Miten jatkaa eteenpäin paskassa suhteessa?
Mies jäi syksyllä kiinni, kun oli ollut toisen naisen kanssa kahvilla. Naisella on mieheni kanssa paljon yhteistä, mm.sama harrastus. Mulla on miehen kanssa yhteistä perhe ja huumorintaju. Olen nyt yrittänyt olla mieheni mieleen, mm.käynyt leffassa katsomassa hänen valitseman elokuvan ja ottanut usein suihin ja antanut hänen joka päivä ottaa torkut töiden jälkeen. Nämä kaikki olen tehnyt, koska haluan olla hänelle se ykkönen kaikessa ja ettei hän enää pettäisi.
Olen vaan ihan paskana. Olen kadottanut itseni kokonaan. Olen jatkuvasti väsynyt, ja vauvan ja esikoisen kanssa leikkiminenkin tuntuu raskaalta. Leikin täydellistä pikkuvaimoa, koti pitää olla siisti koko ajan, meikkaan ja laittaudun vaikka olisin vain kotona, hoidan lapset, teen ruuan, illalla kun muksut nukkuu annan miehelle huomiota. Tuntuu että ainut mitä mies tekee mun eteen, on että tuo leivän pöytään.
Sanokaa mitä mä teen. Haluan että joku ulkopuolinen sanoo onko tässä enää mitään järkeä.
Kommentit (19)
Alapeukkuja mutta kukaan ei sano mitään?
Suhteesta on tullut sulle suorittamista ja pelkkää miehen miellyttämistä ettei se vaan vaihtas sua toiseen. Kuulostaako terveeltä?
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 20:33"]Ettäkö oli peräti kahvilla käväissyt? Kahvilassa vai naisen kotona päiväkahvilla? Sori, mutta naurattaa täällä tuo sinun hajoamisesi moisen kahvittelun takia jos ovat käyneet vain jossakin julkisessa paikassa vartin verran rupattelemassa... Ihana mustis pikkuvaimo tosiaan - olisiko aika aikuistua ja kasvattaa mustasukkaisuuden sijaan itsetuntoa? :)
[/quote]
Siis kahvilla käyminen tapahtui selän takana, mies jäi siitä vahingossa kiinni. Eli kyseessä oli vähän niinkuin treffit.. ap
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 20:35"][quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 20:33"]Ettäkö oli peräti kahvilla käväissyt? Kahvilassa vai naisen kotona päiväkahvilla? Sori, mutta naurattaa täällä tuo sinun hajoamisesi moisen kahvittelun takia jos ovat käyneet vain jossakin julkisessa paikassa vartin verran rupattelemassa... Ihana mustis pikkuvaimo tosiaan - olisiko aika aikuistua ja kasvattaa mustasukkaisuuden sijaan itsetuntoa? :)
[/quote]
Siis kahvilla käyminen tapahtui selän takana, mies jäi siitä vahingossa kiinni. Eli kyseessä oli vähän niinkuin treffit.. ap
[/quote]
Älä jatka. Paska provo.
Surullisen tarinan kerroit. Ota ero.
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 20:34"]Suhteesta on tullut sulle suorittamista ja pelkkää miehen miellyttämistä ettei se vaan vaihtas sua toiseen. Kuulostaako terveeltä?
[/quote]
Niin.. haluan tietää, onko muut kokeneet samaa? On myös hyviä hetkiä suhteessa, mut jos oikein tiivistän tämän päässäni, on tää pelkkää miellyttämistä.. ap
Eli sä siis vähän niinkuin palkitset miestäsi siitä, että touhusi sun selän takana? Oikein fiksua.
Minkähän verran olisi eroja, jos jokainen kahvilla tai lounaalla käynti vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa johtaisi suhteen hajoamiseen. Mieheni käy päivittäin lounaalla muitten naisten kanssa ja seuraan saattaa liittyä ulkopuolisiakin naisia. Pitäisikö heittäytyä narun jatkeeksi.
Jos nyt oikeasti on tapahtunut jotain muuta kuin kahvilla käynti, niin kyllä se on se mies jonka pitäisi hyvitellä.
