Pysyisittekö te ystävän, jos tiedät heidän puhuvan pahaa selkäsi takana?

Pysyisittekö siis ystävänÄ?

En.

Jos on kyse tavanomaisesta juoruamisesta niin pysyisin. Sitähän tekee lähes kaikki. Jos on jotain epätavallisen ilkeeää valheiden levittelyä joka tähtää todellisen haitan aiheuttamiseen minulle, niin sellaisen kanssa en haluaisi olla enää ystävä.

Ihmettelen miten et tiedä mitä ihmiset puhuu toisista kun he eivät ole paikalla.

Seläntakana puhuminen on tavallista, kyllähän "muiden" hankinnoista ja tekemisistä puhutaan eikä se kaikki ole aina edes pahaa.

Olen puuttunut työpaikkakiusaamiseen. Niin voi tehdä.
Mikä juttu se on että aletaan haukkua sitten toisia tätä kautta? Jos sinä haukut miehellesi tai ystävälle kun joku on sinusta tehnyt väärin niin onko se seläntakana puhumista?

Mä olen pystynyt ja pystyn edelleen. On kavereita ja kavereita. Tärkeintä kavereissa on se, että ystävyydeltä saa myös itse jotakin, jos saa vaan paskaa niskaan niin ei sellaisia ystävyyssuhteita ole toki järkeä pitää yllä. Mutta elämä on helpompaa kun käsittää, että Marjalle ei kannata kertoa mitään, koska Marja ei osaa olla juoruamatta asioita eteenpäin. Tai että Juha on se tyyppi, jolle ei todellakaan kannata lainata rahaa. Tai että Annan moraalikäsitykset eroavat siinä määrin omistani, että joissakin asioissa on vain parempi olla hiljaa. Näistä huolimatta, Marja, Anna ja Juha saattavat muuten olla mitä parhainta seuraa. Suurin osa ihmisistä kun vain on ihmisiä, harvassa ovat oikeasti ne, jotka eivät kerro mitään eteenpäin. Mutta se, miten ihmiset tulkitsevat oman juoruilunsa on toinen juttu, yksi kokee kertovansa faktoja, toinen spekuloi huvikseen jne. Harvempi ajattelee, että olempa nyt oikein ilkeä ja kerron tuosta Sinistä kaiken ikävän mitä tiedän ja vähän ekstraa päälle! 

Vähän samoin vastaan kuin 6.

En pysy ystävänä sellaisen ihmisen kanssa, mutta kaverina voin pysyä. Työpaikalla näin, vapaa-ajalla en ole edes kaveri.

Tosi ystävä ei puhu paskaa selän takana. Päättele siitä, mitä mieltä olen.

Mä olen parikymppisenä ollut tuollaisessa työporukassa; kuusi naista joista minä siis yksi, ja kun joku poistui edes röökille alkoi juoruaminen. Itse en tuntenut kaikkia, olin vasta töissä aloittanut, joten en oikein osannut mistään edes juoruta, mutta ihan liikaa sain tietoa. Ja kun sitten tuli se hetki, että naiset selvästi odottivat mun sanovan jotain poissaolijasta, sanoin ihan suoraan etten oikein jaksa sellaisia pelejä missä toista haukutaan samantien kun poistuu.

Tietäähän sen mitä siitä seurasi, oli naiset pari viikkoa hiljaa kun menin töihin. Välillä olisi kiinnostanut tietää mitä minusta keksivät puhua, jos puhuivat. 

Parasta tuossa oli kuitenkin se, ettei mua itseäni ahdistanut olla töissä. Mun ei tarvinnut kyttäillä toisten tekemisiä ja koko ajan miettiä mitä pahaa toisen olemuksesta ja olemisesta voisi keksiä, lisäksi aika lyhyenkin ajan kuluttua huomasin että kaikkein eniten haukkuja saanut oli kyllä oikeasti porukan mukavin. Ajan myötä äkäisimmätkin naiset puhuivat minulle, mutta mä pidin itse koko ajan etäisyyttä. Puhuin säästä ja tarjouksista, vältin henkilökohtaisia aiheita. Kuuntelin tarkalla korvalla mitä puhuivat minulle, mutta pidin huolen etten kertonut asioita eteenpäin, halusin toimia toisin kuin he.

Ja se kannatti, itselläni oli hyvä olla. En lähtenyt pahan olon mukaan ja siinä vellomiseen.

Mutta ap:lle siis: mä tekisin selväksi että en halua puhua pahaa toisista heidän selkänsä takana. Siitä on melko suora linkki siihen että pahan puhujat eivät halua kaveerata sun kanssasi "koska sä luulet olevasi jotain", mutta loppuviimeksi; onko sillä mitään väliä? Ei hyvä ystävä vaan toimi niin.

Riippuu miten pahan puhuminen määritellään. Jos se on suoranaista haukkumista, valheita, vääristelyä, jne joka on suorassa ja pitkäaikaisessa ristiriidassa siihen, miten henkilö käyttäytyy kyseisen henkilön läsnäollessa niin en haluaisi olla ystävä.

Sen sijaan jokainen ihmien puhuu kyllä jotain negatiivista toisten selkien takana, jos oletetaan että sitä on kaikki mitä ei ole tarkoitettu ylistäväksi puheeksi.

Mulla oli vuosia kaksi hyvää ystävää, olimme usein kolmestaan, mutta kun tapasin mieheni ja kun menimme kihloihin ja saimme lapsia, kuulin kuinka nämä kaksi olivat arvostelleet kaikkea mun elämässäni, mm sormustani, miestäni, lasteni vaatteita jne. Jätin nämä kaksi ulos elämästäni.

Nyt jo pari vuotta välirikosta ja myönnän kyllä kaipaavani toisinaan heitä, meillä oli paljon todella hauskoja hetkiä. En vaan kestä, kun tiedän etten voisi olla oma itseni heidän kanssaan, kun miettisin vaan että mistä he mahtaisivat taas selkäni takana puhua. Facebookissa ollaan silti kavereina, eli sillat eivät kuitenkaan ole poltettu.

Nuorempana on varmasti tullut puhuttua pahaa seläntakana. Jotenkin ehkä muille kavereille purkanut omaa turhautumista tiettyyn ihmiseen. Tuntuu pahalta ja kadun sitä, että olen omasta kaverista puhunut pahaa toiselle kaverille. Aivan typerää. Tulee just sellainen paska ystävä -olo. Nykyään en kyllä siihen lähde, olen päättänyt olla puhumatta muista pahaa.