Asuuko suurin osa 30+ miehistä kulissiavioliitoissa?
Tarkennus; siis miehistä, jotka lähestyvät. Hämmästyttävää.
Olen korkeakoulutettu, hyvässä asemassa, kaunis, ok kroppainen ja asun omakotitalossa. En halua ketään kahlitsemaan vakavasti, mutta olisi kiva joskus käpertyä tai matkustaa jonkun kanssa.
Hämmästyksekseni olen saanut huomata, että valtaosa 30-40v "tasoisistani" miehistä elää kulississa ja ovat juuri viemässä papereita/vihaavat elämäänsä mutta eivät voi lasten takia lähteä. Siis omien sanojensa mukaan. Testaavatko markkina-arvoaan vai onko teidänkin tuttavapiiri todella näin ulkokultaista?
Torppaan väistämättömät syytökset alkuunsa; ei, en ole näistä tapauksista kiinnostunut. Koettakoot uudestaan jos joskus ovat vapaalla jalalla. Silti.... Ihmettelen.
Kommentit (95)
Noin joka toinen korkeasti koulutettu nelikymppinen mies katuu elämänsä suurinta mokaa eli perheelliseksi alkamista. Tämä siis perustuu siihen mitä duunikavereiden kera saunailloissa yms on juteltu. Pieni otos, joitakin kymmeniä tyyppejä mutta kuitenkin...
Itse olen yksi näistä. Mutta kun kelloa ei voi kääntää taaksepäin...onneksi voi sentäs perässätulevia neuvoa olemaan viehtymättä siihen "vakituisen pillun lumoon", sillä kun jaksaa pitää itsensä poikamiehenä +30 vuotiaaksi niin sitten voi kyntää aika vapaasti siellä sun täällä. Sen verran paniikissa ovat nuo biologisen kellon vainoamat tulevat ikineidot että tekevät todella lapsellisen hätäisiä ratkaisuja "elämänsä miehen" edessä...
Miehet metsästää sellasia kauniita nirppanokkia parikymppisinä. Nirpat nakkelee niskojaan ja miehet aivan henkihieverissä lääpällään. Menevät naimisiin näiden kanssa. Sitten aikuistuttuaan, heidät herättää naiset, joilla on kokemusta, ajatusta, luonnetta, jotka osaa ottaa iisimmin kuin heidän valittavat nirppanokat. Sit rupee kismittää.
Tai sitten miehiä viehättävät aina samanlaiset naiset, mutta ne samanlaiset naiset eivät ole enää samanlaisia kun saavat tehdä kaikki kotityöt ja hoitaa lapsetkin? Siinä vaiheessa se sinkku, joka pystyy ja jaksaa panostamaan itseensä, tuntuu tosi houkuttelevalta. Mutta jos hänkin meinaa saada lapsia, tulee hänestäkin samanlainen väsynyt kuin tästä nykyisestä vaimosta. Ja taas mies lähtee kolmannelle kierrokselle..
Perhe-elämä ei nyt niin herkkua ole, ja harva mies oikeasti varsinaisesti välittää lapsista. Yleensähän nainen on ne halunnut. Kyllähän sitä pakostakin miettii, miltä tuntuisi vain olla ja elää rauhassa jonkun kauniin naisen kanssa, joka koko elämä ei pyöri pesukokeen oston, mäkättämisen ja lasten kaitsemisen ympärillä. Naisissa on se mielenkiintoinen piirre, että lähes kaikki lihovat lasten jälkeen, ja myös koko luonne muuttuu aivan erilaiseksi. Parin lapsen jälkeen voi huomata, ettei enää eläkään sen saman kauniin ja mukavan naisen kanssa. Uskon, että iso osa miehistä ottaisi eron, jos ei olisi lapsia, joista pitäisi kantaa vastuuta.
t. mies
Voi herran jumala tätäkin keskustelua. Täten ilmoitan, että keskustelun perusteella miehet vaikuttavat vellihousuilta. En kuitenkaan heitä ryhmänä sellaisina pidä. Otos on silti kiinnostava, samaan tapaan kuin muutkin ällöttävät asiat. Jos ei saa suutaan auki ja erottua, jos tuolta tuntuu, on vellihousu paskiainen ja valehtelija. Tekee hallaa itselleen ja vaimolleen. Ja lapsilleen.