Mutta jos on kyseessä vain kahvittelut, niin en jaksa lähteä neuvomaan.
Miksi rankaiset itseäsi olemalla kynnysmatto? Sinähän hoidat kodin. Vaikka miehesi onkin ansiotyössä, se ei ole mikään syy sinun leikkiä orjaa. Herää ennen kuin palat loppuun. Keskity lapsiin ja huomioi miestä normaalisti ei siis ylipalvellen. Onkohan puolisossasi narsismia?
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 20:39"]Minkähän verran olisi eroja, jos jokainen kahvilla tai lounaalla käynti vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa johtaisi suhteen hajoamiseen. Mieheni käy päivittäin lounaalla muitten naisten kanssa ja seuraan saattaa liittyä ulkopuolisiakin naisia. Pitäisikö heittäytyä narun jatkeeksi.
[/quote]
no johan on viisastelua, ootko jotain 16? Vähän eri asia käydä työn puitteissa lounaalla kuin tehdä se vapaa-ajalla ja salaa ja ilman että siihen liittyy muuta kuin se tapaaminen. Ja tarkoituksella salata vaimolta. Huh huijaa kun aina täytyy jonkun tulla viisastelemaan ja pätemään. Idiootti.
Ihanko totta teille muille vaimolle olis ihan ookoo että mies käy kahvilla, siis treffeillä toisten naisten kanssa kertomatta siitä, siis tarkoituksella salaten? Kuka se kynnysmatto olikaan? :D
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 20:54"]
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 20:39"]Minkähän verran olisi eroja, jos jokainen kahvilla tai lounaalla käynti vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa johtaisi suhteen hajoamiseen. Mieheni käy päivittäin lounaalla muitten naisten kanssa ja seuraan saattaa liittyä ulkopuolisiakin naisia. Pitäisikö heittäytyä narun jatkeeksi. [/quote] no johan on viisastelua, ootko jotain 16? Vähän eri asia käydä työn puitteissa lounaalla kuin tehdä se vapaa-ajalla ja salaa ja ilman että siihen liittyy muuta kuin se tapaaminen. Ja tarkoituksella salata vaimolta. Huh huijaa kun aina täytyy jonkun tulla viisastelemaan ja pätemään. Idiootti.
[/quote]
Äläs nyt hiostu turhasta. Kyllä mieheni käy työmatkoilla kahvilla tai ruokailemassa naisten kanssa ilman "lupaani".
Olet siis ap aivan varma, että kyseessä oli nimenomaan treffit? Mistä miehesi tunsi tämän naisen ennestään? Oliko toinen nainen tietoinen, että mies on varattu ja perheellinen? Puhuitteko asiaa läpi, lupasiko mies ettei tämä toistu enää koskaan, kertoiko pettämis-aikeille (??) syytä, hyvittikö lainkaan, pyysikö ikinä edes anteeksi, oliko pahoillaan?
No toisaalta ei noilla muilla kysymyksillä niin väliä ole, kuin sillä, että oliko varmasti treffit, ja oliko mies lainkaan pahoillaan ja pyysikö anteeksi. Eli tunteeko miehesi lainkaan empatiaa, ymmärtääkö tehneensä väärin ja satuttaneensa sinua ja lapsia käytöksellään, ja haluaako muuttua paremmaksi ihmiseksi ja panostaa suhteeseenne...
Jos mies teki jotakin seuraavaa: 1) syytti sinua pettämishalustaan, 2) ei koskaan pyytänyt kunnolla anteeksi, 3) pyysi anteeksi, muttei selkeästi ole lainkaan pahoillaan, 4) ei panosta suhteeseenne sen enempää kuin ennen treffi-hölmöilyä, tai 5) ei suostu käsittelemään asiaa mitenkään....
-> Eroa. Ota ja lähde lasten kanssa. Saat ja _ansaitset_ parempaa, maailma on miehiä täynnä.
