Millainen mies rikkoo tavaroita?
Ennen hän oli väkivaltainen minua kohtaan, mutta olen pitänyt niin tiukkoja palopuheita asiasta, että hän näyttäisi kykenevän hillitsemään itsensä nykyään siten, että ei enää lyö (tosin hän taannoin retuutti minua, mutta siltikin pystyi hillitsemään itsensä). Nykyään ongelmana on se, että hän rikkoo tavaroitani, jos hän on jostain minulle vihainen. Esimerkiksi totisin kasvoin tuli ja katkaisi saksilla pariin kertaan eri kohdista kuulokkeitteni johdon poikki ja sanoi, että se on rangaistus siitä, että en ollut hiljaa aiheesta, josta jänkkäsimme hetkeä aiemmin. Miten käsittelisin tuollaista käytöstä? Mikä olisi diagnoosi ihmiselle, joka toimii noin? Olen aivan ällistynyt ja järkyttynyt. Olen todella onnettomassa tilanteessa, sillä en ymmärrä, miksi mieheni on niin painajaismaisen hirveä.
Kerroin hänelle myös lapsuuteni koulukiusaamiskokemuksista (olin koulukiusattu), niin mieheni mielestä ne kiusaajat toimivat "ihan normaalisti" ja "sellaista se on ala-asteella". Ja hekin kuulemma tekivät samantyyppisiä juttuja joillekin epävarmemmille oppilaille luokallaan ja se oli muka ihan normaalia ja "ei saa olla liian nynny" jne. Tuntuu niin pahalta, että mulle sattui tuollainen mies; en tunnistanut hänen julmia piirteitään aluksi. Ja hän on minua kohtaan äärimmäisen julma. Voisi kuvitella, että kiusaajatkin olisivat omille perheenjäsenilleen ystävällisiä, mutta ainakaan minua kohtaan hän ei ole ystävällinen.
Kommentit (34)
Narsisti rajoittaa toisen vapautta nähdä muita ihmisiä, on hyvin miellyttävä muille ihmisille jne.. Kaikki väkivaltaiset miehet eivät ole narsisteja.
Tämä kuulostaa vaan ilkeältä ja kamalalta mieheltä. Ei tuo ole ollenkaan normaalia, et voi jäädä tuollaiseen suhteeseen tai sun itsetunto tuhotaan aivan täysin!
Millainen nainen saa miehen rikkomaan astioita?
[quote author="Vierailija" time="10.12.2014 klo 09:11"]
Mun mies saattaa lyödä keittiön oveen nyrkillä reijän ja repiä joskus koko oven seinästä. Kerran potkaisi riidan pätteeksi vessanpöntön turvakengillä paskaksi ja riuhtaisi suihkuverhot ja suihkun kaakeleineen päivineen irti seinästä.
Nykyään miehellä on rauhoittava lääkitys. Olen aina epäillyt adhd:ta.
Eniten olen huolissaan hänen maksa-arvoista ja kannabislääkityksestä olemme keskustelleet. Sitä vain on ilmeisen vaikea saada. Mies on lääkityksellä ihanan rauhallinen ja rakastava. Ei ole rikkonut mitään lääkityksen saatua.
[/quote]
Kannabis poistaa agressiivisuutta eikä ole myrkyllistä maksalle, kuten rauhoittavat.
Sellainen jonka sinä olet "valinnut"
No en minä ainakaan valinnut tavaranheittelijämiestä. Tämmöinen piirre paljastui vasta parin vuoden seurustelun jälkeen.
Mieheni yleensä heittää vain pullon seinään tai kaataa kirjahyllyn keskelle olohuonetta ennen raivokasta poistumista asunnosta.
Osalta ihmisistä taitaa puuttua terve itsesuojeluvaisto... Jos parisuhteessa toistuvasti hakeutuu väkivaltaisen tai agressiivisen (toisten tavaroiden rikkominen on merkki agressiivisuudesta) ihmisen seuraan, kannattaisi itse hakeutua psykologin juttusille.
