Vasta eronnut nainen kysyy miehiltä: olisiko ok, jos olisin ystävä exäni kanssa?

Tarkoitan siis, jos olisimme parisuhteessa.

Miksi ihmeessä joku mies haluaisi tulla tuohon kuvioon?

Juhlapyhien viettämistä exän kanssa en hyväksyisi, mutta joku Linnanmäen-reissu tms kävisi kyllä.

Viettäisitte aikaa perheenä? Ja mikähän olisi uuden miehen paikka tässä ”perheessä”?

Ei ole. Etsi uusia ystäviä.

Mä en ihan ymmärrä miksi erota ihmisestä, jonka kanssa haluaa olla perhe ja ystävä

Aika monet näin tekee. Etenkin kun ero on tuore. En pidä sitä ihmeellisenä. Juuri tässä mietin kutsunko exän meille jouluksi.

Jos on tarve vielä leikkiä perhettä exän kanssa, ei ole aika kypsä vielä uudelle parisuhteelle.

Lapsikin voi ihmetellä että vastahan me oltiin taas perheenä ja äiti ja isi yhdessä - kukas tää toinen äijä on?

Toki jos uusi mies ei tapaa lapsia vielä niin sinä aikana ei lapsikaan varmaan hämmenny asiasta. Mutta sitten kun uusi mies on tutustunut lapseen myös ja mies on osa lapsen elämää - olisi outoa viettää perheaikaa exän kanssa.

En heittäisi oikeaa ystävyyttä mäkeen sen vuoksi, että joku tuntematon ja vielä etäinen mies saattaisi olla asiasta liian mustia alkaakseen seurustelemaan.

Vierailija kirjoitti:

Mä en ihan ymmärrä miksi erota ihmisestä, jonka kanssa haluaa olla perhe ja ystävä

Tämä! Niin hyvin sanottu!

Seksin takia? Kannattaa yrittää hoitaa seksielämä kuntoon, jos edelleen exän kanssa kuitenkin haluaa viettää aikaa ja olla perhe ja ystävä. Miksi edes erositte?

Olen itse nainen, jolla on hyvät välit exän kanssa, ja vietämme lasten takia juhlapyhät yhdessä. Ihmettelen kuitenkin sanavalintaasi "perheenä" - mitä se oikein tarkoittaa? En ainakaan itse vietä juhlapyhiä perheenä, vaan vietän niitä lasteni ja lasteni isän kanssa. Jos joku ihmettelee miksi, niin tämä johtuu siitä, että järjestän ne juhlapyhät lapsille ja heille on tärkeää viettää ne molempien vanhempien kanssa. Itselleni juhlapyhät eivät ole tärkeitä muuten, mutta haluan viettää ne lasteni kanssa - sen vuoksi vuorottelu eri vuosina tuntuisi lähinnä ankealta. Ja koska välit eksään ovat hyvät, sujuvat yhteiset juhlapyhät hyvin. En kuitenkaan koe eksän olevan osa perhettäni, mutta hän on yksi elämässäni oleva ihminen, jonka kanssa on hyvät välit.

Mä en oikei usko ystävyyteen eksän kanssa. Varmaankin kysymys enemmän riippuvuudesta ja sellaisesta

Vierailija kirjoitti:

Mä en ihan ymmärrä miksi erota ihmisestä, jonka kanssa haluaa olla perhe ja ystävä

Ei kaikkien ystäviensä kanssa halua ola parisuhteessa. Josten ehkäpä sen eksän kanssa ei halua enää jakaa elämäänsä ja olla suhteessa, mutta ystävänä mieluusti pitää hänet. Ja yhteisten lasten takia on kuitenkin hyvä ollakin hyvät välit.

Vierailija kirjoitti:

Jos on tarve vielä leikkiä perhettä exän kanssa, ei ole aika kypsä vielä uudelle parisuhteelle.

Lapsikin voi ihmetellä että vastahan me oltiin taas perheenä ja äiti ja isi yhdessä - kukas tää toinen äijä on?

Toki jos uusi mies ei tapaa lapsia vielä niin sinä aikana ei lapsikaan varmaan hämmenny asiasta. Mutta sitten kun uusi mies on tutustunut lapseen myös ja mies on osa lapsen elämää - olisi outoa viettää perheaikaa exän kanssa.

Älä jaksa jaella sääntöjä joka tilanteeseen. Jos sun lapsille on jotenkin epäselvää, että isä ja äiti ovat eronneet tai sulle itsellesi... Niin ei yhteisestä ajanvietosta ole kaikille haittaa. Hellitä tuota mustavalkoisuutta. Toki asenteesi on ihan uusioperhekokeiluainesta.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse nainen, jolla on hyvät välit exän kanssa, ja vietämme lasten takia juhlapyhät yhdessä. Ihmettelen kuitenkin sanavalintaasi "perheenä" - mitä se oikein tarkoittaa? En ainakaan itse vietä juhlapyhiä perheenä, vaan vietän niitä lasteni ja lasteni isän kanssa. Jos joku ihmettelee miksi, niin tämä johtuu siitä, että järjestän ne juhlapyhät lapsille ja heille on tärkeää viettää ne molempien vanhempien kanssa. Itselleni juhlapyhät eivät ole tärkeitä muuten, mutta haluan viettää ne lasteni kanssa - sen vuoksi vuorottelu eri vuosina tuntuisi lähinnä ankealta. Ja koska välit eksään ovat hyvät, sujuvat yhteiset juhlapyhät hyvin. En kuitenkaan koe eksän olevan osa perhettäni, mutta hän on yksi elämässäni oleva ihminen, jonka kanssa on hyvät välit.

