Olisi reilumpaa jos koronapassiin tulisi siirtymäaika
Kun eihän millään ehdi saada kahta rokotusta lauantaihin mennessä. Ja tiedoksi, miksi en ole ottanut vielä kahta rokotetta on, että sairastin koronan huhtikuussa ja silloin käskettiin odottamaan puoli vuotta ennen kuin ottaa rokotteen. Nyt olen saanut vastausta yhden.
Kommentit (29)
Tässä maassa mikään ei ole reilua enää. Jos vähän raotat niitä vaaleanpunaisia laseja, ehkä näet.
Koronapassi ei ole järkevä syy ottaa kokeellisen rokoteteknologian piikkiä, jota ei ole KOSKAAN aiemmin testattu ihmiseen.
Aiemman mRNA-rokotekehittelyn (SARS-Cov-1) yhteydessä huomattiin, että rokotetut koe-eläimet saivat luonnossa virukselle altistuessaan vakavamman tautimuodon. Lähde: mm. Hanna Nohynekin Ylen haastattelu 6.4.2020, voitte googlettaa jos ette usko. Kaikki kommentit, joissa tämä mainitaan av-palstalla poistuvat sensuurin takia.
Edellä mainitun syyn takia rokotekehitys keskeytettiin tuolloin.
Miksi yhtäkkiä vuonna 2019 asia olisi jotenkin muuttunut? Vertaa tilastoja ulkomailta, huomaat että rokotettuja kuolee enemmän (mm. Iso-Britannia).
Vierailija kirjoitti:

Miksiköhän tästä ei saa puhua?!
Minustakin on epäreilua kun ei ole mitään puhetta ollut että passi tulee ja sitten ollaankin jo ottamassa käyttöön...
No jos sulla ap on vasta yksi rokotus, niin ihanko totta haluat lähteä riskeeraamaan ja yöelämästä koronaa itsellesi repimään? Deltan voit saada vaikka kadulla vastaantulijan yskäisystä.
Moni kuppila ei varmastikaan ota passia heti käyttöön, sillä ovella pitäisi olla joku niitä tarkistamassa ja jos paikalla ei ole vakituista järjestysmiestä muutenkin, niin sellainen on kova lisäkustannus, eli mieluummin menevät nykyrajoituksilla. Ne on lähinnä yökerhot (=tanssipaikat), joille tämä lisäaika ja täydet asiakaspaikat tuovat tarpeellista lisämyyntiä.
Sen toisen rokotteen voi ottaa 8 viikkoa ensimmäisen jälkeen. Tätä on nyt 1,5 vuotta kestetty, kestät vielä muutaman viikon.

Eiköhän tällä kaikella yhtäkkisellä koronapassin käyttöönotolla ole tarkoituksena vain aiheuttaa ihmisille ylimääräistä painetta mennä mahdollisimman pian rokotukseen jotta saa "tarpeellisen" koronapassin.. Nyt annetaan ymmärtää, että koronapassi on jotenkin välttämätön, vaikka ilmankin pärjää.
Ihmisten manipulointiin käytetään kyllä kaikki keinot, jotta THL & kumppanit saavat lääkeyhtiöiden bonukset riittävästä 70.. eikun... 80.. eikun siis 90% rokotekattavuudesta..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koronapassi ei ole järkevä syy ottaa kokeellisen rokoteteknologian piikkiä, jota ei ole KOSKAAN aiemmin testattu ihmiseen.
Aiemman mRNA-rokotekehittelyn (SARS-Cov-1) yhteydessä huomattiin, että rokotetut koe-eläimet saivat luonnossa virukselle altistuessaan vakavamman tautimuodon. Lähde: mm. Hanna Nohynekin Ylen haastattelu 6.4.2020, voitte googlettaa jos ette usko. Kaikki kommentit, joissa tämä mainitaan av-palstalla poistuvat sensuurin takia.
Edellä mainitun syyn takia rokotekehitys keskeytettiin tuolloin.
Miksi yhtäkkiä vuonna 2019 asia olisi jotenkin muuttunut? Vertaa tilastoja ulkomailta, huomaat että rokotettuja kuolee enemmän (mm. Iso-Britannia).