[quote author="Vierailija" time="13.12.2014 klo 08:58"]
Perhe-elämä ei nyt niin herkkua ole, ja harva mies oikeasti varsinaisesti välittää lapsista. Yleensähän nainen on ne halunnut. Kyllähän sitä pakostakin miettii, miltä tuntuisi vain olla ja elää rauhassa jonkun kauniin naisen kanssa, joka koko elämä ei pyöri pesukokeen oston, mäkättämisen ja lasten kaitsemisen ympärillä. Naisissa on se mielenkiintoinen piirre, että lähes kaikki lihovat lasten jälkeen, ja myös koko luonne muuttuu aivan erilaiseksi. Parin lapsen jälkeen voi huomata, ettei enää eläkään sen saman kauniin ja mukavan naisen kanssa. Uskon, että iso osa miehistä ottaisi eron, jos ei olisi lapsia, joista pitäisi kantaa vastuuta.
t. mies
[/quote]
No olipa melkoinen mielipide - ehkä näin, jos on sen parin viikon "seukkaamisen" jälkeen menty kihloihin ja siitä suoraan naimisiin lapsia tekemään parikymppisinä - aikuiset miehet (ja naiset) sen sijaan käyttäytyvät täysin eri tavalla.
Itse väitän, että ylivoimaisesti suurin osa miehistä pitää omia lapsiaan tärkeimpänä asiana maailmassa ja osaa ottaa perhe-elämästään sen antaman sisällön nimenomaan sisältönä, eikä jonain pakkopullana.
.. Ja mitä aloitukseen tulee, niin missä sinä oikein tällaisia miehiä tapaat? Baarissa? Kuten joku tuolla jo tokaisikin, niin ehkä sieltä baarista/yökerhosta ei tule tavattua niitä kaikkein onnellisimpia yksilöitä tosiaan, ne kun ovat kotona perheensä kanssa.
[quote author="Vierailija" time="13.12.2014 klo 10:14"]
[quote author="Vierailija" time="13.12.2014 klo 08:58"]
Perhe-elämä ei nyt niin herkkua ole, ja harva mies oikeasti varsinaisesti välittää lapsista. Yleensähän nainen on ne halunnut. Kyllähän sitä pakostakin miettii, miltä tuntuisi vain olla ja elää rauhassa jonkun kauniin naisen kanssa, joka koko elämä ei pyöri pesukokeen oston, mäkättämisen ja lasten kaitsemisen ympärillä. Naisissa on se mielenkiintoinen piirre, että lähes kaikki lihovat lasten jälkeen, ja myös koko luonne muuttuu aivan erilaiseksi. Parin lapsen jälkeen voi huomata, ettei enää eläkään sen saman kauniin ja mukavan naisen kanssa. Uskon, että iso osa miehistä ottaisi eron, jos ei olisi lapsia, joista pitäisi kantaa vastuuta.
t. mies
[/quote]
No olipa melkoinen mielipide - ehkä näin, jos on sen parin viikon "seukkaamisen" jälkeen menty kihloihin ja siitä suoraan naimisiin lapsia tekemään parikymppisinä - aikuiset miehet (ja naiset) sen sijaan käyttäytyvät täysin eri tavalla.
Itse väitän, että ylivoimaisesti suurin osa miehistä pitää omia lapsiaan tärkeimpänä asiana maailmassa ja osaa ottaa perhe-elämästään sen antaman sisällön nimenomaan sisältönä, eikä jonain pakkopullana.
[/quote]
Seukattu on mahdollisesti vuosiakin. Sitä ei voi kukaan kuitenkin kiistää, että raskaudet aiheuttavat pysyviä muutoksia naisten kehossa ja halussa huolehtia itsestään. Todennäköisesti useat raskaudet myös muuttavat naisten hormonaalista tasapainoa, ja siksi luonnekin voi muuttua aivan erilaiseksi. Miksi pitää hankkia lapsia, jos tarkoitus on alkaa katkeraksi mäkättäjäksi? Tuntuu, että naiset ovat kuin lammaslauma. Lapsia hankitaan, koska muutkin hankkivat. Miehen mielipidettä kuunnellaan tosi harvoin. Tai sitten kiristetään mies hankkimaan lapsia. Kiristämiseen kuuluvat monet eri asiat.
Mielestäni naistenkin olisi hyvä katsella elämää vähän enemmän. Ei ole ainoa vaihtoehto vain pyöräyttää ne pari kolme mukulaa. Elämä voi olla paljon mukavampaa ja helpompaakin. Itse olin ainakin paljon onnellisempi aikana ennen lapsia. Myös taloudellinen puoli oli paremmin kunnossa. Lapsettomien on tietysti vaikea käsittää, mistä kaikesta perheelliset jäävät paitsi.
t. mies
Ymmärrän ap:ta, mutta samalla haluan muistuttaa että hänen otoksensa miehistä on kuitenkin aika pieni ja logiikka vähän hakusessa: se, että kaikki sinua iskevät miehet ovat varattuja, ei tarkoita sitä, että kaikki varatut miehet iskisiät naisia.