Miltähän lapsista tämä järjestely tuntuu?

Tai miltä se tuntuu sitten aikuisena?

Mitä tämä malli opettaa omien tarpeiden kuuntelemisesta ja toteuttamisesta?

Lähinnä ihmettelen, miksi se joulu on niin vaikea viettää erillään? Voisiko kuitenkin olla, että taustalla on vielä tunteita puolin tai toisin, eikö kannattaisi kokeilla ihan yhteen palaamista jos on niin hyvä olla yhdessä?

Me ollaan ystäviä exän kanssa. Kumpikin etäsuhteessa tahoillaan. Pari juhannusta ja joulua vietetty "vanhan perheen " kesken. Jatkossa sitten omien kumppaneiden kanssa, mutta tähän asti ollut ihan kivaa näin, eikä ole kukaan pahastunut. Pelataan myös golfia välillä exän ja lasten kanssa. Me ollaan juteltu välit selviksi, todettu, että reilu 20v on turha heittää hukkaan riitelemällä tms. Mitään seksiin liittyvää ei välillämme eron jälkeen ole ollut. Olen myös tavannut exäni uuden naisystävän ja käynyt kahveilla heidän kanssaan. 

En alkaisi. Kuullostaa vahvasti siltä, että et ole vielä päässyt entisestä yli. Toki asialliset sihteet voi ex:ään pitää lapsien takia, mutta jos haaveilet vielä yhteisestä perheajasta ja ystävyydestä, niin miksi erosit?

Miehillä ajatus toimii näin: Exät on exiä. Siis naisen exät on exiä eikä niihin saa pitää mitään yhteyttä. Miehen exät taas on "exiä" niihin saa pitää yhteyttä, panna ja elää vaikka toista suhdetta. Tässä on sellainen kaksinaismoraali miehillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse nainen, jolla on hyvät välit exän kanssa, ja vietämme lasten takia juhlapyhät yhdessä. Ihmettelen kuitenkin sanavalintaasi "perheenä" - mitä se oikein tarkoittaa? En ainakaan itse vietä juhlapyhiä perheenä, vaan vietän niitä lasteni ja lasteni isän kanssa. Jos joku ihmettelee miksi, niin tämä johtuu siitä, että järjestän ne juhlapyhät lapsille ja heille on tärkeää viettää ne molempien vanhempien kanssa. Itselleni juhlapyhät eivät ole tärkeitä muuten, mutta haluan viettää ne lasteni kanssa - sen vuoksi vuorottelu eri vuosina tuntuisi lähinnä ankealta. Ja koska välit eksään ovat hyvät, sujuvat yhteiset juhlapyhät hyvin. En kuitenkaan koe eksän olevan osa perhettäni, mutta hän on yksi elämässäni oleva ihminen, jonka kanssa on hyvät välit.

Miltähän lapsista tämä järjestely tuntuu?

Tai miltä se tuntuu sitten aikuisena?

Mitä tämä malli opettaa omien tarpeiden kuuntelemisesta ja toteuttamisesta?

Lähinnä ihmettelen, miksi se joulu on niin vaikea viettää erillään? Voisiko kuitenkin olla, että taustalla on vielä tunteita puolin tai toisin, eikö kannattaisi kokeilla ihan yhteen palaamista jos on niin hyvä olla yhdessä?

Lapsista on mukavaa viettää joulua molempien vanhempien kanssa. Ja koska en koe itse tätä minään uhrauksena tai ongelmallisena, en myöskään ole sivuuttanut omia tarpeitani. Ei minulla ole mitään tarvetta erilliseen jouluun, joskaa ei ole myöskään henkilökohtaista tarvetta viettää joulua juuri eksän kanssa. Koska tulemme hyvin toimeen, olen kokenut joulut tosi mukavina ja lämminhenkisinä. Toivon, että se opettaa lapsille ainakin sen, että vaikka valtaosa ihmisistä toimisi yhdellä tavalla, voi itse valita omanlaiset tavat. 

Minun ei siis olisi vaikea viettää joulua erillään eksästä, mutta olisi tylsää ja ankeaa viettää joulu erillään lapsista. He ovat kuitenkin lapsia vain vähän aikaa. Ei meillä ole sellaisia tunteita toisiamme kohtaan, että haluaisimme olla suhteessa. Suhde päättyi yhteisymmärryksessä aikanaan. Nykyisin jäljellä on kyllä arvostus ja samantyyppinen välittäminen toista kohtaan kuin muitakin läheisiä ihmisiä, mutta intohimoa, halua tai romanttista rakkautta ei välillämme ole. Olen itse seurustellut eron jälkeen muiden kanssa, ja olen rakastunut tällä hetkellä toiseen ihmiseen - jonka kanssa ei suhde kyllä valitettavasti onnistu, mutta se on toinen juttu.

Väkisin tulee olo näistä jotka ihmettelee miksi on eronnut etteivät he ole koskaan tunteneet romattista rakautta ketään kohtaan. Itse ihmettelen miksi sellaiset ihmiset on parisuhteessa.