Miten vanhempien allergiat vaikuttavat vauvaan?
Vaikuttavatko mitenkään? Itse olen allerginen kissoille, vähän koirillekin. Vanhemmillani on pari kissaa. N. puolen tunnin jälkeen silmiäni alkaa hieman kutista, vaikken ole kissoihin koskenut. Jos silitän niitä, pesen aina käteni heti. Kuitenkin silmiäni saattaa alkaa kutista sietämättömästi, jos hieraisen naamaani. Itse kyllä pärjään allergiani kanssa, ja aion vastakin rapsutella katteja, mutta mietin, että voiko allergia siirtyä vauvaani. Suurin piirtein samoihin aikoihin, kun alan itse tuntemaan kissojen vaikutukset, vauvani saa jonkinlaisen raivokohtauksen. Vauva ei siis ole tällöin sylissäni, eikä tietenkään ole kissojen lähellä, vaan mummun tai pappan sylissä. Vauva 4kk.
Voisikohan tässä olla myös kyse allergiasta vai olisikohan vain vierastusta? Vauva ei rauhoitu tämän raivarin aikana myöskään minun sylissäni. Käymme mummulassa pari kertaa viikossa, kotona ei moisia raivareita ole.