Enpä uskonut tämän päivän tulevan: Annoin kakkoseen
Edellisen suhteeni aikana en olisi voinut kuvitellakkaan. Toki mies olisi halunnut ja kiihotuin kylläsiitä kun hän laittoi sormensa sinne seksin aikana. Eksäni oli kuitenkin todella iso, joten se varmaan hillitsi haluja kun joskus normaaliseksikin sattui.
Nyt sitten uudessa suhteessa olen ollut vuoden ja mies on usein laittanut sormen peppuuni ja olemme seksin lomassa sivunneet mahdollista anaaliseksiä. Itse olen ollut kiinnostunut ja tänään sitten olin seksin huumassa ilmeisesti niin vapaa mielinen että annoin luvan sitten...
Käytössä oli kortsu ja valmiiksi mies oli lämmitellyt minua sormellaan, joten hiljalleen mutta helposti se sinne meni. Tuntui ihan hyvältä, ei sattunut...
Nyt sitten jotenkin hämmentynyt olo. En olisi IKINÄ uskonut itsestäni että annan kakkoseen. Ei minua pakotettu ja itse halusin, mutta aiemmin jotenkin se ajatuskin on ollut outo.
Tavallaan olen pettynyt itseeni, mutta itse halusin tätä ja voisin varmaan tulevaisuudessakin joskus sitä harrastaa. Vähän likainen, lortto olo...
Niin sitä ihminen muuttuu?
Kommentit (27)
Täältäkin anaali-orgasmille ääni. Varovasti hieroo sormilla tai vibralla. On oikeasti jotain IHAN muuta kun "tavan" orgasmi.
sitä se avioliittolain hyväksyminen merkkaa. muutenki tuo hallituskausi meni ihan syteen. pahimmat virheet poliitiikassa merkkaa lopun alkuu
[quote author="Vierailija" time="14.12.2014 klo 00:30"]
sitä se avioliittolain hyväksyminen merkkaa. muutenki tuo hallituskausi meni ihan syteen. pahimmat virheet poliitiikassa merkkaa lopun alkuu
[/quote]
Monissa alkuperäisasukkaiden shamanistissa perinteissä tanssilla osoitetaan kunnioitusta omaa voimaeläintä kohtaan. Voimaeläintä matkitaan jotta se saataisiin kutsuttua mukaan seremoniaan. Tanssilla on hyvin symbolinen arvo ja mikäli tanssi osoitetaan jollekin näkyvälle tai näkymättömälle, sen vapauttama energia saa vastakaikua kohteeltaan. Tanssimisella voidaan mennä transsiin ja sitä voidaan käyttää kommunikoinnissa aivan yhtä hyvin kuin esim. ajatusta tai puhetta.
[quote author="Vierailija" time="11.12.2014 klo 01:08"]
Suosittelen kokemaan orgasmin anaaliyhdynnässä. Se on polvia vavisuttava ja totaalisen rentouttava. ;)
[/quote]
Siis miehelle?
[quote author="Vierailija" time="12.12.2014 klo 13:51"]
Täältäkin anaali-orgasmille ääni. Varovasti hieroo sormilla tai vibralla. On oikeasti jotain IHAN muuta kun "tavan" orgasmi.
[/quote]
Siis vibralla sieltä peräsuolen puolelta--tyhmä kysymys, anteeksi. Kokematon kysyy. Mikä on sitten epätavallinen orgasmi kellekein. Mulla tulee parhaat rinnoista, ei alapäästä. Suosittelen kokeilemaan :)
Ei ihan, vaan siten, että mies tulee sinun b-rappuun ja samalla hierot omaa klitorista käsin tai vibralla.
[quote author="Vierailija" time="10.12.2014 klo 23:56"]
Nyt sitten jotenkin hämmentynyt olo. En olisi IKINÄ uskonut itsestäni että annan kakkoseen. Ei minua pakotettu ja itse halusin, mutta aiemmin jotenkin se ajatuskin on ollut outo.
Tavallaan olen pettynyt itseeni, mutta itse halusin tätä ja voisin varmaan tulevaisuudessakin joskus sitä harrastaa. Vähän likainen, lortto olo...
Niin sitä ihminen muuttuu?
[/quote]
Se on vaan sitä, että uusi juttu niin tuntuu oudolta. Älä turhia murehdi vaan nautiskele. ;)
-Niksu