Onko vauvoilla " kaikki" opittavissa?

Toki temperamentti vaikuttaa myös, mutta periaatteessa voi oppia mihin vaan jos ns. normaali vauva.

Mutta ei täysin. Esim. jos lapsi on vähäuninen, ei sitä saa nukkumaan yhdeksää tuntia yössä ja päikkäreitä päälle millään. Jos lapsi on, sanotaan vähemmän fiksu, siitä ei ikinä tule matematiikkaneroa. Mutta vähäuninen lapsi voi nukkua ne vähät tuntinsa hyvin, ja älyä voi tiettyyn pisteeseen asti kehittää paljonkin. Kaikki ujot ihmiset tietävät myös, että se ujous on aina osa persoonaa, mutta itseään voi pakottaa sosiaalisemmaksi ja rohkeammaksi. Ainakin jonkun verran.



Henkkoht olen sitä mieltä, että vauva on aika pitkälle sellainen muovailuvaha, joka imee koko ajan itseensä ympäristöstä viestejä siitä, kuinka pitää käyttäytyä. Aikuinen voi olla siinä vaikuttamassa suuntaan jos toiseenkin. Mutta sitten on paljon myös asioita, joille ei voi mitään. Niiden kanssa pitää vaan elää.

Minustakin tuo menee juuri noin, että ihmisen ominaisuuksia ei voida opettamalla poistaa, mutta lieventää kyllä. Tuon jotenkin luulisi olevan itsestään selvää. Mutta miksi täällä sitten aina niin isoon ääneen toitotetaan, että lapset on ujoja, jos ne on oleet kotihoidossa tai että lapsen pitää nukkua niin ja niin pitkät päiväunet.



Missähän iässä se äärimmäinen ujous pitäisi jo olla niin ohi, että selviää sosiaalisista tilanteista? Tai missä iässä pitää osata nukkua jo tietyllä rytmillä? Missä iässä pitää osata nukahtaa itsekseen nukuttamatta? Eli ylipäätään, missä iässä lapsen " luonnevikojen" pitäisi jo olla lieventyneet?