Jätin kalat 5 päiväksi yksin ja ne olivat kuoleet, kun palasin!!
Minulla suuri akvaaria jossa pieniä taistelukaloja.
Olin lomalla ja ajattelin, että ne pärjäävät yksin, mutta...
Ripottelin ennen lähtöä veden aivan täyteen kalan ruokaa.
Äsken juoksin innoissani kotiin ja meinasin lentää nurin sen takia rapuissa.
Kotona kauhistukseksi huomasin, että jokainen kala killuu ylös alaisin vedessä 😭😥😢
Kommentit (20)
Ootko tosissas?
T. Akvaarion omistaja
Et sitten jaksanut niille hoitajaa hommata? Eikö tullu mieleen että ne hotkii ne kaikki ruuat kerralla ja nälkiintyy sen lopun ajan.
0/5
Eikö sun kakaran kultakalat hillopurkissa riittäneen?
Vielä pitää provoilla. KYS AP.
No olen tosissani! Menin aivan shokkiin. Aluksi sanoin kaloille älkää pojat pelleilkö toi ei oo hauskaa. Sen jälkeen aloin ravistella akvaariota.
Pakko se on uskoa ne on kuollu! 😥
T.ap
Voi olla, että liiallinen ruokamäärä kerralla ja siitä tullut suola on tappanut ne. Eli olet myrkyttänyt ne ihan itse.
Vaikeaa uskoa. Itselläni oli kaksikin akvaariota lapsena ja akvaarion hoito on "selkäytimessä" edelleen.
Jos aloitus ei ole provo, niin ainoa syy kalakuolemiin voisi olla ylensyönti.
Ruokintaan on olemassa automaatteja. Taistelukala on yksin elävä, ne tuppaa tappaa lajitoverit. Hommaa kultakaloja seuraavaksi.
Aikamoista, eihän kala voi säilöä itseensä ravintoa noin kauaksi aikaa ainakaan tuollaiset pikkusintit. Ehkä kuolivat ylensyöntiin jo ekana päivänä.
Näen usein unta, että olen pitkän aikaa unohtanut ruokkia akvaariokalat.
Vaikka akvaariota ei ole ollut enää 13 vuoteen.
Onhan sekin yksi tapa hoitaa asia. Aiheuttaa lemmikille hengenlähtö ennen reissua 😂 niin ei tarvi hoitajaa. Okei liian raakaa huumoria. Anteeksi. Ei olisi yhtään hauskaa jos olisi mikään kalaa isompi.. Toivottavasti tämäkin on provo.
Minä lähdin nuorena lomalle, joka venyi yllättävän pitkäksi, noin 6 kuukautta. Ennen lomaa otin kaiken veden pois akvaariosta, ja korvasin veden ruoalla. Laitoin kaikkea mitä löytyi jääkaapista ja pakastimesta. Enimmäkseen akvaario täyttyi päärynämehulla. Kun palasin lomalta, minut oli häädetty.
Ei oo todellista. Tapoit ruualla :(
Vierailija kirjoitti:
Näen usein unta, että olen pitkän aikaa unohtanut ruokkia akvaariokalat.
Vaikka akvaariota ei ole ollut enää 13 vuoteen.
Mäkin näen toisinaan akvaarioaiheisia painajaisia. Ja nimenomaan sellaisia, että kalat kuolevat tai pomppivat ulos akvaariosta ja olen hirvittävissä syyllisyydentuskissa. Enää näin aikuisena en edes haluaisi akvaariota. Olen suunnilleen traumatisoitunut. Niiden hoitamisessa oli myös paljon työtä.
T. Ketjuun aiemmin kommentoinut, jolla oli lapsena (ja vielä teininä) kaksi akvaariota
Ne kuoli nitriittimyrkytykseen. Kidukset paskaksi ja tukehtumiskuolema. Ruokintaa ei voi lisätä nopeammin kuin bakteeristo pystyy käsittelemään jätteet.
Kalat kannattaa laittaa esim. pakasterasiohin, täyttää ne vedellä ja pakkaseen. Reissun jälkeen vaan kuutiot akvaarioon sulamaan. Helppoa kun sen osaa
Vierailija kirjoitti:
Kalat kannattaa laittaa esim. pakasterasiohin, täyttää ne vedellä ja pakkaseen. Reissun jälkeen vaan kuutiot akvaarioon sulamaan. Helppoa kun sen osaa
Tuo on hyvä kikka. Kun olin lapsi minun kultakalani katosi. Noin 20 vuotta myöhemmin äitini löysi sen pakastimesta. Oli unohtunut sinne kun lähdimme lomalle. Nyt kultakala voi jälleen hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Näen usein unta, että olen pitkän aikaa unohtanut ruokkia akvaariokalat.
Vaikka akvaariota ei ole ollut enää 13 vuoteen.
Mäkin nään säännöllisesti unta, että havahdun kauhuissani kun en ole muistanut siivota akvaariota ja vaihtaa vesiä, ja se on aivan umpeen kasvanut levää. Mullakaan ei ole ollut akvaariota melkein 20 vuoteen. Se oli kyllä yllättävän työläs hoitaa siihen nähden kuinka vähän iloa se lopulta tuotti 🤨
Muistaakseni löytyy myös puolikkaan golf pallon kokoisia kiekkoja, joita me laitoimme akvaarioon kun lähdimme mökille ja kalat olivat elossa kun tulimme takaisin.
Käy ostamassa pari uutta kalaa, jotka syö pieniä kuolleita taistelukaloja.