Ehkä et vain koskaan ole oppinut millainen turvallinen parisuhde voi olla. Mieti mikä määrä energiaa sinulla menee hukkaan, kun joudut miettimään näitä miehesi omituisia "rangaistuksia". Ei normaalisti parisuhteessa toista rangaista. Toimivassa parisuhteessa asioista kuin asioista puhutaan.
Millainen oma lapsuudenkotisi oli? Kunnioitettiinko siellä ihmisen oikeutta koskemattomuuteen? Toista ei voi muuttaa, mutta itseään ja omia valintojaan voi muuttaa. Parisuhteessa olo on valinta.
Kannattaako tällaisesta miehestä erota tuon piirteen takia?
[quote author="Vierailija" time="10.12.2014 klo 13:25"]
No en minä ainakaan valinnut tavaranheittelijämiestä. Tämmöinen piirre paljastui vasta parin vuoden seurustelun jälkeen.
[/quote]
Niin? Raivopäisestä heittelijästä pääsee eroon vaikka 20 vuodenkin päästä. Ei sellaista tarvitse katsella.
Munkin mies saattaa suuttueessaan paiskoa tavaroita ja lyödä nyrkillä seinään. Puhuttelut on pidetty monta kertaa ja hetken se toimiikin kunnes hermo menee ja taas paiskotaan. Tosin se johtuu nyt työttömyydestä kun toinen on kyllästynyr olemaan työtön ja lusmuta kotona. Jos työ löytyy, on vähemmån stressiä jne. Ongelma korjaantuu.
[quote author="Vierailija" time="12.12.2014 klo 08:57"]
Kannattaako tällaisesta miehestä erota tuon piirteen takia?
[/quote]
Mä eroaisin. En hyväksy raivoamista ja aggressiivista käyttäytymistä, vaikka se kohdistuisi tavaroihin ja seiniin. Aikuisen ihmisen täytyy osata hillitä käytöksensä ja purkaa kiukkunsa rakentavammalla tavalla. En elä raivopään kanssa, piste.
Kyseessä mitä luultavimin epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö, jos mies on muutenkin holtiton yms. Lainaapa kirjastosta kirja Rakas hullu...exälläni varma diagnoosi siihen.
Etkö ymmärrä ap että tuollainen on sairaan ihmisen käytöstä? Ja huom! Sinä et pysty häntä parantamaan.
Mun mies saattaa lyödä keittiön oveen nyrkillä reijän ja repiä joskus koko oven seinästä. Kerran potkaisi riidan pätteeksi vessanpöntön turvakengillä paskaksi ja riuhtaisi suihkuverhot ja suihkun kaakeleineen päivineen irti seinästä.
Nykyään miehellä on rauhoittava lääkitys. Olen aina epäillyt adhd:ta.
Eniten olen huolissaan hänen maksa-arvoista ja kannabislääkityksestä olemme keskustelleet. Sitä vain on ilmeisen vaikea saada. Mies on lääkityksellä ihanan rauhallinen ja rakastava. Ei ole rikkonut mitään lääkityksen saatua.
[quote author="Vierailija" time="10.12.2014 klo 01:03"]
Tuntuu niin pahalta, että mulle sattui tuollainen mies
[/quote]
Miten niin "sattui"? Ei miehet tuosta noin vain satu, kyllä sä ihan itse valitset kenen kanssa olet. Ja vaikket aluksi tunnistakaan julmuutta, tai sitä ei ollut, sun olisi pitänyt lähteä heti kun aloit sellaista huomaamaan. Jos et nyt jätä sitä, hyväksyt väkivallan.
Arvaa mitä mä sanon sulle seuraavaks? Mä sanon, että jätä se.
Jännä, alkuvoimainen mies. Sellainen rikkoo tavaroita, mutta sovintoseksikin on sitten sen arvoista.
Minä sain alkuraskauden aikana niin raivoisia mustasukkaisuuskohtauksia, että mieheltä meni lopulta hermo niin täysin, että alkoi paiskoa silmälasejaan seinään ja lattiaan.
Pahinta on, että minä tiedän, että hän ei ikinä pettäisi. Silti en voinut niille kohtauksille mitään. Jos yritin hillitä itseni, niin lopulta se purkautui vielä pahempana raivokohtauksena.
Onneksi se meni ohi ja mieskin jaksoi.