Osaako teidän miehet lohduttaa?

On. Eipä tuo ukko omaa minkäänlaista empatiakykyä.

Ihan tutulta kuulostaa. Mies ei osaa sanoa mitään järkevää. Vääntelee käsiään ja tuskastuu. Mikä siinä muuten on, että jotkut miehet eivät kestä nähdä itkua ollenkaan?

Ei todellakaan eksä osannu, tuntu vaan nauttivan ja ivaavan, kun mulla oli vaikeaa esim.raskaana, synnytyksen jälkeen ja kun monet kerrat jätti mut yksin lasten kanssa, kun herra lähti ryyppäämän ja huoraamaan päiväkausiksi.

Taitaa olla aika tavallista, että suomalainen mies on ihan kädetön, jos pitäisi lohduttaa.

Muutama vuosi sitten katselin telkkarista dokumenttia, jossa joukko suomalaisia oli kotiseuturetkellä luovutetussa Karjalassa. Toimittaja sitten alkoi haastatella muuatta ehkä seitemankymppistä naista, mitä hän muisti lapsuudenkodistaan ja lähdöstä evakkoon. Nainen kertoili muistojaan ja liikuttui sitten kyyneliin evakkomatkasta kertoessaan. Ja mitä teki vieressä istunut ukkonsa? Juu, käänsi pään pois ja katseli maisemia ikkunasta ja selvästi häpesi vaimonsa liikutusta. Silloin mietin, että tuossako se on suomalaisen miehen kuva. Häpeää, ei lohduta. Olisin kuvitellut, että mies olisi vetänyt vaimonsa kainaloon ja puhellut hänelle rauhoittavasti.

Onpa noita samanlaisia mörököllejä tullut itsekin tavattua. Mutta odottakaas vaan, kun mies kokee jonkun menetyksen, niin kyllä silloin odotetaan vaimolta ymmärrystä ja lohdutusta.

Mun miehen on vaikea löytää sanoja, mutta useasti pelkkä hänen läsnäolo ja lämmin halaus lohduttaa paljon.

Myös sillon kun keskustellaan asioista niin hän kyllä osaa ilmaista tunteensa ja ajatuksensa kunhan pääsee alkuun. Se alkuun pääseminen on hankalaa, ehkä se on ihan yleistä suomalaisilla miehillä.

Mieheni myös lohduttaa esim hieromalla kun on kipuja, tekemällä töitä puolestani jne.. :)

Ei osaa lohduttaa. Välillä tuntuu ettei lainkaan osaa asettua toisen asemaan :(

Mun poikaystävä on maailman ihanin, aina kun mulla on paha mieli se halaa tai ottaa kainaloon ja jotenkin aina osaa kääntää asiat parhain päin. Jos ei, niin ainakin kuuntelee ja lohduttaa. <3

Ei osaa lohduttaa. Ehkä joskus seurusteluaikoina yritti ja osasikin jonkun verran, mutta nyt 15 vuoden aikana ne taidot ovat unohtuneet. Sairaille lapsillemme jaksaa kyllä olla aika kärsivällinen, mutta minä ilmeisesti pärjään itseksenikin. Hän vain poistuu paikalta tai jopa suuttuu ja alkaa vääntämään tilannetta vielä ikävämmäksi. Tämän takia en sisintäni enää hänelle aukaisekaan ja näytä huoltani tai suruani. N40

Ei osaa, ei todellakaan osaa. Isäni kuoli ja kertaakaan ei miehen suusta kuulunut lohdutuksen sanoja, ei edes osanottotoivotusta saati sitten että olisi edes halanut. Hautajaisissa sama juttu. Istu kirkossakin välimatkan päässä minusta ja lapsista. Nyt hänen äitinsä vetelee viimeisiä ja on tulossa lyhyen ajan sisään toiset hautajaiset. Taidan olla yhtä kylmä ja tunteeton miestäni kohtaan kun anoppi heittää lusikan nurkkaan.

Paremmin osaa lohduttaa kuin minä.

Osaa lohduttaa. Usein osaa sanoa jotain hämmästyttävän fiksuakin (muuten on siis sellainen lunkimpi tyyppi eikä kauhean syvällisiä juttele), tai ainakin ottaa kainaloon ja halaa ja silittelee. Ongelmana pikemminkin on, että itse puolestaan olen aika huono näyttämään tunteitani :/ Jos oon jostain surullinen tai stressaantunut, niin pidän asian mieluummin omana tietonani. Oon kyllä koittanut harjoitella tätä avautumista, ja ihme ja kumma se näyttää toimivan! Vielä ei vaan tuu multa luonnostaan...

Ei osannut ennen, mutta sitten hoksasin että voin itse vaikuttaa asiaan. Sellaisella hetkellä, kun ei mikään painanut mieltä, vaan tilanne oli täysin neutraali, kysyin yksinkertaisesti seuraavan kysymyksen: "Seuraavan kerran kun mulla on paha mieli, niin voisitko hetkeksi ottaa kainaloon ja pitää siinä hetken jos pyydän?". Tarkensin, että ei tarvitse sanoa yhtään mitään, ei ratkaista mun ongelmaa, eikä keksiä itse välttämättä sitä hetkeä kun tätä tarvitsen. Mies vastasi, että tottakai.

Näin meillä on menty. Aina kun mulla on paha mieli, voin pyytää että pääsen lohduttautumaan kainaloon ja joka kerta mies on keskeyttänyt sen mitä on tekemässä ja pitänyt mua lähellä ja silitellyt niin kauan että se riittää siihen hetkeen.

Aikaisemmin häntä oli ahdistanut se, että pitää osata sanoa just ne oikeat sanat ja/tai ratkaista asia tai taikoa mun paha mieli pois.

Rohkaisevaa kuulla, että mies ei ole ainutlaatuisen surkea lohduttamisessa, ja että parannustakin on mahdollista saada. Olenkohan joskus tullut kysyneeksi miksi mies ei sano mitään, ja ilman tarkempaa ohjeistusta hän on päätellyt, että minkä tahansa sanominen riittää. Lähinnä pahentaa oloa nuo sen "No kyllä se nyt siitä, ja yritähän vielä!" Ei paljon auta, kun läskiksi meni jo.

AP