiin yhteen ja hyvin on sujunut jo muutaman vuoden. Lapsiakin kaksi tuli ja eläimiä mun myötä.

Me päätettiin, että kumpikin pitää oman kodin vaikka enimmäkseen yhdessä asutaan. On toiminut meillä tosi hyvin. Jos jompikumpi toivoisi muuta, ei toimisi tietenkään ollenkaan. 

Löysin miehen, jolla on harrastus joka pitää hänet välillä poissa kotoa ja sopeuduin ihan hyvin kun saan välillä omaa aikaa. Ja mies kunnioittaa oman tilan tarvettani. Ja hän on oppinut tunnistamaan milloin kannattaa häipyä kuvioista🤣

Vierailija kirjoitti:

Me päätettiin, että kumpikin pitää oman kodin vaikka enimmäkseen yhdessä asutaan. On toiminut meillä tosi hyvin. Jos jompikumpi toivoisi muuta, ei toimisi tietenkään ollenkaan. 

ja näin on eletty 20 vuotta. Minulla on lapsi , puolisolla ei. Toki lapsikin nykyään jo asuu omillaan

Tuntuu jotenkin kaukaiselta ajatukselta se, että asuisi jonkun kanssa. Mutta melkein yhtä kaukaiselta sekin tuntuu, että olisi edes parisuhteessa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu jotenkin kaukaiselta ajatukselta se, että asuisi jonkun kanssa. Mutta melkein yhtä kaukaiselta sekin tuntuu, että olisi edes parisuhteessa.

Ap

Tuolta mun miehestäkin tuntui ja vieläkin jaksaa ihmetellä, et mites tässä nyt näin kävi 😅

(Tuo kolmonen)

Ainakin eri sängyissä pitää nukkua.

Poikuus 48

Riippuu varmaan aika paljon olosuhteistakin ja siitä kuinka asiat järjestetään. Esim. isossa asunnossa on paljon helpompi asua yhdessä kuin pienessä asunnossa.

Oli vieras ajatus ja kesti tottua, mutta niin se kesti tottua yksinoloonkin 7vuoden yhteielon jälkeen. Eli aina muutokset etukäteen vähän hirvittää, mutta kyllä sitä vaan kaikkeen tottuu. Varsinkin oikean ihmisen kanssa.

Mäkin asuin yksin ikävuodet 37 - 49. Oli ihanaa saada mies, jolle kokkailla ja jonka kanssa jutella, jonka viereen kääritytyä sohvalle ja sänkyyn.)

Itse opin asumaan kämppiksen kanssa. Ihan mukavaa jakaa osa päivittäistä elämää, ollaan hyviä ystäviä, syödään yhdessä ja muuta. Ehkä en ihan kenen tahansa kanssa jaksaisi asua, mutta hyvän ystävän kanssa on ollut paljon iloa arjessa. 

Vedän kuitenkin rajan siihen, että mulla pitää olla oma huone ja sänky, en halua nukkua kenenkään kanssa. Olen parisuhteessa ja suunnitellaan nyt yhteen muuttoa, mutta se on isompi juttu kun kaikki on sitten yhteistä. Jännittää, mutta ajattelen että nämä kämppisvuodet ovat valmistaneet siihen, kun ennen olin täysi erakko.

Olen nyt 42.