Miksiköhän tästä ei saa puhua?!
Palstanpitäjä, miksi tällaista paskaa saa julkaista? Täällä missä on kouluja käymätöntä väkeä, tällainen valetieto uskotaan herkästi.

Mikä helvetin valetieto?
https://yle.fi/uutiset/3-11290069
SARS-rokotteiden kehittely jäi taannoin kesken, kun tauti hiipui keväällä 2003 eikä ole sen jälkeen palannut sairastuttamaan ihmisiä. Silloin ehdittiin kuitenkin havaita asioita, jotka huolestuttavat uuden koronavirusrokotteen kehittäjiä.
– Kun koe-eläin, joka ei ollut ennen kohdannut virusta, rokotettiin ja rokotuksen jälkeen kohtasi luonnon viruksen, se saikin vaikeamman taudin. Näitä asioita pitää sulkea eläinmallien kanssa paljon pois, ettemme rokottamisella pahenna tilannetta saamalla aikaan vakavampia tautimuotoja, Nohynek sanoo.
Tuo aiemmin mainittu tilastotieto Isosta-Britanniasta pitää paikkaansa.
Rokotettuja kuoli 1613
Rokottamattomia kuoli 722
(Aikavälillä 1.2.-12.9.2021)
Lähde Ison-Britannian hallituksen ja terveysviranomaisten virallinen raportti:
https://assets.publishing.service.gov.uk/government/uploads/system/uplo…
Taulukko sivut 19 ja 20
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/3f9dd5f6-cd7c-4889-96fc-a240ce5c259e…
Lue, mitä Varhila sanoi.
3kk siirtymäaika. Passia koskeva laki päättyy 31.12.2021. Joten siirtymäaika päättyisi kun passin käyttö olisi jo loppunut.
Vierailija kirjoitti:
No jos sulla ap on vasta yksi rokotus, niin ihanko totta haluat lähteä riskeeraamaan ja yöelämästä koronaa itsellesi repimään? Deltan voit saada vaikka kadulla vastaantulijan yskäisystä.
Moni kuppila ei varmastikaan ota passia heti käyttöön, sillä ovella pitäisi olla joku niitä tarkistamassa ja jos paikalla ei ole vakituista järjestysmiestä muutenkin, niin sellainen on kova lisäkustannus, eli mieluummin menevät nykyrajoituksilla. Ne on lähinnä yökerhot (=tanssipaikat), joille tämä lisäaika ja täydet asiakaspaikat tuovat tarpeellista lisämyyntiä.
Sen toisen rokotteen voi ottaa 8 viikkoa ensimmäisen jälkeen. Tätä on nyt 1,5 vuotta kestetty, kestät vielä muutaman viikon.
Onko jo itsepalvelu ravintoloita jossa juoma ja ruoka automaatit. Jos ei niin myyjä/tarjoilija pystyy kyllä passin katsomaan kun tilaat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koronapassi ei ole järkevä syy ottaa kokeellisen rokoteteknologian piikkiä, jota ei ole KOSKAAN aiemmin testattu ihmiseen.
Aiemman mRNA-rokotekehittelyn (SARS-Cov-1) yhteydessä huomattiin, että rokotetut koe-eläimet saivat luonnossa virukselle altistuessaan vakavamman tautimuodon. Lähde: mm. Hanna Nohynekin Ylen haastattelu 6.4.2020, voitte googlettaa jos ette usko. Kaikki kommentit, joissa tämä mainitaan av-palstalla poistuvat sensuurin takia.
Edellä mainitun syyn takia rokotekehitys keskeytettiin tuolloin.
Miksi yhtäkkiä vuonna 2019 asia olisi jotenkin muuttunut? Vertaa tilastoja ulkomailta, huomaat että rokotettuja kuolee enemmän (mm. Iso-Britannia).
Miksiköhän tästä ei saa puhua?!
Palstanpitäjä, miksi tällaista paskaa saa julkaista? Täällä missä on kouluja käymätöntä väkeä, tällainen valetieto uskotaan herkästi.
