Terveydenhoitaja kaipaa vinkkejä lastenhoitotunnille!
Millaista tietoa kaipasitte silloin, kun vauva oli syntynyt, mihin etten kenties olleet osanneet varautua ennen synnytystä? Tai mistä ette saaneet tietoa perhe-/synnytysvalmennuksessa?
Erityisen arvokkaana pidetään miestenne vinkkejä, miesnäkökulmaa!
Mitkä asiat yllättivät, hämmästyttivät, säikähdyttivät ja ilahduttivat teitä?
Kiitos jo etukäteen!
Kommentit (11)
tässä ei kyllä tule sitä kaivattua miesnäkökulmaa, mutta itse en ollut osannut varautua seuraaviin asioihin, joista suurin osa liittyy imetykseen:
-imetys sattui aluksi todella paljon, mutta muutamassa viikossa tilanne parani
-olin kuvitellut että vauva haluaa syödä noin 3 tunnin välein, mutta meidän vauva saattoikin haluta syödä tunnin välein ja olla tissillä muuten vaan ja kerrallaan joskus sen tunninkin (siis imetyksen kesto ja imetysvälit ovat tosi vauvakohtaisia)
-" rintamaidon nouseminen" ei välttämättä tunnu siltä, että rinnat halkeavat tai muuttuvat koviksi: itsellä ei koskaan tullut oikeastaan minkäänlaista tuntemusta rintoihin, maitoa ei koskaan herunut valtoimenaan rinnoista (en ole koskaan tarvinnut liivinsuojuksia) ja silti maitoa on tuntunut riittävän. Muistan vaan synnytyksen jälkeen päiväkausia odotelleeni, että milloin se maito oikein nousee
- mistä tietää, saako vauva tarpeeksi maitoa ja milloin tarvitaan lisämaitoa (sairaalassa tuota lisämaitoa annetaan todella herkästi).
Ja pari muuta asiaa jotka tulee mieleen:
-vauvan itkuun (koliikkityyppiseen) ei välttämättä auta mikään, mutta yleensä kantelu vähän auttaa (ja kantoliinaa kyllä mainostaisin, meillä myös isä tykänny siitä!)ja lohdukkeeksi, että nuo iltahuudot kyllä helpottavat kolmikuisena (ainakin yleensä)
-ja kaikesta huolimatta myös se tuli yllätyksenä, miten sitova vauva oli juuri sen takia, että nuo imetysvälit olivat päivisin meillä niin lyhyet. Vaikka tiesi, että elämä tulee muuttumaan täysin, ei kuitenkaan tajunnut miten täysin.
olisin ehkä kaivannut enemmän tietoa ja tukea. Että se voi olla vaikeaa, vauva voi raivota rinnalla, imuote ei ole oikea...Ja tukea siihen, että sairaalassa voi kieltäytyäkin lisämaidosta ja rintakumista, ensikertalaisena kun otti vastaan mitä ne kiikutti, kotona olikin sitten työtä, että saatiin korjattua vauvan väärä imuote, jonka th onneksi huomasi, ja eroon rintakumista, joka oli minusta vihoviimeinen kapistus.
Puolison tuki ja usko imetyksen onnistumiseen on olennainen! Meillä ainakin niinä harvoina kertoina kun itsellä meinasi usko loppua vauvan raivotessa tai muuten, niin miehen kannustus ja apu, esim. rauhoittaa vauvaa hetken tai vaan sanoo, että " mihinkäs se maito nyt muka olisi loppunut" auttoivat. Täysimetykseen tukea myös. Itse täysimetin 6 kk.
Yksi knoppi minkä muistan valmennuksesta oli että th sanoi, että vauvan voi hyvin myös pestä suihkussa. Kylvetys olikin meistä hankalaa ja jotenkin outoa lilluttaa vauvaa siellä vedessä, eli suihkussa on käytetty kaksi viikkoisesta.
Teksti hieman sekavaa, kun pikku tättähäärä pyörii tässä sylissä;)
t. dagmar ja neiti 7kk
Lapset kehittyvät aivan eri tahdissa ja se on ihan normaalia. Muilta tulevat neuvot ovat yleensä aika triviaaleja. Meidän nuorukaisemme kääntyi vatsalleen vasta melkein kahdeksankuisena ja ehdittiin kuulla aikas monta kertaa, kuinka häntä pitäisi leluilla houkutella. Ja mitähän sitä oli viimeiset kuukaudet tehty?
Siitä, miten kipeä ja miten kauan haava on kipeä. Siitä, miten väsynyt ja miten kauan on väsynyt. Siitä, että synnytyksen kylkiäisenä tulevat kaiken maailman KIPEÄT maha- ja peräpukamavaivat.
Mielestäni olisin osannut valmistautua paremmin, jos olisin tajunut, kuinka kauas kantoiset seuraukset synnytyksestä on. Neuvolassa kerrottiin kaikista jutuista ja vaivoista vasta jälkikäteen :(
Ihanaa, että joku terkkari kysyy tätä!