Kannattaa siis miettiä, mistä johtuu, että varatut miehet tuntevat vetoa sinuun? Tai käytkö paikoissa, jossa törmäät vain varattuihin? Tosi asia on, että ne onnellisessa suhteessa elävät eivät välttämättä käy baareissa kovin paljon, tai jos käyvätkin, keskittyvät siellä seurustelemaan ystäviensä kanssa. Toisekseen, päälle kolmekymppiset sinkkumiehetkään eivät välttämättä käy baareissa - olen saanut käsityksen, että seuranhaku on hyvin paljon siirtynyt nettiin, ja sellainen vanhanaikainen naisten iskeminen baareista on monilla vähentynyt - vapaa-aikaa halutaan viettää aktiivisesti vaikka mökkeillen, reissaten tai urheillen. Niinpä siellä baareista löytyy ne onnettomat varatut, jotka kaipaavat jotain äksöniä elämäänsä. (Tämä nyt oli yleistys ja kärjistys, mutta tällaiseen suuntaan olen huomannut kehityksen kehittyvän).
Useimmat miehet ovat myös sen verran turvallisuushakuisia ja rakkausasioissa jopa rationaalisia, joten huonokin suhde nähdään usein paremmaksi kuin ei suhdetta ollenkaan, varattu mies on statukseltaan ylempänä kuin sinkku. Niinpä vaikka kuinka huonosti menisi, vaimoa ei jätetä vaan omaa viehätysvoimaa testataan ensin, ja siitä edellisestä suhteesta erotaan vasta sitten kun on kiinnostava nainen kiikarissa.
Normaalit ihmiset nyt vaan ON naimisissa tuossa iässä. Mä ainakin epäilisin ongelmia jos mies ois sinkku eikä oo kelvannut kellekään...
[quote author="Vierailija" time="13.12.2014 klo 00:45"]Miehet metsästää sellasia kauniita nirppanokkia parikymppisinä. Nirpat nakkelee niskojaan ja miehet aivan henkihieverissä lääpällään. Menevät naimisiin näiden kanssa. Sitten aikuistuttuaan, heidät herättää naiset, joilla on kokemusta, ajatusta, luonnetta, jotka osaa ottaa iisimmin kuin heidän valittavat nirppanokat. Sit rupee kismittää.
[/quote]
Parikymppisinä miehet kuolaavat kaunottaria, joille eivät kuitenkaan kelpaa. Pääsevät asian yli ja löytävät ok naapurin tytön, rauhoittuvat ja päälle 3-kymppisinä jaloissa on ne pari mukulaa ja normaali perhe-elämä. Sitten aikuistunut kaunotar käveleekin yllättäen eteen näyttäen vihreää valoa (on päässyt yli pelimiehistä ja etsii nyt kunnon miestä), joten yllättäen ei se miehen oma avioliitto olekaan enää niin hauskaa..
[quote author="Vierailija" time="12.12.2014 klo 20:50"]
Tarkennus; siis miehistä, jotka lähestyvät. Hämmästyttävää. Olen korkeakoulutettu, hyvässä asemassa, kaunis, ok kroppainen ja asun omakotitalossa. En halua ketään kahlitsemaan vakavasti, mutta olisi kiva joskus käpertyä tai matkustaa jonkun kanssa. Hämmästyksekseni olen saanut huomata, että valtaosa 30-40v "tasoisistani" miehistä elää kulississa ja ovat juuri viemässä papereita/vihaavat elämäänsä mutta eivät voi lasten takia lähteä. Siis omien sanojensa mukaan. Testaavatko markkina-arvoaan vai onko teidänkin tuttavapiiri todella näin ulkokultaista? Torppaan väistämättömät syytökset alkuunsa; ei, en ole näistä tapauksista kiinnostunut. Koettakoot uudestaan jos joskus ovat vapaalla jalalla. Silti.... Ihmettelen.
[/quote]
No hei, heidän kulissinsa tarkoittaa sitä, että elämä on muuten suht mallillaan, mutta seksiä ei kotona ole. Ei ole ollut pitkään aikaan, eikä ole tulossa. Ja jos jokus erittäin harvoin onnistaa, niin sekin on vasten vaimon tahtoa ja siitä tulee kurja olo.
Näitä tarinoita on vauvan av ja koko maailma pullollaan. Mitä muuta selitystä kaipaat?
[quote author="Vierailija" time="12.12.2014 klo 20:50"]
Olen korkeakoulutettu, hyvässä asemassa, kaunis, ok kroppainen ja asun omakotitalossa. - - Silti.... Ihmettelen.
[/quote]
Viimeisten tietojeni mukaan av-palstan kirjoittajista 98,7 prosenttia täyttää nuo antamasi kriteerit. Joten ihmettele rauhassa.