Jollakulla tekee nyt tiukkaa kun asiantuntijamme H. Nohynek onkin vuonna 2020 sanonut jotain, mikä ei sovi vuoden 2021 rokotepainostusagendaan. Luitko edes tuota uutista, joka tänne laitettiin lähteeksi? Vai millä perusteella välität valetiedoksi?
Pelottaako, että itsellesi käy samoin kuin noille koe-eläimille?
Vierailija kirjoitti:
Joo se vois tulla voimaan vasta 2023, kun rokotekokeet saadaan valmiiksi.
Nimen omaan. Jotta kerkii jonotaa monistetuna sen terveysasemalta. Kun pirutain en litynyt oma kantaan ja en hankinut älypuhelin.Haluan olla erinlainen ja katsoa miten homat toimii ihan livenä ja paperi postina.Tällä hetkellä suomessa yksinäisiä ja kodin hoidon ymm tarpessa 300 000. Lisäksi Suomessa on jo yli: 70 vuotiaita: miljoona 4 sataa tuhatta.Nipä jonain päivänä sinäkin. Hoituuko kaikki siloin www.sivut ja omat kannat ja pankki tunuksin ?
Ko mie en saa olla yli puolen yön, niin reilua ettei muukkaan saa.
Vierailija kirjoitti:
Ko mie en saa olla yli puolen yön, niin reilua ettei muukkaan saa.
Aamulla parempi olo
Mitä väliä, saathan sä sen sitten kun rokotteet on otettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koronapassi ei ole järkevä syy ottaa kokeellisen rokoteteknologian piikkiä, jota ei ole KOSKAAN aiemmin testattu ihmiseen.
Aiemman mRNA-rokotekehittelyn (SARS-Cov-1) yhteydessä huomattiin, että rokotetut koe-eläimet saivat luonnossa virukselle altistuessaan vakavamman tautimuodon. Lähde: mm. Hanna Nohynekin Ylen haastattelu 6.4.2020, voitte googlettaa jos ette usko. Kaikki kommentit, joissa tämä mainitaan av-palstalla poistuvat sensuurin takia.
Edellä mainitun syyn takia rokotekehitys keskeytettiin tuolloin.
Miksi yhtäkkiä vuonna 2019 asia olisi jotenkin muuttunut? Vertaa tilastoja ulkomailta, huomaat että rokotettuja kuolee enemmän (mm. Iso-Britannia).
Miksiköhän tästä ei saa puhua?!
Palstanpitäjä, miksi tällaista paskaa saa julkaista? Täällä missä on kouluja käymätöntä väkeä, tällainen valetieto uskotaan herkästi.
Mikä helvetin valetieto?
https://yle.fi/uutiset/3-11290069
SARS-rokotteiden kehittely jäi taannoin kesken, kun tauti hiipui keväällä 2003 eikä ole sen jälkeen palannut sairastuttamaan ihmisiä. Silloin ehdittiin kuitenkin havaita asioita, jotka huolestuttavat uuden koronavirusrokotteen kehittäjiä.
– Kun koe-eläin, joka ei ollut ennen kohdannut virusta, rokotettiin ja rokotuksen jälkeen kohtasi luonnon viruksen, se saikin vaikeamman taudin. Näitä asioita pitää sulkea eläinmallien kanssa paljon pois, ettemme rokottamisella pahenna tilannetta saamalla aikaan vakavampia tautimuotoja, Nohynek sanoo.
Olet siis se tyyppi, jonka mielestä totuus pitää tietää ennen kuin tutkitaan? Mietinkin kuka se on. Tuo on tässä tilanteessa todellä vanhaa spekulointia, ja huoli on todettu turhaksi. Koronarokote on todettu erittäin turvalliseksi.
Jos olet ottanut poliorokotteen... kerrotko minkä firman rokotteita olet ottanut, minä vuona se kehitettiin, ja minkälaisia kokeita sen firman sillä rokotteella on tehty. ... Niinpä, minkään muun rokotteen testaus ei ole ollut näin avoimesti kaikkien nähtävillä massamediassakin.
Mitä nuo poliitikot tietää yhtään mitään viruksista ja niiden torjumisesta? Eikö olis parempi että suomen lääkärit päättäisivät näistä asioista? Kaikki, eikä vain maksetut lääkärit.