Tyttö 1. luokalla ja lapset kieroilee ja jättää ulkopuolelle
Pojan kaveriasiat ovat sujuneet aivan eri tavalla. Eskarissa jo oli viitteitä kliseisestä ”tyttöjen tavasta toimia”. Nyt koulussa on jatkuvasti jotain ikävää: ollaan välillä niin hyvää kaveria ja sitten suljetaan ulkopuolelle välitunnilla tai koulumatkoilla. Lapseni on kiltti ja hänellä on useita kavereita. Toistuvasti tietyt päsmärit kuitenkin saavat muut syrjimään lastani. Leikit sujuvat kuitenkin hyvin ja tytössäni ei ole mitään perustavanlaatuista ”vikaa” miksi joutuu näihin peleihin mukaan. Nyt kuitenkin tytön mieli on kurja, eikä haluaisi mennä kouluun. Kokemuksia? Vanhemmille puhuminen ei tunnu auttavan, kaikki tuntuu lässyttävän omille lapsilleen.
Kommentit (8)
Eipä se näytä olevan sukupolvesta riippuvaista, kuinka sokeita tai "sokeita" vanhemmat ovat lastensa tekemisille.. 🙄
Itseäni kiusattiin ja syrjittiin miltei koko peruskouluaika ja syrjimisellähän ne pennut sen aloittivat - välistä oltiin olevinaa kaveria (vissiin vanhempien käskystä) ja toisaalta taas usein ei kutsuttu edes leikkeihin mukaan.
Jätti jäljet ja jotainhan tuolle omalle asiallekin olisi pitänyt tehdä, mutta eipä juuri tehty.
Koululle ottaisin yhteyttä ja niihin niistä vanhemmista, jotka vaikuttavat olevan vähiten vaaleanpunaisten lasien takana, sokeita oman lapsensa teoille.
Tämä on kyllä merkillinen ilmiö. Itselläni on pelkkiä poikia, mutta heillä on kavereinaan myös tyttöjä. Olen aivan ihmeissäni katsellut ja kuunnellut miten jopa synttäritilanteessa pieni päsmäri (ei siis päivänsankari) alkaa järjestää toista vierasta pois juhlapöydästä sillä periaatteella että ”pojat ei saa olla samassa pöydässä”.
Ja äidit eivät eväänsä väräytä, vaikka ovat paikalla. Eli väitän että tytöissä itsessään ei ole vikaa, vaan tämä toksisuus on kasvattamattomuuden tulosta.
Aivan kuten kasvattamattomat pojat terrorisoivat koko ryhmää riehumalla, kasvattamattomat tytöt terrorisoivat levittämällä myrkkyään.
Tytöt kiusaavat usein juuri noin, sulkevat ulkopuolelle. On väärin. Takana ilmeisesti muutama vaikutusvaltainen tyttö.
Yhteys opettajaan. Kaikilla on oikeus turvalliseen koulupäivään.
Tytöille todella yleistä. Puhu opettajalle ja puhu myös lapsen kavereille kun heitä näet. Kyllä muiden lapsia neuvotaan ja komennetaan ihan samoin kuin omia. Meillä on toimittu niin että jos oon huomannut että yksi lapsi jätetään leikistä pois, niin sitten loppuu leikit, ei tulla vaikka meille kylään tai lapsi mene kaverille kylään jos kesken leikin yks kaveri hylätään yksin ulos... Meillä tätä on ollut jo ennen esikoulu ikää...
Vierailija kirjoitti:
Tytöt kiusaavat usein juuri noin, sulkevat ulkopuolelle. On väärin. Takana ilmeisesti muutama vaikutusvaltainen tyttö.
Yhteys opettajaan. Kaikilla on oikeus turvalliseen koulupäivään.
Just näin, tytöillä on tosi paljon taipumusta sellaiseen paras kaveri ajatteluun, mutta sellainen ei sovi kouluun, vapaa-aika on sitten erikseen. En usko että lapset tätä tahallaan tekevät, vuorovaikutus on helpompaa kun on vaan yksi tai pari ystävää, mutta kun niitä sosiaalisia taitoja pitäisi nimenomaan kehittää...
Tosiaan, opettajalle ja niille lapsesi kavereille kannattaa puhua tuosta.
Itseäni kiusattiin ja jätettiin jatkuvasti porukan ulkopuolelle yläasteella. Päätekijöinä oli aina samat kolme tyttöä, joiden kanssa olin samalla luokalla ala-asteelta saakka, ja jo silloin tuo käytös näkyi heissä selvästi. Mutta yläasteella se paheni: levitettiin juoruja, kutsuttiin kaikki muut luokan tytöt synttäreille (myös ne ei-kaverit) minua lukuun ottamatta. Ja muut tytöt menivät tuohon mukaan - jos kuitenkin olin heidän kanssaan joskus kahden kesken tai nuo kolme manipuloijaa eivät olleet paikalla, ei heillä ollut mitään minua vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Tytöt kiusaavat usein juuri noin, sulkevat ulkopuolelle. On väärin. Takana ilmeisesti muutama vaikutusvaltainen tyttö.
Yhteys opettajaan. Kaikilla on oikeus turvalliseen koulupäivään.
Samat kokemukset itsellä, tyttöä on kiusattu juuri tällä tavalla koko ala-asteen ajan, nyt 6. luokalla. Jätetään ulkopuolelle, joutuu istumaan yksin ruokailussa jne. Taitaa tosiaan olla klassinen tyttöjen tapa, näin tyttöjen päivän kunniaksi voidaan sanoa.
Jos joskus itse saan lapsia, niin en suoraan sanoen tiedä, miten tulen toimimaan muiden lasten vanhempien kanssa, kun tällaisia ongelmia tulee. Suurin osa vanhemmista vaikuttaa nykyisin niin paksukalloisilta omaan napaan tuijottelijoilta, eivätkä näe omassa lapsessaan koskaan mitään vikaa.
Mutta tällaisissa tilanteissa kyllä sanoisin, että asiaan liittyvien lasten ja vanhempien pitäisi käydä yhteinen keskustelu, jossa voidaan kysyä kunkin lapsen kokemukset ja kysyä, miksi joku on toiminut tietyllä tavalla. Myös opettaja voisi puhua koko luokalle siitä, kuinka koulutovereiden kanssa tulee käyttäytyä ja kuinka ei.
(Ja antaa tulla alapeukkuja, mutta omina kouluaikoinani toimittiin näin, ja se yleensä auttoi.)