Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kuoleman pelosta...
05.09.2006 |
iskeekö keneenkään muuhun joskus kuoleman pelko? Muhun iskee aina silloin tällöin. Äskenkin tuossa mietin, kun täytän tässä kuussa 28v, että siitähän on sitten enää pari vuotta kolme kymppisiin, se jo musta tuntuu, että on ihan toinen jalka jo haudassa, vaikka en ole silloinkaan ole vielä todennäköisen elin ikäni puolivälissäkään. Olen muutamilta kuullut, että kuoleman pelko saattaa liittyä pikkulapsi vaiheeseen. Sen lisäksi kohdallani vaikuttaa varmaan myös se, kun multa ei vielä tähän mennessä ole vielä kuollut yhtään läheistä ihmistä. Välillä just tuntuu, että apua en mä halua kuolla!! tai pelottaa että joku rakas ihminen kuolee.
Kommentit (4)
Olen myös saman ikäinen 2 pienen lapsen äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä täytän kohta 30v ja olen kuullut, että kuolemanpelko liittyy osin " kolmenkympin kriisiin" . Mun tuntemukset alkoivat kuitenkin, kun vuosi sitten sain esikoiseni. Mulla oli myös joskus lapsena kamala kuolemanpelko.
olen 26v ja kolmatta lasta odotan. mulla on AINA ollut kuolemanpelko, tiettyinä jaksoina elämässäni koen jopa, että se on rajoittanut mun elämää (en ota riskejä ja hulluttele kuten muut ikäiseni esim.)
en tiedä... joskus olen ajatellut, että onkohan kuolemanpelko yleisempää niillä jotka kuolevat nuorina, ns. aavistavat enne aikaisen lähdön? HOPE NOT!!!
Alue: Aihe vapaa
Välillä tulee aivan lamaantunut olo kun tajuaa että kuolema on vääjäämätön asia johon ei ole apua, kuolemanpelosta on turhaa mennä keskustelemaan minkään terapeutin kanssa - kaikilla on sama kohtalo. Uskonnostakaan ei ole apua, mitään todellisia todisteita kuolemanjälkeisestä elämästä ei ole (Raamattukin on vain ihmisten kirjoittama ja kristinusko turhan patriarkaalinen minun makuuni). Pahimmalta kuolema-ajatus on tuntunut lapsen saamisen jälkeen, pelko lapsen menettämisestä on niin hirveä että itkeskelen joskus pelkästä pelosta vaikkei mitään pahaa ole vielä tapahtunutkaan. Olen huomannut että ainoa mikä auttaa on kieltäytyä ajattelemasta asiaa jatkuvasti. Muuten elämisestä menee kokonaan ilo.