Yhden tutkimuksen mukaan 90% miehistä on sitämieltä, että vaimo on kauniimpi mitä nainen jonka kanssa pettää. n. 60% pettävistä miehistä on tyytyväinen parisuhteeseensa, 30 % pettävistä naisista on tyytyväisiä parisuhteisiinsa. n. 45% miehistä pettää, naisista n. 30.
Mitä voidaan päätellä? Mies pettää hyvässäkin suhteessa ja etsii helppoa (rumempikin kelpaa) salarakasta ja vaimoaan ei ole tarkoitus jättää. Nainen taas pettää koska ei ole tyytyväinen suhteeseensa.
[quote author="Vierailija" time="13.12.2014 klo 10:41"]
[quote author="Vierailija" time="13.12.2014 klo 10:14"]
[quote author="Vierailija" time="13.12.2014 klo 08:58"]
Perhe-elämä ei nyt niin herkkua ole, ja harva mies oikeasti varsinaisesti välittää lapsista. Yleensähän nainen on ne halunnut. Kyllähän sitä pakostakin miettii, miltä tuntuisi vain olla ja elää rauhassa jonkun kauniin naisen kanssa, joka koko elämä ei pyöri pesukokeen oston, mäkättämisen ja lasten kaitsemisen ympärillä. Naisissa on se mielenkiintoinen piirre, että lähes kaikki lihovat lasten jälkeen, ja myös koko luonne muuttuu aivan erilaiseksi. Parin lapsen jälkeen voi huomata, ettei enää eläkään sen saman kauniin ja mukavan naisen kanssa. Uskon, että iso osa miehistä ottaisi eron, jos ei olisi lapsia, joista pitäisi kantaa vastuuta.
t. mies
[/quote]
No olipa melkoinen mielipide - ehkä näin, jos on sen parin viikon "seukkaamisen" jälkeen menty kihloihin ja siitä suoraan naimisiin lapsia tekemään parikymppisinä - aikuiset miehet (ja naiset) sen sijaan käyttäytyvät täysin eri tavalla.
Itse väitän, että ylivoimaisesti suurin osa miehistä pitää omia lapsiaan tärkeimpänä asiana maailmassa ja osaa ottaa perhe-elämästään sen antaman sisällön nimenomaan sisältönä, eikä jonain pakkopullana.
[/quote]
Seukattu on mahdollisesti vuosiakin. Sitä ei voi kukaan kuitenkin kiistää, että raskaudet aiheuttavat pysyviä muutoksia naisten kehossa ja halussa huolehtia itsestään. Todennäköisesti useat raskaudet myös muuttavat naisten hormonaalista tasapainoa, ja siksi luonnekin voi muuttua aivan erilaiseksi. Miksi pitää hankkia lapsia, jos tarkoitus on alkaa katkeraksi mäkättäjäksi? Tuntuu, että naiset ovat kuin lammaslauma. Lapsia hankitaan, koska muutkin hankkivat. Miehen mielipidettä kuunnellaan tosi harvoin. Tai sitten kiristetään mies hankkimaan lapsia. Kiristämiseen kuuluvat monet eri asiat.
Mielestäni naistenkin olisi hyvä katsella elämää vähän enemmän. Ei ole ainoa vaihtoehto vain pyöräyttää ne pari kolme mukulaa. Elämä voi olla paljon mukavampaa ja helpompaakin. Itse olin ainakin paljon onnellisempi aikana ennen lapsia. Myös taloudellinen puoli oli paremmin kunnossa. Lapsettomien on tietysti vaikea käsittää, mistä kaikesta perheelliset jäävät paitsi.
t. mies
[/quote]
Niin no... Suurin osa naisista nyt haluaa lapsia ja varmaan puolet miehistä. Kyllä miehenkin pitäisi sanoa, ettei halua lapsia, jo suhteen alussa.
[quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 03:13"]Joo onhan ne useat eron partaalla. Ja pysyvät siinä kunnes uus on varmistetta ja sit vasta allekirjoitetaan.
[/quote]
Paitsi että jotkut käyttää "välikappaletta" päästäkseen entisestä irti. Ei se uusi ole välttämättä pysyvä...
Onneksi lapsia on saatettu maailmaan tarpeellinen määrä ja saan elää ilman miestä hyvännäköisenä ja -kroppaisena kolmikymppisenä. Yksin!!
[quote author="Vierailija" time="12.12.2014 klo 23:20"]
[quote author="Vierailija" time="12.12.2014 klo 22:59"]
Ei ne onnelliset miehet pahemmin liiku yksin baareissa.
[/quote]
Yksin tai miesporukassa ei tähän mennessä ole tehnyt mitään eroa asiaan. Porukassa jopa hurraavat uskalikoille.
Ap
[/quote]
Ap, sinä pidät pelimiehistä. Ja pelimiehet ovat tuollaisia. Siksi he lähestyvät sinua.