Sä pärjäät kyllä yh-mammanakin. Ja vaikkei puhuttaisi lainkaan rahasta, niin myös henkisesti, sä pärjäät kyllä ihan yksinkin. Mies ei susta tee kokonaista, sä olet jo kokonainen omana itsenäsi. Selkeästi olet miellyttäjä-tyyppiä, kuten niin moni muukin nainen, mutta toivoisin että mietit nyt oikein tarkkaan... Onko kiltteys, jatkuva taipuminen ja uhrautuminen muiden mieliksi, muuttanut sun elämää mitenkään paremmaksi? Ota paikkas maailmassa nainen, ala elää vihdoin itsellesi. Ei täällä uhrautumalla ja ylikiltteydellä saa yhtään mitään koskaan.
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 20:58"][quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 20:54"]
[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 20:39"]Minkähän verran olisi eroja, jos jokainen kahvilla tai lounaalla käynti vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa johtaisi suhteen hajoamiseen. Mieheni käy päivittäin lounaalla muitten naisten kanssa ja seuraan saattaa liittyä ulkopuolisiakin naisia. Pitäisikö heittäytyä narun jatkeeksi. [/quote] no johan on viisastelua, ootko jotain 16? Vähän eri asia käydä työn puitteissa lounaalla kuin tehdä se vapaa-ajalla ja salaa ja ilman että siihen liittyy muuta kuin se tapaaminen. Ja tarkoituksella salata vaimolta. Huh huijaa kun aina täytyy jonkun tulla viisastelemaan ja pätemään. Idiootti.
[/quote]
Äläs nyt hiostu turhasta. Kyllä mieheni käy työmatkoilla kahvilla tai ruokailemassa naisten kanssa ilman "lupaani".
[/quote]
idiootti!? Se ero on JUST siinä! TYÖN puolesta ja TYÖMATKOILLA. Tuskin se olis sullekaan ihan fine jos alkaisi vapaa-ajalla huvikseen kahvittelemaan sussujen kanssa sulle kertomatta? Ja joo pitkäaikaiset ystävät on myös eri asia kuin se että lähdetään treffeille vieraan naisen kanssa, vai eikö tosiaan ole? Teilläkö vapaasti deittaillaan?sinä vasta kynnysmatto olet? Tai tietty, onhan noita "vapaita suhteita" joissa saa polkea ketä lystää, taidan olla sellaisessa sori :D
17 haluaisi lisätä vielä yhden asian...
Meillä naisilla on semmoinen uskomaton asia, jota usein kutsutaan "naisen vaistoksi". Englannissa puhutaan myös gut feelingistä joka jokaisella ihmisellä on. Eli se että vaan vaistoat, että kaikki ei ole OK. Jos tunnet tarvetta kysyä jotain asiaa ulkopuolisilta henkilöiltä kuten ystäviltä, vanhemmilta, tällaiselta netti-palstalta... Tiedät oikeastaan jo itse vastauksen, haet sille vain ulkopuolista vahvistusta jotta uskaltaisit tehdä päätöksen. Kaikki EI ole OK, tiedostit sen täysin taikka et, jos sulla on siitä vahva tunne. Sitä tunnetta kannattaa kuunnella nyt ja vastakin, se nimittäin ei juuri koskaan valehtele.
Jos asiat eivät ole OK tällaisena kuin ne ovat, eikä nykyinen toimintatapa vie tätä vaistomaista pahaa oloa pois... Tee jokin muutos. Muutos on pelottavaa, mutta useimmiten ei lainkaan pahasta.
Ap:n miehen pitäisi kyllä kantaa vastuunsa.
Ihmettelen, miksi tuommoiset roolit teillä.
Entäpä jos mies ei olis narahtanut? Liekö hän pysynyt uskollisena, kun hoksannut, että vaimo liehakoi ja nöyristelee.
Olisi hyvä nostaaa kissa pöydälle ja opetella puhumaan.
Ettäkö oli peräti kahvilla käväissyt? Kahvilassa vai naisen kotona päiväkahvilla? Sori, mutta naurattaa täällä tuo sinun hajoamisesi moisen kahvittelun takia jos ovat käyneet vain jossakin julkisessa paikassa vartin verran rupattelemassa... Ihana mustis pikkuvaimo tosiaan - olisiko aika aikuistua ja kasvattaa mustasukkaisuuden sijaan itsetuntoa? :)