Yritän uudelleen. Nettisivuja, joista löytyy tietoa, seim. imetystukilista, helistin, kestovaippainfo, jne. Imetystä ei osata opastaa sairaaloissa. Henkilökunta ei ilmeisesti ole lukenut oppaita, joita itse jakavat. Synnytyksen jälkeen oma kroppa kauhistutti, mutta yllättävän nopeasti toipuu. Paras neuvo tuli ystävältäni ennen synnytystä: kannattaa mennä avoimin mielin ja varautua kaikkeen. Perinteinen ongelma perheissä on se, että mies luulee naisen tekevän kaiken, koska tämä on päivät kotona, ja nainen lulee miehen tekevän töistä tultuaan.
Tuttipullot, rintakumit, tutit yms. välineet vain kiersivät. Kyllä niitä sitten sieltä kaupasta löytyy, ja jokainen varmaan osaa ostaa jos tarve on. Imetys ja imetys ja vielä kerran imetys. Kellään ei varmasti ole liikaa tietoa siitä. Ja juuri sitä, että vaikka toiset lapset syövät kuin kello, toiset syövät jatkuvasti ja sekin on normaalia. Tuoreisiin vanhempiin voisi valaa uskoa siihen malliin, että etsitte oman lastenhoitotyylinne ja neuvolasta saa aina kysyä neuvoa. Kaikki vauvat eivät ole kovin helppoja ja se voi tuntua aika vaikealta. Omat vanhempani ovat nukuttaneet aina minua omassa sängyssä ja muutenkin hoidettu 70-lukuisten ohjeiden mukaan. Siksi saan edelleenkin kuulla kritiikkiä omasta tyylistäni(kantoliinailu on tehnyt lapsestani levottoman, perhepeti huonon nukkujan, imetys äidistä riippuvan(no nyt kun mummikin kelpaa 2,5 vuotiaalle mainiosti niin se valitus on loppunut...)jne. Tietysti hyvältä tuntuvia neuvoja kannattaa kokeilla, mutta että jokainen äiti uskaltaisi tehdä ne omat valintansa kuunnellen itseään ja lastaan, ettei tarvitsisi tuntea huonoa omatuntoa jos tekee toisella tyylillä asiat kuin esim. mummot tai muut äidit(ja teki sitten miten vaan, toiset eivät taas osaa nukkua vauvan kanssa vierekkäin, silloin niin ei tietenkään kannata tehdä jne...). Tuoreet äidit ovat aikamoisessa ristipaineessa ja aina haluaisi tehdä kaikki asiat tietysti " oikein" .
työterveydessä! Meille oli lapsen tulo parisuhteelle kova koitos, olimme olleet jo kaksin usean vuoden ja tehneet kaikkea mahdollista! Tiesimme että lapsi muuttaa elämäämme mutta kumminkin se oli kummallekin kova paikka! Siitä on jo 6 vuotta kun sen " kriisin" kävimme läpi nyt jo toinenkin lapsi kasvaa kovaa vauhtia! Olen jälkikäteen keskustellut monen parin kanssa ja kaikilla samanlaisia ongelmia tuntuu olevan! Tästä asiasta olisin myös toivonut puhuttavan! myös monet asiat joita aikaisemmin tuli ovat tärkeitä asioita!
Mielestäni olisi tärkeää jakaa vaikka materiaalina+käydä läpi perusteellisesti aihe VAUVAN ITKU. Itse en raskausaikana osannut realistisesta asennoitumisestani huolimatta kuvitella, miten rankkaa on kuunnella vauvan itkua ensimmäinen 2 kuukautta, kun sitä meillä riitti aika lailla. Joskus itkujen keskellä sattui käsiini Vauva-tai 2plus-lehdessä ollut juttu vauvan itkusta. Siinä kerrottiin aiheesta vähän " tarkemmin" . Varmasti kaikille väsyneille vanhemmille tekee terää muistustus esim siitä, että vauvalla ei ole muuta keinoa ilmaista epämukavuuttaan, on se sitten nälkä, väsy, kipu, liian kuuma tai vaan halu päästä vanhempien lähelle.Siis tuo nyt oli lyhyesti sanottuna.
Ärtymys väheni, kun asiaa" järkeili" .
Varsinkin paljon itkevien vauvojen vanhemmille on myös suuri lohtu niistä muistutuksista, että itkuisuus on ensin huipussaan (oliko se nyt 6-8vkon iässä, sitten pikkuhiljaa vähenee jne). Itse laskin ainakin sitten viikkoja, kun vauvaa piti kanniskella paljon öisin ja päivisin.
Uskon, että myös ravistelun vaara näin pienenisi. Ja siitä puheen ollen, vaikka ravistelu-aihe on ikävä, olisi hyvä sekin käydä läpi vaikkapa ihan esimerkkitapauksen turvin. Eli kerran oli ainakin lehdessä esimerkkitapaus, jossa äiti oli ravistellut itkevää vauvaa muutaman minuutin tmv ja siitä seurauksena vammautui, ja jutussa kerrottiin miten vammautui ym. Monilla se on kuitenkin joskus vaarassa tapahtua, vaikkei etukäteen raskaana ollessa voisi ikinä kuvitellakaan, niin muistutus/varoittelu etukäteen olisi varmasti hyvä ehkäisykeino tälle.Kerrottu tapaus seurauksineen varmasti pompahtaisi mieleen, kun raivo alkaa nousta.
Miehille muistuttelua siitä, miten kovilla nainen on, kun on hormonimyllerrys+kipeä alapää ym muuttunut vartalo+elämänmuutos+kenties baby bluesia+univelka jne. Toki miehelläkin on iso elämänmuutos ja rankkaa, mutta kyllä naista vielä enempi koetellaan.
Pareille muistuttelua siitä, että kannattaisi konkreettisesti sopia jo etukäteen apua vauvan syntymän jälkeisille päiville. Eli isovanhemmat, ystävät, naapurit jne valjastettaisi etukäteen tuomaan tuoreelle perheelle vaikkapa ruokaa, kahvipullaa,apukäsiä vauvan hyssyttelyyn, hieromaan äidin jumittuneita niskoja, aluksi vastaleivotut vanhemmat voivat kaivata ihan yksinkertaisia neuvoja toisilta vanhemmilta, äiti voi kaivata päivällä juttuseuraa JNE JNE. Jos niitä ei sovi ennalta vähän valmiiksi, ei tuoreet vanhemmat välttämättä osaa/kehtaa pyytää apua, koska saattavat pelätä, että heitä pidetään huonoina tai laiskoina tmv. Vieraammat ihmiset eivät taas välttämättä viitsi" häiritä" avuntarjouksillaan. Vielä palaan aiheeseen itkuinen vauva, eli avuntarve on erityisen suuri jos vauva nukkuu minipätkissä ja itkee paljon. Siihen ei osaa ennalta varautua. Varsinkaan jos mies ei jää heti isyysvapaalle(kuten monet yrittäjät ei voi).
Nämä tulivat mieleeni, koska itse ainakin olisin todellakin tarvinnut enemmän apua alussa. Seuraavan lapsen kohdalla pyydän apuja jo valmiiksi ensi päiville, siit oon varma.
Tsemppiä valmennukseen!
PS: Niin, ja muistuta Vauva-lehden palstasta! :)
Tässä vielä lista niistä asioista, jotka tulivat minulle täytenä yllätyksenä ja mistä en ollut lukenut Vauva-lehdistä:
- synnytyksen jälkeen vuotaa verta kuin olisi pässin kaula katkaistu. Siis ei mitään verrattuna kuukautisvuotoon. Sairaalan jättivaipatkin olivat ihmetyksen aihe ja niitä laitettiin vielä kaksi peräkanaa.
- synnyttäneiden osastolla kurkitaan pöksyihin ja katsotaan jälkivuodon määrää, väriä ja hajua välttämättä siitä mitenkään etukäteen varoittamatta. Tällaiseen ei ole aiemmin törmännyt missään elämänsä vaiheessa, joten se hätkähdyttää. Siis että joku tuosta noin vain vetää housut alas ja katsoo...
Kiva kun kyselit! Antoisaa valmennusta!
Terkuin,
Pallotuija
Koska ap kysyi myös mikä yllätti iloisesti, niin siihenkin voin vastata saman kuin mikä oli ongelma, eli imetys. Kaikkien alkuvaikeuksien jälkeen aloin todella nauttimaan imetyshetkistä, mitä en ikinä olisi uskonut, koska ennen vauvaa suhtauduin imetykseen jotenkin hämmentyneen negatiivisesti. Ajattelin esim. etten ikinä viitsisi imettää julkisesti, mutta niin vaan kävi, että vauvamme on saanut ruokaa missä vain nälän yllättäessä ja se onkin yllättäen tuntunut maailman luonnollisemmalta asialta.
joten nopeasti kirjoitan, mitä mieleen tulee.
- Ainakin mahavaivat yllättivät: mitä sitten, jos niitä tulee.
- Monillakaan ei tunnu olevan tietoa täysimetyksen eduista. Niistä kannattaisi kyllä kertoa.
- Nukkumisen ongelmat ja niihin ratkaisut.
- Toisten äitien arvostelu ja miten siihen kannattaa suhtautua. Äiti kun on alussa kovin herkkä - ainakin tämä oli - ja meni turhaa energiaa arvostelun miettimiseen. On siis olemassa erilaisia lastenkasvatustapoja, ja vaikka jotkut luulevatkin, että oma on ainoa oikea, niin sellaisille ei kannata korvaansa lotkauttaa.
- Kantoliina, kestovaipat yms.
- Erilaiset harrastusmahdollisuudet paikkakunnalla.
- Vauvan ja vanhemman välisen vuorovaikutuksen tärkeydestä.
- Kosketuksen tärkeydestä.
Olishan noita, mistä olisi halunnut kuulla jo etukäteen, mutta ei nyt pysty kirjoittamaan enempää, kun kaveri on hieman ylivilkas.